Mietin yön pimeydessä, että tärkeä on alku. Löytää rytmi sisältö tuoda se mitä halutaan sanoa. Kiinnittää katsoja näyttämöön saada katsojaan kontakti. Keskiössä päästä hengittämään yleisön kanssa samaan tahtiin. Kokea, että on läsnä saada vasta kaiku omalle läsnäololleen. Kokea muiden näyttelijöiden energia ja antaa energiaa kanssa näyttelijöille.
Hakea esityksen rytmi, pysyä rytmissä ja antaa tarinan soljua. Niin ja se loppu lopetus tehdä se niin, että siitä jää ajatuksia katsojalle. Niin, että kun hän lähtee on esitys katsojan mielessä ja se on herättänyt kysymyksiä ja ajatuksia. Ehkä hän keskustelee ystävänsä kanssa esityksestä. On antanut kokemuksen katsojalle, joka ei heti katoa avaruuteen hänen mielestään. Sellaisen lopun minä haluan.
Treeneissä saimme aikaiseksi esityksen alun ja mahdollisen lopun. Nyt puuttuu vain, kaikki siitä välistä! Vaikka onhan ne ideoina jo olemassa. On niitä välin ajatuksia ja ideoita jo paljon työstetty ja harjoiteltu.
Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa alkaa viralliselta esitykseltä vaikuttamaan. Kunhan saa vielä jossakin vaiheessa sen plarin käsiin, niin siittä se riemu sitten alkaakin!
Teos ei ole pelkkä intuitio vaan se järjestyy kokonaisuudeksi. Se on kuin rivi avaimia, joita pitää alkaa kokeilemaan Luukkujen oviin ja avata jokainen luukku näkyväksi osaksi tarinaa jonka haluamme kertoa.
Mutta kuitenkin kaksi tärkeää osaa on olemassa alku ja loppu....
Kommentit
Lähetä kommentti