Siirry pääsisältöön

Ensi-illassa



Pohja edellä –ensi-illan nähnyt näyttelijä Sara Paavolainen tiivisti illan tunnelmat suunnilleen näin: ”Tietysti repliikkien vaativuudesta näkee, kuka lavalla olijoista oli ammattinäyttelijä, mutta läsnäolon laadussa yksikään esiintyjistä ei jäänyt toisesta jälkeen.”

Käsikirjoittaja oli tietysti esityksen nähdessään ihan fiiliksissä. Mietti, että kuinka tuo voi tulla noin komeasti ja kas vain tähän kohtaukseen on löytynyt uutta hauskuutta. Jokin kohtaus liikutti, koska sen tunnelmat ja oivallukset olivat ihan niitä alkuperäisiä, joita puolitoista vuotta sitten hahmoja ensi kertaa suunnitellessa oli ajatellut. Toisaalla taas ohjaajat ovat tehneet kunnon irtioton, ja silloin kirjoittajasta tuntui, että ihmeellistä voiko sen noinkin nähdä.

Jokainen yleisön reaktio, naurahdus ja liikahdus on merkki jostain. Perille menneestä viestistä, osumasta. Tuntuiko kirjoittajasta vain vai oliko niitä osumia melko tiuhassa? Kun jokainen esiintyjä oli tuttu, häntä tietysti mielessään kannatteli vuorosanasta toiseen. Mutta kun yleisökin näytti tekevän niin, jotain on ilmeisesti tehty oikein.

Pohja edellä, työnimeltään ”Häpeä”, osuu moneen. Jokainen on häpeässä käväissyt, joku ehkä siinä rypenytkin, seissyt ilman paitaa ihmisten edessä niin kuin virkaheittoa jääkiekkovalmentajaa Maikkelia esittänyt Juha Uutela tai soittanut suljettuun puhelinnumeroon niin kuin Pia Christina Vallenius ruotsinopettaja Seijana.

Se on yksi juttu, jonka Sulattamo tahtoo sanoa: ihmisinä olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava