Perjantaiaamu, puoli-q –näyttämö. Näyttelijät parveilevat ovella, löntystän paikalle nuutuneena. Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle vasta iltayhdeltätoista, ajatukset ovat vielä tyttären ja pienen hajuherneen luona, mutta nyt ei ole aikaa palautumiseen. Sulattamo-työt odottavat. Ihmiset hyökyvät jo ovelta halaamaan. Pulputusta, iloisia kasvoja. Tuntuu hyvältä: minua on kaivattu. Kahvia mutta ei enää enempiä röökitaukoja kaikki sisälle. Harjoitukset on saatava nopeasti käyntiin. Tajuan, että minulla on tänään vain kaksi tuntia aikaa. Vuorokaudessa ei riitä tunnit. Aloitamme katsomosta, vaihdetaan pikaisesti kuulumiset. Hienoa huomata, että kaikille kuuluu hyvää. Pikapaltsu puvustajan kanssa, pientä viilausta tarvitaan. Mietin kuumeisesti visuaalista puolta samalla kun kohtauksien tekeminen alkaa. Pientä levottomuutta on ilmassa, kohtauksiin meno on vielä sekavaa, käsikirjoitusta täytyy raksia ja muotoilla. Joukkokohtauksia, liikaa väkeä lavalla, kohtaukset ei lei
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.