Siirry pääsisältöön

Kävikö hulluus kylässä? Onko hulluus kylässä?

Televisiosta tuli mielenkiintoinen dokkarin Kellokosken sairaalan historiasta. Dokumentti oli positiivinen mutta, karmaiseva myöskin. Totuutta ei ollut kaunisteltu vaan se esitettiin sellaisena kun se on.
Mutta jäin miettimään aihetta. Hulluus kylässä. Niin silloin joskus kylässä on ollut mielisairaala ja hulluus on astunut kyläläisten arkeen. Tällaisia ympäristöjä on monia Suomessa ei Kellokoski kai ole ainoa. Vaikka toisaalta monesti pyrittiin mielisairaala laittamaan mahdollisimman syrjään pois silmistä pois mielestä. Kuten esimerkiksi Seilin saari viimeisinä vuosinaan.




Mutta minä mietin asiaa toisesta vinkkelistä. Minun luonani on melkein aina hulluus kylässä. Joskus se kyläilee enemmän joskus pysyy melkoisen paljon poissakin. Minun hulluuteni ei kysele kun hän tulee kyläilemään, ei pyydä lupaa, ei odota kutsua. Tulee vain, vaikka kuinka yritän pitää oveni kiinni.
Oman hulluuteni kanssa saan neuvotella, maanitella sitä poistumaan. Joskus se onnistuu joskus ei. Joskus neuvottelen hulluuteni kanssa monesti päivässä. Sillä kun se on kylässä niin elämä ei ole kohdillaan vaan se rikkoo hajottaa arjen pirstaleiksi. On kuin villi joka sekoittaa kodin ja ihmisen elämän. Sellainen on minun luonani kyläilevä hulluus.
Toki kemiallisin keinoin, pystyy hulluuden ajamaan nurkkaan, mutta ei se kokonaan lähde pois, Se huutelee ja antaa kuulua itsestään. Joskus huudan sille, että häivy jätä minut rauhaan, silloin se vain nauraa minulle nurkasta ja sanoo. Minä menen nyt mutta tulen pian takaisin. Niin siinä sitten, pelkään ja odotan koska ovi käy tai koska huomaan hulluuden olevan taas kylässä.
Olen ollut mukana taideproduktioissa, sillä ilmaisu taiteen eri keinoin on jotenkin helppoa. Laulu, esiintyminen saa minut etäälle hulluuden lähettyviltä. Esiintyessä pitää keskittyä, ja kun fokusoin kaiken energian ja keskittymisen siihen hetkeen joka on käsillä esiintyessäni, tajuan että, hulluus ei mahdu luokseni kylään. Teatterin tekeminen on auttanut minua paljon, ne keinot joita olen ohjauksessa saanut joita esiintyessäni olen oppinut on siirtynyt vähitellen arkeeni.
Minua on auttanut nämä esittävän taiteen myötä tulleet keinot. Siihen en osaa sanoa olenko mitenkään onnistunut tai osaanko mitään. Mutta onnistumisen kokemuksia, palautetta olen saanut. Tämän avulla olen myös saanut hulluuteni pidettyä pois luotani kyläilemästä aika ajoin paremmin, Vaikkakin se joskus tulee ovesta ja jyrää minut allensa. Kuitenkin nyt on parempia hetkiä enemmän kuin aiemmin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemustoiminnan monet kasvot: Surevan kohtaaminen

  Kokemuksesi on arvokas - hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka monissa organisaatioissa ja monimuotoisena erilaista kokemustoimintaa järjestetään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelemme Surevan kohtaaminen -toiminnassa vaikuttavan Tuijan.  Olen Tuija Udd-Manninen. Olen 37 vuotta ja teen kokemuspuheenvuoroja edustaen niin Nuoret Lesket kuin Surunauha -järjestöäkin. Olen toiminut kokemusasiantuntijana vuodesta 2022 lähtien. Mielestäni tärkein ja arvokkain oppi käymästäni kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli, että puheenvuoroa tehdessä saa ja pitääkin olla oma itsensä.  Kokemuskentällä olen tehnyt puheenvuoroja liittyen työelämään, lasten surusta sekä mitä läheisen itsemurhan kokeminen vie ja tuo omasta elämästä. Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jossa on kehitetty tiedon ja avun löytymistä surun keskellä. Puheenvuoropyynnöt olen usein

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta

Kokemustoiminnan monet kasvot: Virike ry

Kokemuksesi on arvokas -hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Seuravaaksi esittelemme Virike ry :n kokemusasiantuntijan, Heidin. "Olen Heidi, iältäni 46v, ja olen käynyt kokemusasiatuntijakoulutuksen Virike Ry:llä vuonna 2020 Mikkelissä. Olen koulutukseltani päihde- ja mielenterveystyön lähihoitaja, mutta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo useita vuosia kroonisten kipujen, masennuksen, ja Ehlers-Danlosin syndrooman takia. Arvokkain oppi, jonka sain kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli se, että olen ihmisenä tärkeä. Omalla sairastumiskokemuksella on merkitystä, se ei ole mennyt hukkaan. Sain siitä hyvän työkalun, jolla voin auttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita laajentamaan ajattelutapojaan koskien meitä sairastuneita. Lisäksi koulutus poisti sitä valtavan suurta häpeää, jota koin todella pitkään sairastumisestani.  Olen käynyt kertomassa tarinaani kouluilla opiskel