Tekstit

Näytetään tunnisteella luova kirjoittaminen merkityt tekstit.

Kirjoita ja hengitä

Kuva
Mielenterveydenhoitajakoulutus , oma koulutus: Minulle opiskeleminen on aina ollut henkiinjäämisstrategia. Olen viihtynyt koulussa välituntisinkin olemalla kirja kädessä ja imemällä tietoa. Lapsuuden kodissa ongelma oli alkoholi ja pakenin sitä kirjojen maailmaan. Kulttuurin Verson koulutuksessa kohtasin itseni ja sen, mitä olen maailmassa oppinut ja miten tätä oppimaani voin käyttää hyväksi omassa ohjauksessani. Kävin aikoinaan taidelukion 1980-luvulla Itä-Suomessa. Sen jälkeen menin opiskelemaan mielenterveyshoitajaksi Länsi-Suomeen. Koulutuksen aikana kyselin alituisesti itseltäni, että voiko minusta tulla tarpeeksi hyvä hoitaja. Tulin siihen tulokseen, että ei ja jätin koulun käymisen kesken. Täytin silloin 20-vuotta ja olin aika ehdoton itsearvioinnissani. Koulua olisi ollut käymättä 1⁄2 vuotta. 15 vuotta opinnoista lähtemisen jälkeen minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siksi olen nyt vertaisryhmäohjaaja. Kävin Taitee