Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia. Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.