Saako minulla olla rakkautta? Olen se syrjäytynyt skitsofreenikko, joka jo vuosia on sairastanut ja elänyt mielen sairauden kanssa. Minullakin on tunteeni, vaikka ne lääkkeillä turtuvatkin tunnottomaksi möykyksi. Haluan rakastaa, haluan välittää, haluan läheisyyttä. Mutta kuka sitä minulle antaisi? Minusta näkee, että olen sairas. Kaikki huomaavat ja karttavat minua. Toisen ihmisen lähestyminen on vaikeaa. Kukaan ei uskalla lähestyä, ei halua halata, ei halua läheisyyttäni. En osaa puhua, jos puhun niin se on jotain käsittämätöntä höpinää. En osaa ottaa kontaktia, olen se joka istuu näkymättömänä nurkassa. Kaivaudun pimeään, niin ei tarvitse kohdata ketään. Onko minulla oikeutta, mahdollisuutta löytää ihmistä lähelleni? Voisiko joku minusta välittää? Tämä ajattelu saa minun pääni sekoamaan, haaveilen ja hajoan. Äänet ovat voimistuneet päässäni, elän kaaoksen keskellä. Mikään ei auta….. Minä makaa lepositeissä mielisairaalan suljetulla osastolla. Olen psykoosissa. On vuoden 2014
Blogissa jaetaan havaintoja ja pohdintoja mielenterveydestä, kulttuurihyvinvoinnista ja yhteisöllisen taiteen voimasta.