Taiteen Sulattamo ry

Vuonna 2012 istuskelin KokoTeatterin lavan reunalla ja olin jännittynyt. Odotin ihmisiä ensimmäiseen tapaamiseen teatterille joiden kanssa, alkaisin työskentelemään syksyn KokoTeatterin produktiota varten. Katsomo alkoi täyttymään mielenterveystoipujista. osaan heistä minulla oli kosketuspintaa jo aikaisemmin ja osa oli minulle täysin vieraita. Ihmisiä tuli paikalle virtana ja hieman hämmennyin toipujien määrästä. Katseeni kierteli katsomossa, kohdaten ihmisten katseita ja kasvoja. Katsomon vasemmassa ylänurkassa istui vaalea nuori mies ja vasemmassa nurkassa mies josta ei näkynyt muuta kuin lippis. Kasvoista ei oikeastaan saanut selvää millainen ihminen siellä lippiksen ja hiusten peitossa istui. Kerroimme produktiosta aikatauluista ja pyysimme vuoron perään jokaista esittelemään itsensä. Takaa lippiksen alta kuului hiljainen ääni joka oli vähä sanainen. Totesi meille, että voisi olla mukana jossain teknisissä valo jutuissa, mukana. Jäin miettimään, miksi hän oli tullut paika

Paljon käytetään sanaa luova hulluus. Monasti se kuitenkin menee niin, että hulluus luo taidetta. Jos katsotaan historiaa niin, moni taiteilija on ollut luovasti hullu tai hullu ja luonnut maailmalle säväyttävää taidetta. Moni taide maalari, kirjailija, teatterin tekijä on kärsinyt mielen särkymisestä ja kuitenkin kyennyt tuottamaan, mitä hienointa taidetta. Kunnes tulee tilanteeseen, että hulluus valtaa ja luovuus katoaa. Hullun ihmisen luovuus on parhaimmillaan suurinta taidetta, pahimmillaan tuhoavaa. Se voi viedä mielenhäiriöön ja mielisairaalaan, jossa taiteilija kulkee ympäri käytävää ja puhuu henkilöhahmonsa suulla. Hahmo voi olla Jeesus tai Napoleon. Sairaalareissunsa tehtyään toipilaalla on kuitenkin taas uutta inspiraatiota. Ellei sairaus tuhoa lopullisesti inspiraation lähdettä. Luovan hulluuden alkuperä lienee syvällä myyttisen taiteilijuuden ytimessä. Taiteilija näkee maailman kuten muut eivät näe. Herkemmin ja syvemmin, ihmettelyänsä koskaan lopettamatta. Suurell

Televisiosta tuli mielenkiintoinen dokkarin Kellokosken sairaalan historiasta. Dokumentti oli positiivinen mutta, karmaiseva myöskin. Totuutta ei ollut kaunisteltu vaan se esitettiin sellaisena kun se on. Mutta jäin miettimään aihetta. Hulluus kylässä. Niin silloin joskus kylässä on ollut mielisairaala ja hulluus on astunut kyläläisten arkeen. Tällaisia ympäristöjä on monia Suomessa ei Kellokoski kai ole ainoa. Vaikka toisaalta monesti pyrittiin mielisairaala laittamaan mahdollisimman syrjään pois silmistä pois mielestä. Kuten esimerkiksi Seilin saari viimeisinä vuosinaan. http://areena.yle.fi/1-3178949?autoplay=true Mutta minä mietin asiaa toisesta vinkkelistä. Minun luonani on melkein aina hulluus kylässä. Joskus se kyläilee enemmän joskus pysyy melkoisen paljon poissakin. Minun hulluuteni ei kysele kun hän tulee kyläilemään, ei pyydä lupaa, ei odota kutsua. Tulee vain, vaikka kuinka yritän pitää oveni kiinni. Oman hulluuteni kanssa saan neuvotella, maanitel