Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2016.

Ennen inhosin pakko joulua nyt hyväksyn joulun...

Kuva
Ennen tapasin inhota joulua, ikävä pakkojuhla jolloin täytyy olla sukulaisten luona, halusi tai ei, tuli toimeen tai ei. Pakko,koska Joulu. Pakkolahjoja, pakkojouluruokaa. Viime vuosina jouluinhoni on alkanut lientyä, enää ei ole pakkoja. Ja yllättäen inhoni on hellittänyt ensin hyväksymällä sekä sanomalla ääneen sen etten pidä joulusta, ja sittemmin laulamalla joululauluja kuoron mukana. Vapaavalintaisia ihmisiä pakollisten sijaan - sitä paitsi yhdessä laulaminen on terapeuttista, keho rentoutuu ja mieli lepää. Joululounaalla kävin vanhan ystäväni luona kuten joinakin vuosina ennenkin vanhempien kuoleman jälkeen, tällä kertaa en ollut stressaantunut kaikesta hälinästä ympärillä, vaan oli mukavaa olla tuttujen parissa. Jouluyönä puolestaan oli ihanaa olla hämärässä kirkossa laulamassa, henkilökohtaisten pienten ihmeiden äärellä Sen Suuren ihmeen lisäksi jonka vuoksi joulua vietetään. Rauhaa ja rakkautta kaikille <

Mielenhyvinvointia taiteesta vai mielenhyvinvoinnista taidetta....

Kuva
Tuoko taide mielenhyvinvoitia, mielentaidetta,yhteisötaidetta, yhteisöllisyyttä, taiteella on suuri merkitys.... Taiteen Sulattamossa pohdiskellaan tutkimusta, taiteen vaikutuksia mielenhyvinvointiin. Sulattamo, pohtii strategiassaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa, paikkansa juurruttamisessa yhteiskunnan rakenteisiin. Vastaan tuli runsaasti ajatuksia, artikkeleita asiasta. Pohdinta jatkuu ja tutkimusta varten haetaan tutkiaa opiskelijaa joka haluaisi kanssamme ajatuksen äärelle paneutua. Muutamia ajatuksia ja artikkeleja jossa asiaa on nostettu esille. Muutama ajatus aiheesta: Artikkeli kokonaisuudessaan alla linkissä. Mahtavinta on tutustua uusiin ihmisiin Riku Turpeinen tuli mukaan Sulattamon uuteen produktioon Peili-näytelmän kautta. — Aloitin teatteriurani Peilistä ja selvisin hyvin haastavasta roolista siinä. Sitten Eveliina soitti ja pyysi mukaan Häpeään. Mies on harrastanut teatteria hieman jo opiskeluaikoina. — Tärkeintä on yhteishenki ja vu

Luukku vaikuttaa jälkimainikeina

Kuva
En tiedä, oliko Luukku-Projekti osaltaan vaikuttamassa, mutta ihmisten edessä laulaminen ei enää tunnu niin vaikealta kuin joskus aikaisemmin. Viime viikolla olin mukana laulamassa joululauluja osastoilla, lyhyenä seisoin eturivissä ja joskus keskelläkin. Paniikin tunteita ei tullut, laulaessani saatoin katsoa päiväsaliin tulleita, joskus silmiinkin. Rohkeutta heittäytyä, luottaa siihen ettei pelko välttämättä vedäkään mattoa jalkojen alta. Vähän pelotti kyllä, tuleeko kauhea tyhjyys kun näytelmän viimeinen esitys on ohi, mutta tänä päivänähän minulla on Elämä, en ole enää samalla tavalla kaikin voimin takertunut johonkin kuin joskus ennen, jolloin kaikki päättymiset tuntuivat suorastaan sietämättömiltä. Toki kaipaan Sulattamolaisten keskuudessa vallitsevaa lämpöä, ja ensi vuonna jatkuvat improtreenit ovat jotakin mitä odottaa, mutta en ole tyhjän päällä odottamassa. Tosin nyt kun istun tässä kirjoittamassa, mieleen nousee hetkiä ennen harjoituksia - älyvapaata heittäytymistä absu

Ujuttautuminen improsta, lavalle, Luukkuun

Kuva
Ujuttaminen lavalle kävi pikkuhiljaa ja huomaamatta, improtreeneissä tottui siihen että osa sulattamolaisista katsoi eikä heitä pitänyt katsojina sillä olimme kaikki samalla viivalla, sitoutuneet tekemään yhdessä. Vähitellen kohtaukset alkoivat muotoutua, ja sain tekstiäkin, eikä sekään tuntunut vieraalta ja pelottavalta vaikka aivan alussa ajattelinkin, etten ole varma pystynkö menemään näyttämölle, tai haluanko edes. Irrallisista kohtauksista koostui näytelmä, ja keskityin vain siihen että oppisin oman osuuteni. Yhtäkkiä se oli käsillä, ensi-ilta, ja sitä ennen läpimeno. Valoissa katsomoon ei nähnyt kovin hyvin, oli kuin olisimme edelleenkin olleet tilassa vain oman porukan kesken. Ja niitä lämpimästi hymyileviä katseita toistemme kesken näyttämön ulkopuolella näytelmän aikana, sanatonta kannustusta, hyvä me. Mikä lämpö ja energia esityksestä jäikään