Peilistä Häpeään

Sulattamolaisten kasvoilla käy tuskin huomattava välähdys, kun Peili mainitaan. Peili oli näytelmä kahdelle näyttelijälle ja kymmenelle mielenterveyskuntoutujalle, ja se esitettiin ensi kertaa yleisölle KokoTeatterissa syksyllä 2012. Oikeastaan ajatus koko Sulattamosta syntyi Peilin harjoitusten ruokatauolla, kun Eveliina ja Panu yhdessä totesivat, että tätä pitää saada lisää. Taisivat vielä lyödä kättä päälle.

Monet Peilin tekijöistä ovat tänä vuonna mukana tekemässä Häpeää. Häpeä on työnimi produktiolle, joka nousee näyttämölle Q-teatterissa loppusyksystä. Se on toisaalta loogista jatkoa Peilille  -  sen aiheet ja teema kumpuavat tekijöiden omista kokemuksista  -  mutta toisaalta oma itsenäinen teoksensa, joka ei haikaile mennyttä vaan kurkottaa kohti uutta.

Siinä kun Peili sukelsi syvälle itsetutkiskeluun, Häpeä pyrkii löytämään yksityisen kokemuksen takaa yleisen. Häpeä kun on siitä mukava ja demokraattinen tunne, että jokainen on sitä joskus maistanut. Kun sulattamolaiset innostuivat kertomaan häpeäkokemuksiaan tammikuisissa harjoituksissa, keskustelua olisi voitu jatkaa pitkälle iltapäivään. Juttu polveili alakoulun vääränlaisista eväsleivistä vaikeaan isäsuhteeseen. Monen tarinan päälle naurettiin vapautuneesti, monet sattumukset tuntuivat etäisesti tutuilta, monet kirpaisivat kuulijaakin.

Häpeä voi polttaa ikuisen merkin sieluun, se voi eristää ihmisen muista, tappaa elämänilon. Mutta siitä voi myös vapautua. Sulattamon Häpeä-näytelmä on tutkielma: siinä yritetään kirkastaa ja tehdä näkyväksi se hetki, kun päivä taas paistaa risukasaankin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteen ja mielenterveystyön yhdyspinnoilla

Taide ja kulttuuri ovat tärkeä koronakevään exit-väylä.

Mielenterveysbarometri on julkaistu 25.3.2021