Lähtötervehdys kouluttajalta

Päädyin raskain mielin lopettamaan oman kouluttajan polkuni Taiteen Sulattamolla syyskuussa 2022. Vajaassa kahdessa vuodessa koulutin Taiteen keinoin esiintyviä kokemusasiantuntijoita neljä ryhmää sekä kokosin Kotkassa yhden häpeää käsittelevän työpajan. Kouluttajan polku oli antoisa, vaikka korona-pandemia sitä kovin yrittikin koetella. 

Ensimmäisenä haluan kiittää Taiteen Sulattamoa siitä luottamuksesta, jolla sain omaa kouluttajuuttani rakentaa. Vaikka koulutusrakenteessa oli eheät raamit työlle, pystyin vapaasti soveltamaan taiteen tekemistä jokaiselle ryhmäkokonaisuudelle sopivaksi. Lisäksi sain liittää koulutukseen häpeää käsitteleviä tehtäväkokonaisuuksia ja toteuttaa niitä yhdessä koulutettavien kanssa. Oma taiteellinen näkemykseni myös vahvistui, kun sitä ei koskaan kyseenalaistettu mistään suunnasta. Luottamus Sulattamolta päin antoi mahdollisuuden tehdä työtä juuri sillä palolla, jota minulla on sitä kohtaan ollut. 

Toisena kiitän yhteistyötahoja, joiden kanssa olen työskennellyt: Mente ry, Kakspy ry:n Mielipaikka sekä Kulttuuripaja Kulta. Työtä on ollut helppo tehdä, kun juokseviin asioihin on saanut tukea ja apua niiltä, jotka ovat olleet fyysisesti lähimpänä. Kaikille ideoille ja esityksille näytettiin vihreää valoa, ja tuntui, että kaikki on mahdollista. Kiitos tästä.

Mitä kouluttajuus minun kohdalla sitten oli?

Se oli ihmisyyden kohtaamista kovin monin eri tavoin; havahtumista siihen, että mielenterveyden haasteet ja traumat syntyvät tilanteissa, joissa inhimillisyys toista ihmistä kohtaan on siirtynyt sivuun. Ne kaikki henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan kokemukset, joita koulutettavat kantoivat mukanaan, herättivät todellisuuteen jossa, pahat teot eivät tapahdu ainoastaan elokuvissa tai True Crime-dokumenteissa. Yhtä lailla ihailin sitä rohkeutta ja päättäväisyyttä, jolla ihmiset halusivat lähteä kokemaansa purkamaan ja luomaan sanoiksi sekä kuviksi näyttämölle. Koin olevani etuoikeutettu päästessäni kurkistamaan niin läheltä prosessia, jossa kokemusta muutetaan haasteesta vahvuudeksi. Koetin kasvattaa itselleni kouluttajan roolia, joka kantaa sen kaiken surun menneestä ja ilon onnistumisista. Ja kyllä; välillä itkettiin - mutta onneksi enemmän naurettiin!

Kouluttajamatkani aikana kasvoin ihmisenä kilometrejä. Toki mukanani oli hyvä työkalupakki dialogisen vuorovaikutuksen perusperiaatteista, joita yritin tilanteen mukaan soveltaa. Ymmärsin, miten hauras on ihminen, kun kukaan ei näe eikä kuule ja kuinka vahvaksi voi kasvaa onnistuessaan ja kokiessaan, että minun tarinani on kuultu, ymmärretty. Vaikka kaiken keskiössä oli ihmisen kokemus sekä taide, nostan yhtä korkealle ryhmään kuulumisen ja sen sisäisen dynamiikan: minut hyväksytään ja saan olla osa jotakin, joka on itselle siinä hetkessä tärkeää. 

Koin olevani etuoikeutettu päästessäni kurkistamaan niin läheltä prosessia kun kokemusta muutetaan haasteesta vahvuudeksi.  

Huomasin että kouluttajan roolin takana kasvoi hiljalleen ihminen, joka sai ymmärrystä elämään, vahvistusta ja viisautta. Tiedän, että työtä tulevat jatkamaan loistavat kouluttajat. Jokaisella on omat painopisteensä ja erityisyytensä, jotka tuovat koulutuksiin omat lisämausteensa. Tämä helpottaa omaa luopumista työstä, joka opetti paljon elävästä elämästä.

Viimeisenä haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, joita sain kunnian kouluttaa. Kiitos suuresta luottamuksesta, että sain lukea ja ohjata koskettavia tarinoita! Sain kuulla paljon myös asioita, jotka eivät ikinä päätyneet esitettäviin esityksiin. Lisäksi koimme hienoja hetkiä musiikin, tunneilmaisun, kehollisten menetelmien ja improvisaation kautta. Kaiken keskiössä olivat kuitenkin keskustelut, joiden merkitystä ei voi kuvailla. Nöyrin kiitos; teitte työstäni mielenkiintoista ja hienoa. Mutta ennen kaikkea annoitte oppia siitä, kuinka kaikesta voi selvitä.

Piia Herrala