Taiteen Sulattamo ry

Mietin yön pimeydessä, että tärkeä on alku. Löytää rytmi sisältö tuoda se mitä halutaan sanoa. Kiinnittää katsoja näyttämöön saada katsojaan kontakti.  Keskiössä päästä hengittämään yleisön kanssa samaan tahtiin. Kokea, että on läsnä saada vasta kaiku omalle läsnäololleen. Kokea muiden näyttelijöiden energia ja antaa energiaa kanssa näyttelijöille.  Hakea esityksen rytmi, pysyä rytmissä ja antaa tarinan soljua. Niin ja se loppu lopetus tehdä se niin, että siitä jää ajatuksia katsojalle. Niin, että kun hän lähtee on esitys katsojan mielessä ja se on herättänyt kysymyksiä ja ajatuksia. Ehkä hän keskustelee ystävänsä kanssa esityksestä. On antanut kokemuksen katsojalle, joka ei heti katoa avaruuteen hänen mielestään. Sellaisen lopun minä haluan. Treeneissä saimme aikaiseksi esityksen alun ja mahdollisen lopun. Nyt puuttuu vain, kaikki siitä välistä! Vaikka onhan ne ideoina jo olemassa. On niitä välin ajatuksia ja ideoita jo paljon työstetty ja harjoiteltu.  Kyllä tämä tästä p

Joskus sitä vaan ei saa unta. Vaikka mitä tekis. Päätin täysin normaalista poiketen lähteä ulos kävelylle. Katselemaan öistä Helsinkiä. On se maailma vaan täysin erilaisempi näin yöllä. Pienoinen sade saa maan näyttämään mustalta, mutta katuvalot loistaa niistä silti jännästi. Kaikkialla on uskomattoman hiljaista. Jotain, mitä ei tälläisessä kaupungissa juuri koskaan osaisi ajatellakaan kokevansa.  Huomaa myös, että syksy on saapunut. Todella kosteeta ja viileetä. Jos tämän kävelyn tarkoitus oli auttaa nukkumisessa, niin veikkaanpa tämän vain piristävän.  Tosin, tuskinpa tuo mitään haittaa. Takaisin kotiin, kahvia, musiikkia. Sitten voisikin valmistautua uuteen päivään. Uuteen päivään ja matkaani kohti luukku esitystä.