Siirry pääsisältöön

Vuosi joka päättää kuka olen ja miten tai miksi olen. Jos siis edes olen


Olen risteyksessä. Se ei itsessään ole uutta. Elämässäni olen kohdannut näitä risteyksiä niin monta, että välillä tuntuu että olen ammattilainen siinä. Mutta tämä risteys on erilainen. Paljonkin erilaisempi kuin aikaisemmat. Olen kerrankin itse ohjaamassa itseäni jonnekin. Samaan aikaan oudosti, en päätä mistään mitään. Kaksisuuntaiselle tämä tilanne on koominen, traaginen, että erityinen. Saan siis kerrankin elämässäni päättää sata prosenttisesti itse mikä on tulevaisuuteni ja kohtaloni. Ja siitä huolimatta, en saa taaskaan itse sitä päättää.
Vuosi 2018 tulee olemaan monella tapaa historiallinen. Saan sellaisia todellisia mahdollisuuksia, jotka kantavat hyvinkin pitkälle. Muuttavat ison osan elämääni. Tai sitten samat mahdollisuudet tuhoaa menneidenkin mahdollisuuksien mukaan taas lisää. Miten ihmeessä siis tiedän, mitä tehdä?
Hyppäsin juuri siis Sulattamon hallitukseen. Lisäksi olen tänä vuonna tuottajana. Jäsenvastaavana. Sponsorikoordinaattorina. Yhteistyökooridinaattorina. Sisustajana. Käsikirjoittajana. Neuvottelijana. Oppilaana. Opettajana. Tukihenkilönä. Kokemusasiantuntijana. Näyttelijänä. Juontajana. Videoiden suunnittelijana. Ja mahdollisesti yhden pidemmän videon tähtenä. Blokaajana. Ja ties mitä muuta.
Olen haukannut sellaisen palasen kerralla, että tuntuu jo ennakkoon, miten tukehdun hitaasti hengiltä. Ja samaan aikaan tunne on hieno. Siis ei se tukehtuminen, senkin dorka. Vaan se, että koen tekeväni jotakin jolla on merkitystä. Vaikka samaan aikaan iskee se epätoivo, sekä epäusko, että taas kaikki on yhtä hiton typerää kuin aikaisemminkin.
Olen yleensä aina löytänyt itseni tilanteesta, jossa viranomaiset, erilaiset lafkat, psykologit, lääkärit, sossut yms muut päättävät kaikesta mikä elämääni liittyy. Yllätyksekseni olen silti saamassa tänä vuonna avaimet käteen. Avaimia omaan elämääni. Olen kuullut jopa huhuja, että se mitä nykyään teen, voi poikia jopa työpaikan tulevaisuudessa. Työpaikan? Hetkinen... Siis aidon, palkallisen, vastuullisen työn? No just joo. Ei ole ihmeiden aika vielä ohi.
Tosin. Jos minulle tulevaisuudessa tästä tarjotaan työtä. Olen taas kerran kusessa. Menetän ainoan turvaverkkoni elämästäni. Mielenterveyden. Koska en voi vedota taas vuosiin siihen, jos hyppään töihin. Viime työstä on jo vuosia, silti se kiduttaa minua vieläkin. Enhän minä saa edes psykologilta aikaa, koska olin työssäkäyvä. Hyvinvointivaltio in my ass. Jos siis menen töihin, hankaloitan sillä omaa elämääni. Jos taas en mene, hankaloitan omaa elämääni. Eli pelataan varman riskin päälle. Hyväksyn työn jos sellaisen tulevaisuudessa saan. Mutta älkää vielä juhliko. Se työ tulee vasta tulevaisuudessa. Jos tulee. Olen toistaiseksi edelleen suuri luuseri joka elää teidän veronmaksajien varoilla pohtien surkeaa elämäänsä.
Pelottaa perkeleesti. Onnistunko asioissa, jotka ovat edessäni tänä vuonna. Onnistunko munaamaan ne kaikki? Osan niistä? En mitään? Onnistunko muuttamaan jotakin? Tunnen olevani onnellinen, silti samaan aikaan täysin onneton. Voisin antaa elämälle diagnoosin. Kaksisuuntaisuuden. Ihmiset huutaa mulle kun väitän, että lopulta kaikki on vain mustaa ja valkoista. Ja että elämässä on enemmänkin värejä. Olkoon sitten pinkkiä ja turkoosia. Mutta kaikki on kaksisuuntaista. Kaikessa kaksi mahdollisuutta. Kaikessa kaksi vaihtoehtoa. Ja sitten pitäisi vielä tietää ennakkoon, että valitsee aina sen oikean.
Näistä kaikista ajatuksista riippumatta. Tunnen oloni suhteellisen vahvaksi. Sillä kaikesta pelosta ja epäuskosta huolimatta, minä uskon kerrankin tähän vuoteen. Uskon itseeni. Ja jos kaikki taas pettää ja romahtaa. Niin antaa mennä vaa. Olenhan sitäkin osannut jo vähän pehmentää... Alan olemaan ammattilainen!
No hittooko tässä nyt kirjotan. Kuntouttava työtoiminta odottaa! Sain vasta tehtyä pari rästityötä. Tänään pitäs kaksi juttua kasata vielä... Tai pomo suuttuu.
Hyvää ja luottavaista viikkoa teille kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava