Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2018.

Pohdiskelevaa Tuottamista Sulattamo festari 2018

Olen omituinen ihminen. Haluan kokeilla vaikka mitä. Vaikkakin monetkin tuttavat tietävät, etten kauheesti halua kokeilla esimerkiksi kasvisruokia. Mutta muuten tuo halu vie johonkin... Tuo halu kokeilla omituisia asioita on viimevuosina vienyt minua ihmeellisiin paikkoihin. Sain vuosi sitten mahdollisuuden lähteä toteuttamaan tämän vuoden festareita. Tavalla, jolla en ole koskaan tehnyt mitään. Minulle tarjottiin mahdollisuutta toimia tuottajana. Niin, siis virallisena tuottajana festareille. Voisi sanoa, että ovat varmasti hulluja jos muhun luottavat. Sain varaslähdön siihen hommaan viimeisimmästä teatteriproduktiosta. Virallinen tuottaja oli ylityöllistetty ja hänelle kaivattiin tukea. Tuolloin epävirallisesti osallituin jo tuottamiseen, koska metsästin harjoituspaikat, aikataulutin asioita. Organisoin porukkaa, sekä hoidin paljon paljon paljon muutakin ”tuottamiseen” liittyvää. Mutta pakko myöntää, on täysin eri asia tuottaa sata prosenttisesti jotakin, kuin