Kaikkialla puhutaan ajasta. Kellosta. Päivämääristä. Sen tuomasta velvollisuudesta, vaatimuksista. Sekä ennekaikkea siitä, ettei se riitä. Ajasta on tullut käsite, joka määrittelee meitä. Se määrittelee mitä olemme, missä olemme, koska olemme, miten olemme. Mutta eihän aika ole laki. Silti olemme siitä sellaisen tehneet. Aika päättää, aika määrää, aika on kuluvaa, jota meillä ei ole.
Miksi se sitten on niin? Miksi aika määrittelee kaiken? Miten näin on päässyt käymään?
Voimme aloittaa pohtimisen siitä, mitä aika on. Aika on käsite. Sen katsotaan olevan jopa luonnonlaki. Luonnonvoima. Yksi niistä perus asioista tieteenkin kannalta.
Voin hyväksyä sen siinä suhteessa, että se vaikuttaa olevan voima. Mutta en ole koskaan allekirjoittanut sitä täysin. Vaikka kuinka se vaikuttaisi olevan lineaarinen, systemaattinen ja aina eteenpäin juokseva, katson silti sen olevan enemmänkin käsite. Ei määrite. Luonto on tavallaan sen luonut meille. Mutta me määrittelemme mitä se kenellekin tarkoittaa. Me vanhenemme. Onko se siis ajan tarkoitus? Ei. Aika ei siihen liity. Meidän fysiologia kylläkin. Me vanhenemme, koska solut vanhenee. Tai no, eivät uusiudu enää samalla tavalla. Tai miten se sitten meneekään. En ole mikään lääkäri. Enkä tiedemies. Eli jotta minua ei tarvitse ristiinnaulita ajatuksistani, niin sovitaan että aika on luonnonlaki. Siinä missä painovoimakin.
Miksi se ei koskaan riitä?
Yksinkertaista. Annan loistavan esimerkin ystävästäni, joka on tehnyt 45 vuotta samaa työtä. Hänen työmatkansa on aina pysynyt samana. Työmatka vaatii tunnin. Yhden tunnin. Joten, kun hän menee töihin, hän tarvitsee siihen tunnin. Kun hän palaa työstä, hän kuluttaa siihen jälleen tunnin. Näin ollen, lasketaan keskiarvon mukaan. 2 tuntia päivässä. Se kerrotaan 21:llä työpäivällä. Tuloksena saadaan 42 tuntia kuukaudessa. Tämä kerrotaan 11 (vapaat pois) ja saadaan tulokseksi 462 tuntia vuodessa. Tämä kerrotaan hänen työvuosilla eli 45:llä. Tulokseksi saadaan 20790 tuntia. Tämä jaetaan vuorokauden tuntimäärällä jolloin tuloksena saadaan 866,25. Tämän voi jakaa 365:llä jolloin saadaan vuosiksi muutettuna aika. Joka on pelottavat 2,37. Hän on työurastaan uhrannut työmatkoille 2,37 vuotta.
Sitten lasketaan lisää poistoja. Erittäin tarpeellisia, sekä lähestulkoon pakollisia. Mutta lasketaanpa silti. Sanotaanpa näin, että ihminen nukkuisi 7 tuntia vuorokaudessa. Raakaa matematiikkaa käyttäen saadaan tulokseksi 2555 tuntia vuodessa. 114975 tuntia koko työuran aikana tähän asti. Tulokseksi saadaan 13,12 vuotta.
Sitten itse työ. 8 tuntiset työpäivät. Saadaan tulokseksi 45 vuoden ajalta 9,49 vuotta työaikaa.
Näin ollen, 45 vuodesta: työhön, nukkumiseen ja työmatkoihin on kulutettu yhteensä 24,98 vuotta.
Koska kyseisen ihmisen työ on erittäin vaativaa, voidaan laskea vähintään 4 tunnin tarve / päivä pelkästään palautumiseen. Helpotetaan matikkaa ja kerrotaan vain kahdella tuo työmatka. Jolloin pakollinen työstä palautuminen vaatii työuran aikana yhteensä 4,74 vuotta.
Lasketaan sitten, että kodin ylläpito, laskut ja safkat yms vaatisivat myös sen kaksi tuntia... Lasketaan alaspäin. Sama kuin työmatkat viikossa. 2,37 vuotta.
Harrastus siihen päälle 4 tuntia viikossa. 0,98 vuotta.
Nyt saadaan kokonaistulokseksi 33,07 vuotta. Lasketaanpas se sitten pois tuosta 45 vuodesta = 11,93 vuotta.
Siinä siis jäljellä oleva aika. Mitä on voitu käyttää hyödyksi noiden muiden jälkeen. Ja kuten huomaatte, ei siinä ollut kauheesti vielä harrastuksille aikaa tai muutakaan. Nyt siis noiden jälkeen on ollut elämää VAIN melki 12 vuotta. 45 vuodesta... Oikeesti... Vain 12 vuotta ns omaa elämää.
Tämän esimerkin henkilö on vieläpä suhteellisen yksin eläjä. Jos laskettaisiin mukaan puolison vaatima aika, saati lasten vaatimat ajat, tajuatte jo noillakin esimerkeillä. Aikaa vain ei ole. Koska se on jo mennyt.
Voiko tilanteeseen vaikuttaa?
Yksinkertaisesti kyllä. Jos ihminen antaisi ajalle arvoa siinä missä ihmisille, kuten turhan usein rahalle. Niin ihminen voisi maksimoida ajankäyttöä. Ei kannata haaskata aikaa. Kuten ei ihmisten mukaan rahaakaan.
Minut tunnetaan jääräpäänä ja kusipäänä, koska en suostu lähtemään kotoani kaveria moikkaamaan kahvilaan keskustaan. No juuri tuolla matematiikalla te ehkä nyt ymmärrätte miksi en sitä tee. Täältä keskustaan menee 45 minuuttia. Takaisin 45 minuuttia. Ja se kaikki pitäisi tehdä 30 minuutin kahvilassa istumisen takia... EI KIITOS! Mielummin menen suoraan ystävälle tunneiksi, tai hän tulisi luokseni tunneiksi.
Maailma on kiireinen. Nykyään enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Siksi olisi tärkeää, että TE otatte haltuunne sen ajan. Olkaa ajan herroja. Älkää ajan orjia. Aika taipuu. Mutta vain jos te pistätte sen taipumaan. Ette voi vaikuttaa tuntien kulumiseen, ettekä viisareiden liikkumiseen. Mutta te voitte vaikuttaa miten sen ajan käyttää, missä, kenen vuoksi, kenen kanssa. Antakaa sille ajalle todellinen arvo. Ei luonnonarvo. Vaan ihmisarvo.
Kommentit
Lähetä kommentti