Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella taidelähtöisyys merkityt tekstit.

Ihmisyys ja yhdessä tekeminen edellä

Ihmisyys ja yhdessä tekeminen edellä Kolmivuotinen matka Kulttuurin Verson hankevastaavan pestissä on ollut seikkailuntäyteinen: ripaus epävarmuutta, haasteita, hiusten haromista, kyyneleitä, mutta myös sylin täydeltä rakkautta,  ystävyyttä, ihmisyyttä, toivoa, luovuutta ja onnistumisia.   Aloittaessani Kulttuurin Versossa olin täysi hankenoviisi, aivan ymmälläni: mitkä ihmeen indikaattorit, väliraportit, tulostavoitteet,  mittarit, arvioinnit, strategiat, kääk. Hankejargon sekoitti pään. Olin kuin pieni lapsi, joka vasta opettelee  sanoja ja niiden merkityksiä. Välillä teki mieli heittää hanskat tiskiin  ja perääntyä.   “Mä en pysty tähän. En osaa mitään. Olen varmaan vahingossa  päässyt tähän hankevastaavan toimeen. Kohta kaikki huomaa, että  huijaan.”  “Huijarisyndrooman” pyörteissä mieli on ollut välillä pahasti eksyksissä.  Olen koulutukseltani teatteri-ilmaisun ohjaaja ja lastentarhanopettaja. Ennen Taiteen Sulattamoa työskentelin ohjaajana mielenterveystoi pujien asumispalveluyk

Mielenterveystoipujille koronavuosi on ollut kova

Heikoimmassa asemassa olevat toipujat ovat joutuneet äärimmäisen yksinäisyyden ja eristäytymisen keskelle, ja t ukea vaikeasta ajasta selviytymiseen tarvitaan.  Miten kehitämme heille exit-suunnitelman? Laadimme yhdessä Helmi ry:n kanssa mielipidekirjoituksen, jossa ilmaisimme huolemme mielenterveystoipujien tilanteesta. Se julkaistiin HS:ssa maanantaina 26.4.2021. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007940917.html?fbclid=IwAR2lj4QCLrIuMhbxpZW9GI4xtIvAT9t6QRv-CtKEIXckDCt4n56gAsmUeeE Kolmannen sektorin toiminta on monelle suomalaiselle elintärkeää, se tukee erityisesti terveyttä ja hyvinvointia monella tasolla. Ilman järjestöjen toimintaa monella julkisella palvelusektorilla olisi kohtuuton kuorma. Tällä olisi suora vaikutus hyvinvointiin yhteiskunnassamme, joka on ajan saatossa rakentunut niin, että järjestötoiminnalla on merkittävä rooli. Järjestöjen pyörät on pidettävä pyörimässä, jotta tuen ja avun saanti voidaan taata myös kolmannen sektorin kautta. Erityisesti mielenterveydelle s