Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui uuteen. Sulattamon pajatoiminta oli joululomalla kolme viikkoa ja aloitti uuden vuoden toiminnat tällä viikolla. Tiistaina kokoonnuimme tuttuun tapaan Malmin nuorisotalolla kirjoitustyöpajan merkeissä klo 10. Paikalle saapui kaikenkaikkiaan 7, yksi hieman myöhemmin. Kohtaaminen pitkältä tuntuneen tauon jälkeen oli lämmin ja iloinen. Aivan kuin joku tyhjiö olisi saanut täydennyksen. Halasimme ja ilo pulppusi meistä lähes päällekkäis puheena. Meillä on tapana aloittaa jokainen paja kuulumiskierroksella, jolloin jokainen saa kertoa kuulumisensa, ilonsa, murheensa, mitä milloinkin mielen päällä sattuu olemaan. On tärkeää tulla kuuluksi ja huomioiduksi, olipa olo sitten hyvä tai huono. Joskus jonkun kuulumiset saavat aikaan keskustelua ja pohtimista kun muilla on kokemuksia samankaltaisesta asiasta. Silloin saatan napata aiheen yhdeksi teemaksi mistä kirjoitetaan. Se että se puretaan yhdessä paperille ja luetaan se ääneen toisille, on hy
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.