Joulu aika, on alkamassa näillä hetkillä. Viimeisiä töitä, ennen pyhiä tehdään kiireen vilkkaa. Taiteen Sulattamo on ollut upeassa nousukiidossa vuoden 2018. Saimme upean Kaunis mieli hankkeen käyntiin joka kulkee omaa kulkuaan ja kouluttaa Suomeen ensimmäiset kulttuurikokemusasiantuntijat. Taiteen Sulattamon ydin ja sydän on tuottaa taiteellisin ja luovin menetelmin hyvinvointia yhteiskuntaamme yksilöille kuin yhteisöihinkin. Meillä mielenterveys ja erityisesti mielenhyvinvointi on lähtökohta toiminnallemme ja olemassa olollemme. Toimintamme ponnistaa, mieneterveystoipujien ja taiteilijoiden voimasta, kohti parempaa, kauniimpaa huomista ja tulevaisuutta. Olemme löytäneet toiminnallemme tukikohdan malmilta, josta luovuus, hulluus, kauneus ja hyvinvointi hiljalleen soljuu monista pienistä puroista maahamme. Nämä pienet purot kasvavat vähitellen suuremmaksi virraksi ja näistä puroista syntyy tulevina aikoina suurempi virta joka pääsee koskettamaan ja kohtaamaan entistä enemm
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.