Tekstit

Utopia ja Dystopia minne Sulattamo juurruttaa juurensa

Kuva
Taiteen Sulattamon hallitus on toimintansa aikana tehnyt pitkään strategia työtä. Juurruttaakseen toimintansa ja toiminta mallinsa vähitellen suomalaiseen yhteiskuntaan. Matkan varrella on erilaisten työkalujen avulla luotu erilaisia Utopioita ja dystopioita joitta voidaan pohtia yhteiskunnan tulevaisuutta ja Sulattamon asemaa paikkaa yhteiskunnassamme. Tämän työskentelyn avulla olemme voineet ajatella millaisin keinoin Sulattamo saa pysyvän paikan suomalaisessa yhteiskunnassa. Työskentely on ollut hedelmällistä ja tuottanut erilaisia utopia ja dystopia malleja.  Näistä haluamme blogissamme tuoda esille muutamia. Jokainen voi pohtia seuraten yhteiskunnan muutoksia millaiseksi maailma on muuttumassa ja missä me ihmiset olemme tässä yhteiskunnassa. Taiteen Sulattamon strategiaryhmä kehitteli mielessään seuraavat utopiat ja dystopiat, joiden juuret nähtiin organisaation nykyisissä vahvuuksissa ja heikkouksissa ja joihin päädyttiin seuraamalla tulevaisuuspolkuja luovasti joko tila

Hiljaisuuden aikaa on joulu

Kuva
  Joulu on hiljainen, yksinäisyyden täyttämä. Katson kotini ikkunasta kadun tyhjyyttä. Joku juoksia juoksee yksinään kinkkuja pois vyötäisiltään.   Jouluna kaikki pysähtyy, minä kotona yksin. Puhelin ei soi, kenellekään ei kehtaa soittaa jotta ei häiritse. Minnekään ei voi mennä, koska ketään ei missään.   Ilta hämärtyy vietän joulua mikroateriaa syöden lasten ohjelmia katsoen   huomaa katseensa lasittuneen televiso ruudulle. Toivoo, että tämä joulu olisi ohi. Saisi puhua kohdata toisen ihmisen vaikka vain pienen hetken. Tajuaa, ettei ole kohta kolmeen vuorokauteen sanonut sanaakaan, yksinäni en viitsi puhua… Yksinäisyys valtaa monen ihmisen kodin jouluna. Haaveilen joulusta ihmisten parissa, mutta ainoat ihmiset joita minulla on     Sulattamolaiset.   Jospa tulisi se joulu, että voisimme viettää joulun yhdessä olla koolla jossain ja nauttia toistemme seurasta.   Katson kalenteria ja odotan arkea. Jotta voin ihmisen kohdata sanan sanoa ja hymyn luoda. 

Kuka näkisi minut? Kuka kuulisi minua? Kuka uskoisi minuun?

Kuva
Sulattamossa tehdään tärkeää työtä, moni on päässyt veden pinnalle ponnahtamaan takaisin Sulattamon avulla. Moni meistä sulattamossa on kuin ongenkohoja jotka ovat tyynen järven pinnalla. Taide on ollut meille parantava voima, eheyttänyt elämää tehnyt näkyväksi. Katsoin aamulla rahoitus päätöksen netistä. Alkoi itkettämään, Sulattamo jäi nollille. Jaksavatkohan vapaaehtoiset jatkaa, kuinka kauan toimintaa on. Huolestuttaa, harmittaa mietityttää kuinka menee vuosi 2016. Miksi kukaan ei kuule miksi kukaan ei näe sitä miten tärkeää tämä on! Minne toreille minun pitäisi mennä huutamaan, että olen olemassa.  Hiljenen ja toivon voimia taiteilijoille, vapaaehtoisille, että jaksavat jatkaa. Sillä ilman heitä ja ilman Sulattamoa minä olisin näkymätön ja veden pohjassa.

Luukulta luukulle vuonna 2016

Kuva
Luukku, mikä luukku, minne luukulle? Yhden luukun periaate mikä se on? Miksi juoksen luukulta toiselle? Sanoinko jotain tyhmää? Lukeeko otsassani, että olen hölmö? Ketään ei oikeasti kiinnosta? Mene seuraavalle luukulle? Toinen toimisto? Soitit väärälle henkilölle? Et kuulu tähän virastoon? Minä en tajua minne minä kuulun, en kuulu minnekkään. Luukulla, luukulle,luukuille …. Sulattamon teemana tulee olemaan asiointi luukuilla... mitä siitä syntyy. Kohtauksia luukuilla, tarinoita luukuilla, draamaa luukulla, komiikkaa luukulla..... Luukulla voi tapahtua mitä vain, riippuu luukusta. Nakkikiskan luukku on eriasia kuin työkkärin katotaan saadaanko nää yhdstettyä yhden luukun periaatteella.

Nuoren taiteilijan kokemus:saako minulla olla rakkautta?

Kuva
Saako minulla olla rakkautta?  Olen se syrjäytynyt skitsofreenikko, joka jo vuosia on sairastanut ja elänyt mielen sairauden kanssa.  Minullakin on tunteeni, vaikka ne lääkkeillä turtuvatkin tunnottomaksi möykyksi.  Haluan rakastaa, haluan välittää, haluan läheisyyttä. Mutta kuka sitä minulle antaisi?  Minusta näkee, että olen sairas. Kaikki huomaavat ja karttavat minua. Toisen ihmisen lähestyminen on vaikeaa.  Kukaan ei uskalla lähestyä, ei halua halata, ei halua läheisyyttäni.  En osaa puhua, jos puhun niin se on jotain käsittämätöntä höpinää. En osaa ottaa kontaktia, olen se joka istuu näkymättömänä nurkassa. Kaivaudun pimeään, niin ei tarvitse kohdata ketään. Onko minulla oikeutta, mahdollisuutta löytää ihmistä lähelleni? Voisiko joku minusta välittää? Tämä ajattelu saa minun pääni sekoamaan, haaveilen ja hajoan. Äänet ovat voimistuneet päässäni, elän kaaoksen keskellä. Mikään ei auta….. Minä makaa lepositeissä mielisairaalan suljetulla osastolla. Olen psykoosissa. On vuoden 2014
Kuva
Hiljaisuus.... on ollut pitkän pitkä hiljaisuus...... tänään hiljaisuus muuttui ääniksi. Joku palasi takaisin joka on ollut jo kuukausia hiljaisuudessa. Hämilläni istuin pitkästä aikaa Q-teatterilla. Tuoksu oli ennallaan, kostea vanha talo, viemäreiden haju  joku hämäryys joka varjoina liikkuu teatterin seinillä. Pysähdyn miettimään, että täällä olimme vasta vuosi sitten ensi-illassa. Pohja-edellä niin se oli silloin. Nyt tunne on kuin kaulasta vedettäisiin, kuin olisi uudelleen esille tulemisen tuska ja ponnistus. Ihmisiä alkaa saapumaan paikalle, tavarat on minulla hukassa. Olen reippaan oloinen vaikka jännittää paljon enemmän kuin vähemmän. Huomasi, että kaikki on ennallaan näki ihmisten tekemisen paljon. Joka tarttui myös minuunkin. En halua jäädä lillumaan arkiseen hyytelöön, vaan haluan palata Sulattamon imuun joka estää minua ja monia muita jämähtämään hyytelöön. Tänään ihmiset valoivat minuun uskoa, innostusta, iloa tekemisen riemua, tarmoa ja kaikkea sitä mikä on ollut k

Sulattamo kertoo sadun

Kuva
Olipa kerran kaukana täältä, vihreiden vuorten takana kuningaskunta, josta ei onnea puuttunut. Vienti veti, bruttokansantuote kasvoi vuodesta toiseen ja hallituspuolueet kiittelivät kilvan toisiaan yhteistyöstä sote-uudistuksen läpiviennissä. Mikään ei varjostanut valtakunnan menestystä, semminkin kun kaikki alamaiset kilvan fanittivat sen pikkuista kruununprinssiä Muskottia, josta kaikilla oli pelkkää hyvää sanottavaa. Prinssi oli kaunis, lahjakas ja sopivasti vilkas. Hän tulisi epäilemättä johtamaan maan entistä kirkkaampaan tulevaisuuteen. Eräänä päivänä pikku prinssi eksyi linnanpihalla leikkiessään liian kauas läheiseen metsikköön. Siellä hän tuli katsoneeksi mustaan lähteeseen. Mitä hän siellä näki, sitä emme tiedä, mutta sen tapahtuman muistoksi hänen kruunuunsa ilmestyi musta kivi. Prinssi kasvoi ja varttui. Hän sai mopoauton ja pääsi yliopistoon. Pääaineenaan hän luki algebraa. Prinssi Muskotti rakastui opiskelutoveriinsa, yksinhuoltajaäiti Rosmariiniin, ja koko hovi