Tekstit

Maanantai malmilla minä ja sulattamolaiset.

Kuva
Istun aulassa, improtyöpaja käynnissä salissa, puheen porinaa kirjoittajatyöpajassa. Väsymys vaivaa ja vatsa on sekaisin. Tänään en pysty olemaan mukana, oloni on huono. Olen kuitenkin tyytyväinen kun olen paikalla. Näen ihmiset ja tunnen kuitenkin olevani osana joukkoa. Rebecca istuu eteeni, alkaa puhella niitä näitä. Hänen elämässään on mullistuksia ja surua. Kuuntelen ja mitetin miten paljon vaikeuksia voidaan yhden ihmisen harteille kaataa. Rebecca tokaisee yllättäen, että olisi kyllä hauskaa tietää mikä mahtaa olla elämän tarkoitus. Katson ja totean, että sitä ei varmaan kukaan koskaan saa tietää. Kysyn mikä saa sinut tulemaan tänne? Ilme on miettivä, mutta vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Tää porukka on mulle kuin perhe, täällä voi olla oma itsensä. Täällä ollaan tasavertaisia, kukaan ei ole toisen ylä tai alapuolella. Samalla viivalla ollaan vaikka joku onkin kuntoutuja ja joku oikea näyttelijä. Kukaan ei puhu alentuvasti, ei kohtele kuin lasta. Vaikka on mielenterve

Teatterikritiikki

Kuva
Kävin katsomassa Sirpaleet-esityksen Teatterimuseossa. Museo oli hieno ja siellä oli hienoja prinsessapukuja. Olin ekaa kertaa ensi-illassa jotenkin se oli hienoa. Alkuun en tajunnut mitään mitä ne aikuiset siellä lavalla, kenkien kanssa touhusivat. Mutta esityksessä oli parasta ne tätinäyttelijät, toinen sanoi olevansa tupla-Tuhkimo sain nauraa, kun se puhui ihan hassuja. Kivaa oli myös, kun siellä seisoi sellainen täti johon muut liimasi lappuja. Sen tädin hamsteri oli kuollut tai jotain semmoista. Hauskaa oli kanssa kun pääsi tanssimaan mukaan esitykseen. Kaikkein kivointa ja hassuinta oli se kun ne kaikki halas meidän äitiä ja minä sain nähdä ne semmoiset näyttelijät, jota meidän äiti ohjaa. Sitten sielä oli hauska menninkäisen näköinen täti ja se oli äitin työkaveri. Se on oikee julkkisnäyttelijä ja ohjaaja Helena. Hienointa siinä on, että se tekee töitä teatterissa mun äitin kanssa. Teatterikriitikko Hanan 8v

Yksin yössä Sulattamo työssä

Kuva
Kävelen Uudenmaankatua, lumiräntä piiskaa kasvoihin. Sulattamo sulattaa, minuun se tuo lämpöä, laittaa verei virtaamaan suonissani. Ajatukset esiintymisestä Sulattamossa saavat sydämeni tykyttämään, poskeni punottamaan. Lämpö virtaa läpi kehon päästä varpaisiin ja mietin mitä minä voin tehdä sulattamolaisena. Mitä on minun taiteeni, miten tuoda taide näkyväksi ja tehdä itseni näkyväksi sen myötä. Ihmisiä kävelee ohitseni, ravintoloihin, kohti kotejaan ystävien kanssa ja yksinään. Piposta tipahtelee vesipisaroita silmälaseihini. Lasit huurtuvat hengityksestä. Jos voisin, haluaisin juuri nyt tässä hetkessä tehdä jotain, mitä minä voisin kutsua taiteekseni. Soittaa kitaraa. Laulaa, tanssia mitä vain missä vain...ajatus pyörii päässäni. Kuljen eteenpäin, huomaan olevani jo Erottajalla. Kävelen ohi Ruotsalaisen teatterin, tulen keskustaan. Katson ihmisiä jotka nauravat sateen ja viiman keskellä. Pysähdyn. Otan pipon pois päästäni, seison keskellä aukeaa kävelykatua Aleksin kulm

Uudet kujeet

Kuva
Malmin nuorisotalon tunnelmalliseen lämpöön kokoontui tänään kirjava joukko. Sulattamon taiteentekijät käynnistivät kevään workshopit. Samalla kun näyttämöihmiset tekivät harjoitteitaan salissa, kirjoittajat pohtivat sivuhuoneessa, tulisiko lasten satunäytelmän sankariksi prinssi vai prinsessa vai onko sillä edes väliä. Hauskaa oli se, että mukana oli monia kokonaan uusia kasvoja. Tervetuloa Sulattamoon, Niklas, Sonya, Teemu, Elli, Emma ja muut.  

Sirpaleita kengissä

Kuva
Viime viikko harjoiteltiin tehokkaasti kolme päivää, ja Sirpaleista alkaa muodostua kuvio. Elämme jännittäviä aikoja.   Tiistaina oli musaharkat Teatterimuseolla Antin kanssa, keskiviikkona kokoontui koko ryhmä samaan paikkaan harjoittelemaan kirjoittajien kirjoittamia tarinoita yhteen nivoen. Paikalla olivat silloin myös kirjoittajat 😊  Perjantaina olimme samalla kokoonpanolla Suvilahden Oranssilla.   Parasta viikossa oli onnistumisen ilo. Kun jokin asia loksahtaa kohdilleen tai kun onnistuu jossain tavoitteessaan (mm. laulun oppiminen), niin se hyvän olon tunne on kyllä tavoittelemisen arvoinen. Näitä on tällä viikolla saanut kokea useampia. Ihanaa on myös aito välittäminen ryhmän sisällä. Ja leikinlasku. Huumorilla pelataankin paljon ja nauretaan. Jos sanonta "nauru pidentää ikää" pitää paikkansa, niin Sulattamon väki ylipäätään elää pitkään, ja ainakin oma elinikäarvio sai tällä viikolla taas kunnon lisän. 😂

Kuka hirtti ponin?

Kuva
Ihmettelen torstaiaamun sarastaessa: kuka hirtti ponin? Teatterimuseolta Sirpaleiden harjoituksista postattiin kuva täplikkäästä pahviponista, joka roikkuu katosta. Minäkin olen kuin löysässä hirressä roikkuva poni. Kuka minut hirtti, sitä en tiedä. Teinkö sen itse? Sulattamo on minulle tärkein taiteellinen työmaa jossa olen. Kaksinaisuuden tunne on kummallinen. Halu tehdä ja toimia on valtava, mutta aina jossain tulee jarruja vastaan. Kun roikkuu löyhässä hirressä, välillä naru kiristyy ja välillä sitä joku löysää. Narua kiristää talous, ainainen rahan puute, ajan puute ja resurssien pienuus. Joskus tuntee juoksevansa päin seinää naru kaulassa, ja kun osuu seinään, lennähtää takaisin ja naru sentään hieman löystyy. Kädet kyynärpäitä myöden työssä, jalat savessa ja pää tyhjänä. Miten saada taloudelliset tukijat puolelle, miten päästä jonkun rahoituksen piiriin, miten muuttaa kannustus euroiksi niin, ettei naru olisi aina niin kireälllä? Voiko joku ratkaista tämän? Ei kukaan  -  m

Porukat

Kuva
Sulattamon ydinryhmä kokoontui tänään Malmitalolla ja onnistuneesti olin täyttänyt kalenteriani sen verran tiiviiksi siltä aamulta, että onnistuin myöhästymään heti kärkeen 20min. Damned!!!   Muutoinkin liian lyhyet yöunet jotka nekin pätkissä nukuttu, vaikuttivat aivotyöskentelyyni merkittävästi. Luulenkin että kokousta edeltävä virastokäynti väsytti nuppini h-moilastilaan, koska tältä minusta tuntui pitkin kokouksen kulkua.   Siihen minä joka tapauksessa pöytään istua pöksähdin ja yritin päästä jyvälle jo puhutuista asioista. Kaiken kaikkiaan lopputulos oli tyydyttävä. Asiat saatiin alulle, hyvältä näyttää lähitulevaisuuden suunnitelmat ja ainakin omalta osaltani tulen tekemään parhaani niiden onnistumisen eteen. Joskus minulle vain on hyvä vääntää asiat rautalangasta ensin...   Ja jälleen sain tuta Sulattamon voiman siinä, että vaikka olin hieman heikommassa hapessa ja vielä myöhässä, mistä kannoin syyllisyyttä ja häpeää, niin minun annettiin olla osana porukkaa ja tu