Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

I walk my path

Taiteen Sulattamo… ? ? ? Kuulin ensimmäistä kertaa tästä ystävältäni keväällä 2014. Ystäväni on Sulattamon toiminnassa mukana ja suunnitelmissa oli järjestää Taiteen Sulattamon festivaalit, johon sitten osallistuimmekin toukokuussa improvisaatio ryhmä Alatipulassa kanssa, johon olen kuulunut muutaman vuoden. Olen siis aiemmin näytellyt ja opiskellut teatterialaa näyttelijäntyö painotteisesti joitakin vuosia ja aina unelmoinut mahdollisuudesta näytellä työkseni. Elämän tilanteet eivät vain ole aiemmin olleet sellaiset, että tämän unelman toteutuminen olisi ollut mahdollista. Viimeiset puolitoista vuotta olen suunnannut elämääni esittävän taiteen pariin, jotta voisin elää unelmani vielä todeksi. Koen taiteeni tekemisen yhdeksi kulmakiveksi yhteiskunnallisen teatterin, koska uskon vahvasti teatterin mahdollisuuksiin vaikuttaa yksilöihin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Seuraavan kerran Taiteen Sulattamo tuli polulleni kesällä. Taas tämä samainen ystäväni Al

Ohi on

Pohja edellä -produktion karonkka on ohitse. Näyttelijät jättivät hahmonsa Q-teatterille. Ohjaajan luopuminen produktiosta alkoi jo ensi-illan jälkeen, näyttelijöiden matka ulos rooleista alkoi vasta 31.11., kun viimeiset aplodit täydestä katsomosta raikuivat teatterissa. Tunnelmia oli monenlaisia: tyhjyys, luopuminen, ajatukset tulevasta. Mitä nyt kun kaikki on ohitse? Maikkeli pukee roolivaatteitaan pukuhuoneessa, toteaa ohjaajalle, että vituttaa rankasti, vaikealta tuntuu viimeinen esitys. Maikkeli ei halua pukea nahkatakkia päälleen, koska kokee, että joutuu luopumaan ja jättämään jäähyväiset hahmolle. Ohjaaja taputtaa olalle näkee kyyneleet näyttelijän silmissä. Lahtonen sen sijaan toteaa, että tulipa tehtyä yksi rooli ja sainpa näyttää mitä osaan. Kristan pelaa esityksessä henkihieverissä. Silmät terävinä kontaktissa yleisöön. Valomies panikoi, että valot alkavat vilkkua kesken esityksen. Ohjaaja rauhoittelee ja toteaa, että jos tekniikka ei pelaa niin

Ensi-illassa

Pohja edellä –ensi-illan nähnyt näyttelijä Sara Paavolainen tiivisti illan tunnelmat suunnilleen näin: ”Tietysti repliikkien vaativuudesta näkee, kuka lavalla olijoista oli ammattinäyttelijä, mutta läsnäolon laadussa yksikään esiintyjistä ei jäänyt toisesta jälkeen.” Käsikirjoittaja oli tietysti esityksen nähdessään ihan fiiliksissä. Mietti, että kuinka tuo voi tulla noin komeasti ja kas vain tähän kohtaukseen on löytynyt uutta hauskuutta. Jokin kohtaus liikutti, koska sen tunnelmat ja oivallukset olivat ihan niitä alkuperäisiä, joita puolitoista vuotta sitten hahmoja ensi kertaa suunnitellessa oli ajatellut. Toisaalla taas ohjaajat ovat tehneet kunnon irtioton, ja silloin kirjoittajasta tuntui, että ihmeellistä voiko sen noinkin nähdä. Jokainen yleisön reaktio, naurahdus ja liikahdus on merkki jostain. Perille menneestä viestistä, osumasta. Tuntuiko kirjoittajasta vain vai oliko niitä osumia melko tiuhassa? Kun jokainen esiintyjä oli tuttu, häntä tietysti mielessään kann

Sulattamolaisen muistilista

- opettele replat  -  Q:n enskari 31.10. - älä sairastu ei ole aikaa - mieti strategioita - sovita hääpukua - täytä rahahakemukset - painosta lausunnonantajia - mieti Prinsessahäitä - osallistu Angstiparaatiin 10.10. - luo materiaalia Teatterimuseon Sirpaleisiin  -  esitys 17.12. - etsi halvimmat bussiliput Turku – Helsinki - kysy Elviksestä rupeisko ne meidän kanssa - älä myöhästy toistan älä myöhästy - mene harjoitusten jälkeen yöksi töihin - aja talla pohjassa Lahteen joka keskiviikko - viritä kitara - vähennä lääkitystä - kirjoita budjetti uusiksi - kirjoita uudestaan ja taas uudestaan - kannusta tsemppaa tää on meidän juttu.

She is back

Perjantaiaamu, puoli-q –näyttämö. Näyttelijät parveilevat ovella, löntystän paikalle nuutuneena. Kone laskeutui Helsinki-Vantaalle vasta iltayhdeltätoista, ajatukset ovat vielä tyttären ja pienen hajuherneen luona, mutta nyt ei ole aikaa palautumiseen. Sulattamo-työt odottavat. Ihmiset hyökyvät jo ovelta halaamaan. Pulputusta, iloisia kasvoja. Tuntuu hyvältä: minua on kaivattu. Kahvia mutta ei enää enempiä röökitaukoja kaikki sisälle. Harjoitukset on saatava nopeasti käyntiin. Tajuan, että minulla on tänään vain kaksi tuntia aikaa. Vuorokaudessa ei riitä tunnit. Aloitamme katsomosta, vaihdetaan pikaisesti kuulumiset. Hienoa huomata, että kaikille kuuluu hyvää. Pikapaltsu puvustajan kanssa, pientä viilausta tarvitaan. Mietin kuumeisesti visuaalista puolta samalla kun kohtauksien tekeminen alkaa. Pientä levottomuutta on ilmassa, kohtauksiin meno on vielä sekavaa, käsikirjoitusta täytyy raksia ja muotoilla. Joukkokohtauksia, liikaa väkeä lavalla, kohtaukset ei lei

Kohtauspaikka: pullonpalautusautomaatti

Sulattamolaiset ovat alkaneet puhua Maikkelista ja kuitukonsulentti Hyvösestä ihan niin kuin vanhoista tutuistaan. Kyseessä ovat tietenkin syksyn Häpeä-produktion sankarit, henkilöt jotka Q-teatterin lavalla kasvavat ulos omasta häpeästään. Takana on iso työ ja edessä ehkä vielä isompi. Casting on alustavasti tehty, ja Sulattamon ensimmäinen iso näyttämöteos on tulossa intensiiviseen harjoitusvaiheeseen. Oli tiedossa, että aiemmin teatteria harrastaneet, kuten vuoden 2012 Peili-produktiossa mukana olleet, ovat ensikertalaisia valmiimpia sitoutumiseen ja tiukkaan harjoituskuriin. He tietävät, mitä se ottaa ja mitä se antaa. Näiden ensimmäisen polven sulattamolaisten kokemuksen turvin tällä kertaa voidaan tehdä jotain pikkuisen vaativampaa, käsitellä aihetta, joka ei kosketa vain tätä ryhmää vaan mahdollisesti puhuttelee monenlaisia ihmisiä. Käsikirjoittajille Häpeän tekeminen on ollut suuri ponnistus. Jokainen teosta kirjoittanut on uinut henkilöiden ajatuksis

Peukut rahaksi

Sanotaan, että Sulattamossa tehdään tärkeää työtä. Että meitä on kaivattu. Että produktiomme ovat kiinnostavia ja että niiden toivotaan jatkuvan. Facebookissa Taiteen Sulattamo on tähän päivään mennessä kerännyt 507 peukutusta. Se on iso määrä ihmisiä, ja sulattamolaiset ovat olleet iloisia joka klikkauksesta. Keväällä yritimme hetken pitää kirjaa Sulattamoon tehdyistä vapaaehtoistunneista. Jossain vaiheessa se jäi, koska oli niin kiire sen itse vapaaehtoistyön kanssa. Me sulattamolaiset olemme tuoneet tähän hankkeeseen aikamme, taitomme, itsemme. Koska jokainen voi tehdä jotain.                                                                                                             Nyt Sulattamon ystävillä on mahdollisuus omalta osaltaan tukea Sulattamon teatteritoimintaa. Syksyn Häpeä-produktio on saanut Helsingin kaupungilta rahoitusta juuri sen verran, että se toteutuu. Jotta työryhmän jatkoksi saataisiin pari ammattinäyttelijää ja jotta esitykseen saataisiin vähän

Häpeä-viikon palautelaatikosta

Pitkään aikaan en ole ottanut päiväkirjaani esille, en ole aikoihin istunut ja kirjoittanut. Minulla ei ole ollut mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa. Olen katsonut tyhjiä sivuja ja ajatellut, miten tyhjä mieleni onkaan. Mutta tämä viikko on saanut pääni täyteen ajatuksia, tunteita ja mietteitä, jotka rapisevat sormieni kautta sanoiksi päiväkirjani sivuille. Tänään oli teatterilla viimeinen harjoituspäivä. Viikko takana tunteita, tekemistä, ajatuksia ja työtä. Häpeä, mikä se on mitä siitä tulee? Miten ja mihin minä asetun Häpeä-produktioon? Olen osa Häpeää, olen osa ryhmää, olen osana, tekijänä. Siis minä joka en ole ollut osana mitään. En muista milloin olen saanut kokea tunteen kuuluvani johonkin. Tunteen, että olen tärkeä, tuntea että minua tarvitaan. Tällä viikolla olen saanut olla osana ryhmää, joka on viikon aikana tullut kuin omaksi perheeksi. Olen osa ryhmää ja minua tarvitaan, olen tärkeä. Tänään, siis viimeisenä päivänä, aamuharjoituksia, kohtauks

31.10.

Tällä viikolla sulattamolaiset pitivät taukoa kesälomastaan ja tulivat kaupungin kivikeskustaan harjoittelemaan teatteritaiteen tekemistä. Ulkona oli hiostava sää, mutta sisällä Q-teatterin tiloissa sopivan viileää. Q-teatteri oli lomalla, kun sulattamolaiset valtasivat rakennuksen. Ohjaajat Eveliina, Helena ja Duha ohjasivat kahta erillistä ryhmää. Toisella puolella tehtiin draamaa ja toisella puolella kirjoitettiin sitä. Draamaryhmäläiset improvisoivat ja harjoittelivat kirjoitettuja kohtauksia. Näytelmän rakenne alkoi hahmottua ja näytelmän nimeä pohdittiin. Kirjoittajaryhmä suunnitteli kohtauksia ja kehitti henkilöhahmoja. Erityisesti näytettiin pitävän kohtauksista, joissa oli paljon väkeä lavalla. Näkökulmia haettiin eläytymällä roolihenkilön maailmaan. Produktio alkaa muovautua. Muusikko-näyttelijä Antti Jaakola kävi konsultoimassa musiikin suhteen ja ryhmä teki yhden kohtauksen hänen ja Helenan johdolla. Näyttelijät ja kirjoittajat ovat innostuneita ja motivoituneita. Esi

Terveisin

Sulattamolla on kesäloma. Muissa asioissa lähdin maalta kaupunkiin. Bussissa alkoi yököttää, takin helma ui pöntössä siinä Kampin vessassa joka tuoksuu kroonisesti sitruunalta. Tyhmänä haahuilin pitkin katuja. Kesäkuun 17. ja N-junan ikkunaan lensi jumalauta lumihiutaleita. Ilman Sulattamoa Helsinki ei vaan toimi.

Kesä

Muistan sen lapsuuden kesän, kun naapuriin tuli kesävieraita. Sillä perheellä oli minun ikäiseni tytär. Hän otti minut mukaan leikkeihinsä. Pitkän kesän kirmasimme pitkin metsiä, rakensimme majaa, hyppäsimme takapihalla korkeutta. Satoi tai paistoi, heräsin innostuneena jokaiseen aamuun. Kun syksy tuli ja hän lähti, olin yksinäisempi kuin koskaan. Mietin kuinka Sulattamosta ja sulattamolaisista on tullut iso ja tärkeä osa elämääni. Kuinka taiteen ja teatterin tekeminen on tuonut elämään uudenlaisia ulottuvuuksia. Olen ensimmäistä kertaa tekemässä jotain tärkeää. Jaan itsestäni kappaleen maailmalle taiteen avulla. Tulen näkyväksi, olen osana isompaa kokonaisuutta. Olen saannut tämän kevään ja talven olla mukana jossakin mitä ei ole aikaisemmin ollut, tällaisesta en ole koskaan päässyt osalliseksi. Tunne on hieno: en ole kuntoutuja tai mielisairas tai muuten vain lokeroitu. Olen tekijänä osana kokonaisuutta, olen päättäjänä, vaikuttajana. Odotan sitä

Reippaina käymme stigmaa vastaan

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Maija Anttila (sd) perusteli Auroran psykiatrisen päivystyksen siirtämistä somaattisen päivystyksen yhteyteen sillä, että ratkaisu vähentää mielenterveyspotilaiden leimautumista (HS 2.6.). Kaikkihan leimautumista vastustavat. Se on jokeri, joka voidaan tarpeen tullen nostaa esille, kun halutaan perustella ikäviä ratkaisuja ja esiintyä ihmisystävinä. Konsti, joka ei maksa euroakaan. Ja silti se leima on Aurora-päätöksen ytimessä: jos haluttaisiin välttää psykiatristen potilaiden leimaamista, heitä ja heidän omaisiaan kuultaisiin heidän omassa asiassaan. Ei jälkeenpäin adresseissa ja yleisönosastoilla vaan päätöstä valmisteltaessa. Mikä isku leimautumista vastaan se olisikaan. Kun ihmiselle annetaan ääni, hänen vierautensa karisee. Jokainen on oman elämänsä asiantuntija, myös mielenterveyskuntoutuja. Kaiken takana ovat arvot. Jokaisen omat. Olenko vilpittömästi sitä mieltä, että t

Muuan käyttäjäkokemus

Kun lähdin mukaan Peiliin. Lähdin sinne muiden suositusten takia. Klubitalon ohjaajat sanoivat, että se varmasti sopisi minulle. En silti ollut täysin varma.   Kun menin ensimmäiseen tapaamiseen, innostuin toki ajatuksesta, mutta en todellakaan uskonut sen tuovan minulle sen suurempaa. Heti virallisten harjoitusten alusta huomasin, että ei tästä isoa roolia tipu, mutta jotakin silti. Jouduin monesti miettimään, miksi ihmeessä olen edes mukana... Aikaa kuluu... Rahaa matkoihin... Paljon huonoja hetkiä... Huutamista... Pettymyksiä... Silti joku antoi virtaa ja uskoa...   Se jokin oli se ryhmä, sekä tavoite. En juuri koskaan katso kuuluvani mihinkään ryhmään, koen aina olevani ulkopuolinen. Kuitenkin se ryhmä tuntui tärkeältä, sekä näytin sopivan siihen.En todellakaan katsonut olevani mitenkään loistava itse ryhmässä, mutta kun näki samoja ihania ihmisiä lähes päivittäin, alkoi ”kasvamaan” siihen ryhmään. Minulla on tolkuttomasti kavereita ja ystäviä, mutta suurin osa niistä satojen

Q:lla

Kun kääntyy maanantaiaamuna Runeberginkadulta Tunturikadulle, Sulattamon teatteriväen tunnistaa jo kaukaa: isokokoinen nuorimies pipo silmillä, 20-luvun pikkuruinen dramaattinen diiva, Prinssi Kultakutri, jolta puuttuu vain kruunu. Sakean tupakansavun ja kahvimukeista nousevan höyryn läpi näkyy hymyileviä kasvoja, kaikki tervehtivät samaan aikaan, sormet harovat toisiaan tervehdykseksi. Kahvi on tärkeää. Siitä aloitetaan, siihen palataan tauolla. Termoskannu on kiivaassa käytössä, joku konttaa tiskin takana etsimässä lusikoita. Ryhmän älykkö on saanut pahvimukinsa, asettunut rentoon asentoon sohvan nurkkaan ja kommentoi nyt sieltä maailman menoa kielitieteestä päivänpolitiikkaan, piirtää laajoja kaaria, poraa aukkoja todellisuudesta toiseen. Joku näyttää huonolta, kokoaa itseään syrjässä takki auki silmät suljettuina. Puolikuun sali on hämärä ja karu, tuolit on koottu sekalaisiin pinoihin seinien viereen. Jaana aloittaa lämmittelyn: tunnustellaan, mitä om

Sulattamo tulee ulos kaapista

Nyt se on aivan ovella: toukokuinen Sulattamo-festari. Sulattamo levittäytyy Kallioon 23. ja 24.5. Luvassa on pitkin talvea toimineiden workshopien esittäytymisiä ja osallistavia taidetapahtumia sekä mielenkiintoisia esityksiä. Graffitit koristavat Suvilahden aidat ja konemusiikki valtaa Hapen. Kotkan Nuorisoteatterin Räjähdysvaara vierailee KokoTeatterissa perjantaina, ja lauantaina festari huipentuu iltaklubiin, johon osallistuu monta Sulattamon ystävää, mm. festarin suojelija, kansanedustaja Anni Sinnemäki. Tapahtuma liittyy löyhästi Sulattamon tämän vuoden teemaan: syksylla Q-teatterin näyttämölle nouseva Häpeä kummittelee jo festarin aiheistossa. Mutta tämänhän kaikki tietävätkin jo. On jotain muuta, mitä ei tiedetä. Sulattamo-festari on mielenterveyskuntoutujien suuri voimainponnistus. Kuntoutujat ovat olleet sekä suunnittelemassa festarin suuria linjoja että valmistelemassa kaikkea sitä pientä sälää, mitä ison tapahtuman järjestämisessä tarvitaan. Sitä sitoutumista,

Yes I Can

Maanantaiaamu. Mikä tekee maanantaista minulle erityisen? Menen kylpyhuoneeseen, katson peiliin ja irvistän. Peilistä katsovat väsyneet silmät, unen turvottamat kasvot. Virutan kasvojani vedellä, hammastahna pursuaa suupielistä riuskan harjaamisen tuloksena. Katson uudelleen peiliin: kasvoni ovat ilmeettömät. Katson kelloa ja tajuan olevani taas myöhässä. Ovesta ulos juosten, kengännauhat jäävät auki, en halua myöhästyä. Kompuroin portaikossa, puuskutan, vilkaisen ympärilleni. Hyökkään kakkosen ratikkaan. Yritän hengittää äänettömästi, mutta silti minusta tuntuu, että kaikki katsovat minua pitkään. Kolme pysäkkiä vielä, jännittää vatsa on kääntyä ympäri. Yritän kääriä sätkää, mutta purut leviävät lattialle. Mietin mistä se tunne tulee: tuleva päivä, ihmisten kohtaaminen, myötätuntoiset katseet. Teen parhaani ollakseni kuin kuka tahansa, mutta sisimmässäni tiedän etten ole. Ahdistus hiipii metallisena ruumiiseen. Ei tänään ei tänään. Ulos ratikasta, vanhan rouvan paheksuva katse.

Kokemuksen kova koulu

Kun olet ostamassa puhelinta, kysyt suosituksia sellaiselta, jolla on jo puhelin. Paras tapa tutustua uuteen matkakohteeseen on hankkia tietoa siellä ennen käyneiltä. Äidit jakavat keskenään kokemuksia raskauspahoinvoinnista tai kantoliinan käytöstä. Kuka lähtisi vaihto-oppilaaksi, kokeilisi Viagraa tai ilmoittautuisi senssipalveluun ottamatta ensin selvää, millaisia kokemuksia toisilla näistä on? Kokemus on yksi tie asiantuntijuuteen. Nykyisin, kun kaikilla on tutkinto tai muutama, kokemus ei ole hiukkaakaan menettänyt hohtoaan. Päinvastoin. Inhimillinen kokemus vaikkapa köyhyydestä tai monikulttuurisista avioliitoista paljastaa tarinan, ja se tarina voi usein olla verrattomasti kiinnostavampi kuin asiaa koskeva tilastotieto. Mitä sanoisitte asiantuntijoista, jotka osaavat kertoa, miltä tuntuu juosta omia harhojaan pakoon, käyttää koko päivä suihkussa käymiseen, maata lamaantuneena sängyn pohjalla? Ehkä haluatte kuulla, miltä tuntuu, kun ajokki keulii oikein kunnolla ja vauh
Peilistä Häpeään Sulattamolaisten kasvoilla käy tuskin huomattava välähdys, kun Peili mainitaan. Peili oli näytelmä kahdelle näyttelijälle ja kymmenelle mielenterveyskuntoutujalle, ja se esitettiin ensi kertaa yleisölle KokoTeatterissa syksyllä 2012. Oikeastaan ajatus koko Sulattamosta syntyi Peilin harjoitusten ruokatauolla, kun Eveliina ja Panu yhdessä totesivat, että tätä pitää saada lisää. Taisivat vielä lyödä kättä päälle. Monet Peilin tekijöistä ovat tänä vuonna mukana tekemässä Häpeää. Häpeä on työnimi produktiolle, joka nousee näyttämölle Q-teatterissa loppusyksystä. Se on toisaalta loogista jatkoa Peilille  -  sen aiheet ja teema kumpuavat tekijöiden omista kokemuksista  -  mutta toisaalta oma itsenäinen teoksensa, joka ei haikaile mennyttä vaan kurkottaa kohti uutta. Siinä kun Peili sukelsi syvälle itsetutkiskeluun, Häpeä pyrkii löytämään yksityisen kokemuksen takaa yleisen. Häpeä kun on siitä mukava ja demokraattinen tunne, että jokainen on sitä joskus maistanut. Kun
Kirjava joukko Yhden sulattamolaisen CV on kymmenen sivun mittainen. Toinen on joutunut parikymppisenä eläkkeelle skitsofrenian vuoksi. Kolmas pyristelee ansaitakseen omintakeisella taiteellaan elantonsa, ja neljäs haluaa viimeinkin päästä puuduttavasta työstään uusiin, luovempiin hommiin, jossa omat kyvyt pääsevät esiin. Sulattamossa on nainen, joka on kulkenut viisitoista vuotta burkassa ja puhunut kuiskaamalla. Jotain siinä täytyy olla. Jaana Irmeli Turunen , yksi Sulattamon perustajista, tiivisti osuvasti Voima-lehden artikkelissa: Sulattamo on tarkoitettu "ihmisille, jotka kokevat, että taiteen tekeminen tukee heidän mielensä hyvinvointia ja terveyttä". Sulattamossa ei ajatella, että mielenterveys olisi jotain, mitä toisilla on ja toisilla ei. Jokainen voi tehdä jotain oman hyvinvointinsa eteen, oppia niitä taitoja, joita tarvitaan hyvään elämään. Pitkään sairastaneelle kysymys voi olla ystävien löytämisestä, arjen taitojen harjoittelusta, uudesta mahdollisuudest

Taiteen Sulattamo

Ole mukana. Löydä omat kykysi. Taiteen Sulattamo on yhdistys, jonka tarkoituksena on yhdistää taiteen ammattilaisten ja erityisryhmien voimat yhteisissä taideprojekteissa. Sulattamon kautta aivan uudet ihmiset voivat päästä tekemään taidetta: esiintyä teatterin näyttämöllä, saada katsojia kuvilleen, lukijoita runoilleen tai kuuntelijoita musiikilleen. Sulattamon toiminta tähtää osallistujien mielen hyvinvoinnin ja elämänhallinnan taitojen lisäämiseen taiteellisen ilmaisun ja osallisuuden kautta. Taiteilijoille Sulattamo tarjoaa mahdollisuuden olla mukana yhteiskunnallisesti merkittävässä toiminnassa. Sulattamon taide puhuttelee ihmisiä ja pyrkii lisäämään ymmärrystä elämän moninaisuutta kohtaan. Sulattamo haluaa osoittaa, että yhteistyössä toisten kanssa jokainen voi tehdä enemmän kuin mihin koskaan yksin pystyisi.