Perjantaiaamu, puoli-q –näyttämö.
Näyttelijät parveilevat ovella, löntystän paikalle nuutuneena. Kone laskeutui
Helsinki-Vantaalle vasta iltayhdeltätoista, ajatukset ovat vielä tyttären ja
pienen hajuherneen luona, mutta nyt ei ole aikaa palautumiseen. Sulattamo-työt
odottavat.
Ihmiset hyökyvät jo ovelta halaamaan. Pulputusta,
iloisia kasvoja. Tuntuu hyvältä: minua on kaivattu. Kahvia mutta ei enää
enempiä röökitaukoja kaikki sisälle. Harjoitukset on saatava nopeasti käyntiin.
Tajuan, että minulla on tänään vain kaksi tuntia aikaa. Vuorokaudessa ei riitä
tunnit.
Aloitamme katsomosta, vaihdetaan pikaisesti
kuulumiset. Hienoa huomata, että kaikille kuuluu hyvää. Pikapaltsu puvustajan
kanssa, pientä viilausta tarvitaan. Mietin kuumeisesti visuaalista puolta
samalla kun kohtauksien tekeminen alkaa. Pientä levottomuutta on ilmassa,
kohtauksiin meno on vielä sekavaa, käsikirjoitusta täytyy raksia ja muotoilla.
Joukkokohtauksia, liikaa väkeä lavalla, kohtaukset ei leikkaa kunnolla.
Työparini selostaa, miten harjoitukset ovat kulkeneet, teen raivokkaasti
muistiinpanoja. Kello kulkee, aika menee liian nopeasti. Nopeasti saadaan
asioita muovattua uudelleen. Henkilöohjausta tarvitaan paljon, mutta uskomme tähän teokseen. Tästä tämä etenee.
Kommentit
Lähetä kommentti