Viime viikonloppuna pääsin kokemaan henkilökohtaisen #taklaastigma -hetken. Olin matkalla kotiin kevään ensimmäiseltä kasvimaareissulta mukanani roskapussi, jota olin viemässä kotiroskikseen koska kasvimaalla ei ole jätehuoltoa. Vaatteeni olivat vähän kuraiset pyllisteltyäni kukkapenkissä krookuksia etsimässä. Bussipysäkillä seistessäni huomasin, että joku vanhempi mies katseli minua kulmat kurtussa paheksuvaan sävyyn, mutten ajatellut asiaa sen kummemmin. Sitten bussissa eräs vanhempi rouva oli vähällä taittaa niskansa kun keskittyi tuijottelemaan minua olkapäänsä yli nenänvarttaan pitkin, ihan kuin saattaisin vaikka haihtua häpeästä jos tarpeeksi tuijottaa. En haihtunut. Jäin hämmentyneenä tuijottamaan takaisin. En ymmärtänyt tuijotuksen syytä, mutta tilanteen laukaisemiseksi bussista jäädessäni jäin kuitenkin iloisesti hymyillen vilkuttamaan tälle rouvalle ikkunan läpi, joka puolestaan jäi bussiin paheksumaan maailman menoa, ystävälliseen hymyyni vastaamatta. Va
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.