Kirjoita ja hengitä




Mielenterveydenhoitajakoulutus, oma koulutus:

Minulle opiskeleminen on aina ollut henkiinjäämisstrategia. Olen viihtynyt koulussa välituntisinkin olemalla kirja kädessä ja imemällä tietoa. Lapsuuden kodissa ongelma oli alkoholi ja pakenin sitä kirjojen maailmaan. Kulttuurin Verson koulutuksessa kohtasin itseni ja sen, mitä olen maailmassa oppinut ja miten tätä oppimaani voin käyttää hyväksi omassa ohjauksessani.

Kävin aikoinaan taidelukion 1980-luvulla Itä-Suomessa. Sen jälkeen menin opiskelemaan mielenterveyshoitajaksi Länsi-Suomeen. Koulutuksen aikana kyselin alituisesti itseltäni, että voiko minusta tulla tarpeeksi hyvä hoitaja. Tulin siihen tulokseen, että ei ja jätin koulun käymisen kesken. Täytin silloin 20-vuotta ja olin aika ehdoton itsearvioinnissani. Koulua olisi ollut käymättä 1⁄2 vuotta.

15 vuotta opinnoista lähtemisen jälkeen minulla todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö. Siksi olen nyt vertaisryhmäohjaaja. Kävin Taiteen Sulattamon Kulttuurin Verso -hankkeen järjestämän vertaisryhmäohjaajakoulutuksen. Minulla on omasta sairaudesta 15 vuoden kokemus. Lisäksi minulla on koulutusta, olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja tein opettajan pedagogiset opinnot sen jälkeen, kun olin saanut diagnoosin. Vapaaehtoisena saan - tuntuman, että olen tekemässä jotain tärkeää.

Taiteen Sulattamon Kulttuurin Verso

Taiteen Sulattamon Kulttuurin Verso -hankkeen vertaisryhmäohjaajakoulutus alkoi keväällä 2020. Olin samojen kysymysten äärellä kuin silloin, kun opiskelin mielenterveyshoitajaksi, mutta nyt minulla oli pohjalla lastentarhanopettajakoulutus sekä filosofian, uskonnon ja psykologian aineenopettajan koulutus. Kulttuurin Verson koulutuksessa sai huomioida omaa osaamistaan ja asiat lähtivät itsestä käsin. Ilmapiiri oli salliva ja tärkeimpiä asioita käytiin läpi yhdessä ryhmänä.

Kun opiskelin terveydenhuolto-oppilaitoksessa, oman itsen kohtaaminen oli tärkeää ja tapahtui osin teatteriharrastuksen kautta. Olen aina harrastanut teatteria ja kirjottamisesta kiinnostuin, kun opiskelin kansanopiston näyttämötyönlinjalla vuoden verran. Opintoihin kuului dramaturgi Pirkko Kurikan pitämiä luovan kirjoittamisen oppitunteja. Silloin kiinnostuin kirjoittamisesta enemmän, koska sain siitä hyvää palautetta. Mutta en hurjimmissa unelmissanikaan olisi silloin uskaltanut toivoa, että pääsisin ohjaamaan luovan kirjottamisen ryhmiä. Siihen kuitenkin Verso ja Taiteen Sulattamo antoi avaimet.

Verson soveltavan taiteen vertaisryhmäohjaajakoulutus rohkaisi minua löytämään omat sisäiset kykyni, jotta pääsisin tekemään unelmahommaani. Tätä oman ryhmän ohjaamista olin alkanut vähitellen haluamaan, kun olin kiertänyt monenlaisissa kirjoitusryhmissä.

Nyt minun ei tarvitse epäillä omia kykyjä ja osaamista, pääsen kokeilemaan taitojani ja tietojani kentälle. Saan myös palautetta ryhmäläisiltäni, mikä on todella tärkeä asia ryhmänohjaajalle. Koulutus oli järjestetty siltä teoreettiselta pohjalta, että minun ei tarvinnut epäillä itseäni ja kykyjäni. Huomasin, miten paljon olin oppinut edellisissä opinnoissa, mm. yliopistossa opiskellessani sosiologiaa, naistutkimusta, psykologia, teologiaa ja filosofiaa.

Ihmisen kohtaaminen

Toisen kohtaaminen ilman pelkoa tulisi olla perusoikeus. ”Mitähän tuo toinen minusta ajattelee” on monen ihmisen ensimmäinen ajatus, kun tutustuu uuteen ihmiseen. Sana ́VERTAINEN ́ – nostaa esiin myös kohtaamisen sosiaalisen puolen. Olemme ryhmässä ja vertaisryhmässä jotkut asiat yhdistävät meitä.

Pitämäni luovan kirjoittamisen ryhmät ovat olleet pituudeltaan 2 – 3 tuntia. Siinä ajassa ehditään käymään läpi monenlaista. Oma kokemus luovan kirjoittamisen ryhmistä on, että voi nostaa esiin asioita, joista ei muuten ole välttämättä edes tietoinen. Vertaisryhmässä ei tarvitse pelätä leimautumista.

Kirjoittaminen on usein yksinäistä puuhaa ja siksi on tärkeää saada palautetta siitä ja myös laajentaa näkemystä, kun kuulee toisten kommentteja. Ohjaaja ohjaa paitsi toimintaa myös ryhmää, ryhmäytymistä ja ryhmän toimintoja.

Ihminen

Tavallisessa arjessa ”mitä kuuluu” -kysymys ei välttämättä ole vielä kohtaamista vaan kohteliaisuutta. Miten päästä syvemmälle? Taideryhmässä voi kuulostella omaa itseään ja peilata löytämäänsä muiden kanssa. Olemme syventämässä harrastustamme, eikä tarkoitus ole niinkään ylittää kustannuskynnys. Ohjaajana en ole kriitikko vaan minulle on aina tärkeämpää kirjoituksen luonut henkilö. Luovan kirjoittamisen ryhmässä kirjoitettu tai sinne tuotu teksti jää itselle ja se on jo jaettu toisten kanssa. Ja kuitenkin joskus koemme todella hyviä taide-elämyksiä.

Ihmisten kanssa oleminen antaa ainakin minulle paljon uutta energiaa. Kohtaaminen ei ole kaoottista, kun on jokin yhteinen tavoite. Tehtäviä on todella mukava keksiä aina lisää, kun voi sen jälkeen testata, miten hyvin ne onnistuvat kussakin ryhmässä.

Vaikka minulla on opettajan koulutus, en ole opettaja. Koulutus auttaa suunnittelemaan ryhmää. Suurin ero oikean opettajan ja minun välillä on se, että minun ryhmissäni ei ole oppimistavoitteita. Olen ohjaaja. Vertaisryhmäohjaaja ja ainakin tähän mennessä tulleiden ryhmien perusteella voin sanoa, että tämänkaltaiselle toiminnalle on kysyntää. Olen siellä oman harrastuneisuuden ja Työväenopistojen kurssien välissä. Minun ryhmäni on helpompi paikka tulla kuin opiston ryhmä, josta tuntuu, että vaaditaan enemmän.

Olen kansakoulun opettajan pojantytär, mutta isän veressä sain aimo annoksen kapinaa. Olen lukenut Summerhillit ja Alice Millerit. Vertaisryhmäohjaajana olen asemassa, jossa minulta ei vaadita liikaa, sillä se aiheuttaisi stressiä ja pahentaisi psyykkistä olotilaani ei kaksisuuntaista mieliahäiriötäni. Koska minulla on kokemus omasta sairaudesta, osaan huomioida sen myös toisella ihmisellä.

Taide ja tiede

́Taide ́ ja ́tiede ́ ovat saman asian kaksi eri puolta. Taide on enemmän subjektiivista ja tieteen olisi tarkoitus olla objektiivista. Molemmissa kuitenkin kohdataan maailma ja tehdään siitä oma sosiaalinen konstruktio. Vertaisryhmä on mielenkiintoinen kokonaisuus: ryhmä henkilöitä, jotka ovat erilaisia keskenään.

Taide avaa maailman sellaiselta puolen, mitä ei arjessa huomaa, vaikka ehkä juuri arjessa tapahtuva taide on sitä parhainta taidetta. Joillekin on kynnys tulla tekemään taidetta. Omassa soveltavan taiteen vertaisryhmässä on taiteelta puettu pois sen juhlavuus. Miksi ei voisi tehdä autofiktiota omasta elämästä, tulla pois sieltä päiväkirjan maailmasta ja jakaa kokemansa toisten kanssa.

Taide kuuluu kaikille. Kaikilla on oikeus tehdä taidetta. Jos vähän avaa ajatusta niin taide ei ole vain taiteilijana pidetyn henkilön tekemiä asioita vaan taide on se, mitä taiteena pidetään. Kirjoituksetkin voidaan nostaa esiin. Jos ei ole ennen näyttänyt kirjoituksiaan niin vertaisryhmässä niin voidaan tehdä.

Luova kirjoittaminen ja mielenterveys

Kun lopetin terveydenhuolto-oppilaitoksen mielenterveyshoitajalinjalla opiskelemisen, ajattelin vielä viimeisessä psykiatrisen sairaalan harjoittelussa, että olisikohan minusta kirjoittamaan kirjaa. En silloin hoitajan valkoisessa asussa psykiatrisessa sairaalassa arvannut, että pääsisin 30 vuoden päästä ohjaamaan mielenterveysyhdistyksen luovan kirjoittamisen ryhmää.

Luova kirjoittaminen voi parantaa keskittymiskykyä ja elämänhallinnan tunnetta. Kun hankalat asiat pukee sanoiksi, ne eivät pääse syöpymään psyykeeseen. Toisaalta luova kirjoittaminen voi myös antaa toivoa, koska oman luovuuden käyttäminen ja oman työn tulosten jakaminen toisten kanssa voi antaa tunteen, että ehkä minun elämälläni onkin jokin tarkoitus.

Kirjoittava ihminen tarvitsee palautetta. Omien ajatusten ja viestin perillemeno on usein epävarmaa. Soveltavan taiteen luovan kirjoittamisen ryhmässä ei kohdata pelkästään tekstiä vaan nimenomaan tekstin kirjoittaja. Tekstistä saa palautetta, joka on myönteistä. Ja harjoituksista saa sen kipinän aloittaa teksti, jos kirjoittaminen on hankalaa yksin. Eija Toiviala


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteen ja mielenterveystyön yhdyspinnoilla

Vieraskynä: Metropolia Ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden kulttuurituotannon opiskelijat

Koronakriisillä on suuri vaikutus ihmisten mielenterveyteen - tukea mielenterveysjärjestöistä