Moikka kaikille! Mä olen Pihla ja uusi hanketyöntekijä Sulattamossa. Toisin sanoen pirun onnekas – ja tietoinen siitä. Sulattamo nimittäin vaikuttaa suorastaan unelmatyöpaikalta: täällä saa olla sellainen kuin on, keskustelukulttuuri on avointa, ihmisiä pyritään ymmärtämään kokonaisuuksina ja yksilöinä, työkaverit on huippuja persoonia ja saa kokea sekä osaavansa että olevansa aikamoisten haasteiden edessä. Sulattamo on mulle ihan uudenlainen työpaikkakokemus. Oon aiemmin ollut töissä, jotka ovat varsin mekaanisia: kassalla, tarjoilijana, vihannesmyyjänä, hautausmaatyöntekijänä. Tai sitten olen tehnyt oman alani töitä hyvin itsenäisesti, keikkaillen siellä täällä ilman kiinteää yhteisöä. Nyt pitäisikin opetella tekemään luovaa työtä yhteisössä, joka on samaan aikaan avoin ja omaehtoinen, mutta odottaa myös työn etenevän ja hommien hoituvan ajallaan. Ihan suoraan sanottuna tässä ah-niin-ihanteellisessa tilanteessa on mulle vielä paljon opeteltavaa ja sopeuduttavaa. Mu
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.