Ensi-illassa



Pohja edellä –ensi-illan nähnyt näyttelijä Sara Paavolainen tiivisti illan tunnelmat suunnilleen näin: ”Tietysti repliikkien vaativuudesta näkee, kuka lavalla olijoista oli ammattinäyttelijä, mutta läsnäolon laadussa yksikään esiintyjistä ei jäänyt toisesta jälkeen.”

Käsikirjoittaja oli tietysti esityksen nähdessään ihan fiiliksissä. Mietti, että kuinka tuo voi tulla noin komeasti ja kas vain tähän kohtaukseen on löytynyt uutta hauskuutta. Jokin kohtaus liikutti, koska sen tunnelmat ja oivallukset olivat ihan niitä alkuperäisiä, joita puolitoista vuotta sitten hahmoja ensi kertaa suunnitellessa oli ajatellut. Toisaalla taas ohjaajat ovat tehneet kunnon irtioton, ja silloin kirjoittajasta tuntui, että ihmeellistä voiko sen noinkin nähdä.

Jokainen yleisön reaktio, naurahdus ja liikahdus on merkki jostain. Perille menneestä viestistä, osumasta. Tuntuiko kirjoittajasta vain vai oliko niitä osumia melko tiuhassa? Kun jokainen esiintyjä oli tuttu, häntä tietysti mielessään kannatteli vuorosanasta toiseen. Mutta kun yleisökin näytti tekevän niin, jotain on ilmeisesti tehty oikein.

Pohja edellä, työnimeltään ”Häpeä”, osuu moneen. Jokainen on häpeässä käväissyt, joku ehkä siinä rypenytkin, seissyt ilman paitaa ihmisten edessä niin kuin virkaheittoa jääkiekkovalmentajaa Maikkelia esittänyt Juha Uutela tai soittanut suljettuun puhelinnumeroon niin kuin Pia Christina Vallenius ruotsinopettaja Seijana.

Se on yksi juttu, jonka Sulattamo tahtoo sanoa: ihmisinä olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteen ja mielenterveystyön yhdyspinnoilla

Taide ja kulttuuri ovat tärkeä koronakevään exit-väylä.

Mielenterveysbarometri on julkaistu 25.3.2021