Q:lla

Kun kääntyy maanantaiaamuna Runeberginkadulta Tunturikadulle, Sulattamon teatteriväen tunnistaa jo kaukaa: isokokoinen nuorimies pipo silmillä, 20-luvun pikkuruinen dramaattinen diiva, Prinssi Kultakutri, jolta puuttuu vain kruunu. Sakean tupakansavun ja kahvimukeista nousevan höyryn läpi näkyy hymyileviä kasvoja, kaikki tervehtivät samaan aikaan, sormet harovat toisiaan tervehdykseksi.

Kahvi on tärkeää. Siitä aloitetaan, siihen palataan tauolla. Termoskannu on kiivaassa käytössä, joku konttaa tiskin takana etsimässä lusikoita. Ryhmän älykkö on saanut pahvimukinsa, asettunut rentoon asentoon sohvan nurkkaan ja kommentoi nyt sieltä maailman menoa kielitieteestä päivänpolitiikkaan, piirtää laajoja kaaria, poraa aukkoja todellisuudesta toiseen. Joku näyttää huonolta, kokoaa itseään syrjässä takki auki silmät suljettuina.

Puolikuun sali on hämärä ja karu, tuolit on koottu sekalaisiin pinoihin seinien viereen. Jaana aloittaa lämmittelyn: tunnustellaan, mitä oma kroppa sanoo tänä maanantaina. Nitisee ja natisee, sanoo toinen ohjaaja mutta jatkaa hartioiden pyörittelyä niin kuin muutkin. Pariharjoituksessa kosketetaan toisen nenää, niskaa, pohjetta. Aluksi kosketus aiheuttaa vain pienen väkinäisen värähdyksen, lopulta jotkut parit intoutuvat outoon tanssiin, jossa toinen yllyttää, toinen kertoo tarinaa.

Siirrytään häpeäkohtauksiin. Niitä on tahkottu koko kevät, häpeämielentilaan pääseminen sujuu ryhmältä helposti. Jonkun kohtauksessa on pitkä yksinpuhelu tai kuviteltu dialogi, joku ei sano sanaakaan. Mies tunnustaa puhelimessa tyttöystävälleen lähteneensä illalla ravintolasta toisen naisen matkaan. Katsojat eivät ole uskoa silmiään: hän itkee oikeasti, saa pakit ja lysähtää häpeänsä voimasta betonilattiaan. Nainen värjää tukkansa liilaksi ja tuskailee sitten miten voi lähteä tämän näköisenä psykoterapiaan, siihen minää korjaavaan. Kolmas esiintyjä tulee pälyillen näyttämölle, tuikkaa talon nurkan palamaan ja pakenee juosten paikalta. Mustatukkainen diiva käärii paitansa ja heittäytyy Shakiran rooliin. Kun yksi palaa paikalleen, toinen on jo valmiina omaan kohtaukseensa. Yleisö vastaa.

Nuori nainen istuu hiukan etäämmällä muista. Hän ei osallistu nilkanpyöritykseen eikä pariharjoitukseen eikä astu kohtauksineen toisten eteen, hymyilee vain joskus sisäänpäin. Pieneen muistikirjaan syntyy merkintöjä. Kotiin päästyään hän lähettää käsikirjoittajalle 19 sivua tekstiä.