Siirry pääsisältöön

Muuan käyttäjäkokemus



Kun lähdin mukaan Peiliin. Lähdin sinne muiden suositusten takia. Klubitalon ohjaajat sanoivat, että se varmasti sopisi minulle. En silti ollut täysin varma.
 

Kun menin ensimmäiseen tapaamiseen, innostuin toki ajatuksesta, mutta en todellakaan uskonut sen tuovan minulle sen suurempaa. Heti virallisten harjoitusten alusta huomasin, että ei tästä isoa roolia tipu, mutta jotakin silti. Jouduin monesti miettimään, miksi ihmeessä olen edes mukana... Aikaa kuluu... Rahaa matkoihin... Paljon huonoja hetkiä... Huutamista... Pettymyksiä... Silti joku antoi virtaa ja uskoa...
 

Se jokin oli se ryhmä, sekä tavoite. En juuri koskaan katso kuuluvani mihinkään ryhmään, koen aina olevani ulkopuolinen. Kuitenkin se ryhmä tuntui tärkeältä, sekä näytin sopivan siihen.En todellakaan katsonut olevani mitenkään loistava itse ryhmässä, mutta kun näki samoja ihania ihmisiä lähes päivittäin, alkoi ”kasvamaan” siihen ryhmään. Minulla on tolkuttomasti kavereita ja ystäviä, mutta suurin osa niistä satojen kilometrien päässä ja yhteyden pito tapahtuu netin ja pelien välityksellä. Antoi siis todella paljon se tunne kuulua johonkin...

Tavoite taas... Katson olevani todella aikaansaava persoona. Mutta omassa siviilielämässäni olen todella laiska, mitään aikaan saamaton, surkea luuseri. Elämä vie liikaa alaspäin, ei juuri koskaan ylöspäin. Asiat kaatuu, asiat eivät mene eteenpäin. Oli syy minussa tai vaikka viranomaisissa.


Mutta Peilissä oli selvä tavoite. Teemme tästä teatteriesityksen, valmiin produktion. Ja kaikista turhautumisista ja vaikeuksista huolimatta se tavoite antoi päämäärää. Jotakin tarkoitusta, syytä. Ja kun ensi-ilta oli hoidettu... Tuli vahva fiilis totaalisesta onnistumisesta. Ei sillä, että esitys välttämättä olisi ollut täydellinen... Vaan siitä, että pitkä tie kuljettu, paljon tehty, massiivisesti annettu. Ja nyt se on valmis.Olin siis osallistunut siihen, tehnyt oman osuuteni, antanut kaikkeni. Ja siinä se oli! Sain nimeni vieläpä esitteeseen. Se tuntui todella hienolta. Enää toivoin, että ihmiset pitivät siitä tuotteestamme... Ja kyllähän ne pitikin...

Peilin jälkee olo oli tyhjä. Monellakin tavalla. Ekaksi tuntui että jee! Tää on ohi... sit tuli tunne, että kaikki annettu, kaikki tehty... Ja silti, kerrankin sisällä heräs toivo... Jostakin, selittämättömästä... Entä jos saisi lisää? Eveliina pariinkin otteeseen kysyi jo ennenkuin kaikki oli edes loppunut: Kiinnostaisiko tehdä joskus uudestaankin jotakin vastaavaa, tai jotakin muuta? Joka kerta vastaus oli sama: Luulisin... Kyllä... Ehkä... Ja sisällä huusi ajatus: Lisää!

Kun Eve kertoi sulattamosta ja kysyi haluaisinko mukaan. Ei tarvinnut todellakaan kauaa miettiä. Vastaus oli jo valmis, Ehdottomasti!

En ole ammattinäyttelijä, en ammattikirjailija... En ammattilainen missään. Silti tunnen osaavani jotakin, ymmärtäväni jotakin... Ja ennenkaikkea tunnen kuuluvani johonkin. Olevani osa jotakin suurempaa, coolimpaa, hienompaa, mahtavampaa... Vaikke se ei jonkun toisen mielestä sitten olisikaan mitään.

En todellakaan väitä, että elämäni olisi ollut sen parempaa kuin aikaisemminkaan. Siviilielämä kusee kuten läpi koko elämän. Mutta olen osa jotakin. Jokin on osa minua. Minä teen jotakin, saan aikaiseksi jotakin. Ja se jokin näkyy ja tuntuu tavalla tai toisella. Se koskettaa minua, lähipiiriäni, tuntemattomiakin... Teen jotakin jolla on merkitystä. Ja jos ei mitenkään muuten, niin sisäisesti... Se saa minut tuntemaan eläväni. Että teen jotakin. Olen jotakin. Ettei aina tarvitse katsoa peiliin ja sanoa: Olen turha, olen surkea... Hetkittäin voin sulattamon ansiosta katsoa peiliin ja sanoa olevani hyvä, onnistuja, menestyjä, onnekas, hyödyllinen...

Tulevaisuus aina pelottaa, mutta ainakin nyt luotan siihen vähän paremmin. Tiedän että maailma ei ole päättymässä, vaan jotakin uutta on syntymässä.

Olen tällä matkalla tutustunut kymmeniin ihmisiin. Niistä osasta on tullut tuttavia, osasta kavereita, sekä muutamasta ystäviäkin.

Kuten aina, en tiedä miksi haluan yrittää edes selittää yhtään mitään. Koska eväät siihen ovat vähäiset... Mutta... Sulattamon merkitys minulle on valtava. Sitä voisi korostaa miten päin vain. Millä lauseilla vain, mutta katson että saman asian toistaminen erilaisin sanankääntein olisi typerää.

Kaikki ei todellakaan ole muuttunut. Elämä ei ole muuttunut. Mutta minä olen...

Kirjoittakaa niille kirstun vartijoille, että sitä rahaa todella tarvitaan... Taidetta ja kulttuuria tarvitaan... Ja jos kaikilla on siihen oikeus, kaikille pitää antaa myös mahdollisuus...

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Todella tyhjentävä teksti, ei tuohon tarvitse sanoa enää mitään lisää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava