Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella taidenäyttely merkityt tekstit.

Vapaat vibat -taidenäyttely syntyi irti päästämisen teemasta

Anu Ipatti on yksi näyttelyn tilataideteoksen "Uusi tarkoitus" tekijöistä.   “Tänä syksynä sain osallistua Taiteen Sulattamon taidenäyttelyprojektiin. Projektin alkaessa jokainen sai kertoa, mitä toivoo kurssilta. Minun toiveeni oli luovan tekemisen lisäksi päästä rakentamaan näyttelyä oppiakseni, miten se tehdään. Projekti oli todella antoisa.  Sain tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin, nauttia luovasta työskentelystä flow-tilassa, jossa aika ja paikka katosivat ja toteuttaa tilataideteoksen yhdessä ryhmän kanssa. Työskentelyyn virittäytymisessä minulle toimi parhaiten tilassa liikkuminen liikuttaen kehoa itselle mieluisalla tavalla rauhallisen musiikin tahtiin ja sen jälkeen pysähtyminen valitsemaani asentoon päästäen irti päivän tapahtumista. Virittäytymisen jälkeen luova tekeminen lähti liikkeelle vaivattomasti, ja ideoita teokseen pulppusi päästä. Työstimme tilataideteosta neljän naisen voimin. Päätimme, ettemme liikaa kysy toistemme mielipiteitä siitä, mitä teokseen...