Nuoren taiteilijan kokemus:saako minulla olla rakkautta?

Saako minulla olla rakkautta? Olen se syrjäytynyt skitsofreenikko, joka jo vuosia on sairastanut ja elänyt mielen sairauden kanssa.  Minullakin on tunteeni, vaikka ne lääkkeillä turtuvatkin tunnottomaksi möykyksi.  Haluan rakastaa, haluan välittää, haluan läheisyyttä. Mutta kuka sitä minulle antaisi? Minusta näkee, että olen sairas. Kaikki huomaavat ja karttavat minua. Toisen ihmisen lähestyminen on vaikeaa.  Kukaan ei uskalla lähestyä, ei halua halata, ei halua läheisyyttäni.  En osaa puhua, jos puhun niin se on jotain käsittämätöntä höpinää. En osaa ottaa kontaktia, olen se joka istuu näkymättömänä nurkassa. Kaivaudun pimeään, niin ei tarvitse kohdata ketään.Onko minulla oikeutta, mahdollisuutta löytää ihmistä lähelleni? Voisiko joku minusta välittää? Tämä ajattelu saa minun pääni sekoamaan, haaveilen ja hajoan. Äänet ovat voimistuneet päässäni, elän kaaoksen keskellä. Mikään ei auta…..Minä makaa lepositeissä mielisairaalan suljetulla osastolla. Olen psykoosissa. On vuoden 2014 syksy, ja aika moni asia minun elämässä on mennyt päin helvettiä. Huone on ikkunaton. Minä tärisen sängyssä. Vaikka olen psykoosissa, tajuan, että asiat eivät ole, niin kuin niiden pitäisi olla. Olen taas samassa pisteessä ja tajuan, ettei entiseen ole paluuta. Jokaisen psykoosin jälkeen en toivu ikinä ennalleni. Joka kerta jotain särkyy…eikä paluuta ole.Pääsen eristyksestä osastolle, istun ikkunan äärellä ja tunnen kuinka joku tuijottaa minua. Pieni vaalea rikkinäinen enkeli katselee minua hiljaa. Hänellä on kyyneleet silmissä eikä hän sano mitään  -  katsoo vain. Katse on hellä, ja se koskettaa minua syvältä, vaikka olen turta  lääkkeistä. Tyttö on kuin siipirikko, ei sanoja, vain katse. Istun ja katson häntä.  Hän nousee ylös, kävelee luokseni, ei sano mitään. Ottaa minua kaulasta kiinni ja rutistaa minua pitkään. Tunnen hänen kyyneleensä kaulallani. En osaa sanoa mitään, olen hiljaa ja halaan häntä.
Kuin enkeli hän tuli elämääni, antoi hetken lohtua ja läheisyyttä. Katosi elämästäni sairaalan käytävälle.Toivottavasti sinä enkelini luet tämän, sillä halaus, kosketus teki minusta vähemmän rikkinäisen siinä hetkessä. Kiitos olet ikuisesti mielessäni….
Auroora lokakuu 2014