Siirry pääsisältöön

Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän – merkki sitoutumisesta vastuullisuuteen

Kokemustoiminnan kenttä on vähintään yhtä monimuotoinen kuin kokemuskoulutusten kenttä. Kokemuksesi on arvokas -hankkeen ensisijainen tavoite on koulutusten yhtenäistäminen ja kehittäminen. Hankkeen alusta asti on kuitenkin etsitty vastauksia niin käsitteiden määrittelyyn, eettisiin linjoihin kuin kokemustoiminnan koordinoinnin ja tuen kysymyksiinkin. Hanke on ollut hyvin varovainen ottaessaan kantaa määrittelyihin sen ydintehtävän ulkopuolelta, vaikka siltä usein ratkaisuja on toivottukin.


Toisaalta kokemustoiminta koulutusten jälkeen ei kuitenkaan ole täysin irrallista koulutuksesta. Kouluttajaorganisaation kokemustoiminta vaikuttaa koulutuksen sisältöihin ja tavoitteisiin olennaisesti: miten kokemusasiantuntijuus ymmärretään ja mihin tehtäviin koulutus valmentaa. Vastuullisuus ja eettisyys läpäisevät koko prosessin koulutusten hakuvaiheesta toiminnan päättymiseen.


Vastuullisuus ja eettisyys ovat aina keskeisiä kysymyksiä ihmistyössä, kuten kasvatus-, koulutus ja sosiaalialalla. Kokemusasiantuntijoiden koulutus on ilmiönä vielä ainutlaatuinen, siinä työvälineeksi jalostetaan mahdollisesti hyvin syviä kokemuksia henkilön historiasta. Useimmissa koulutuksissa edellytetään, että oma toipumisprosessi on jo pitkällä ennen koulutuksen aloittamista. Tämän määrittely on kuitenkin hyvin hankalaa. Jotkut koulutukset taas sisältävät avoimesti kuntoutuksellisia ja vertaistuellisia elementtejä, jolloin koulutuksen turvallisuus ja ammattimaisuus korostuvat entisestään. Myöskään kokemustoiminnan koordinoinnin kysymykset eivät ole yksinkertaisia: Jaetaanko työtehtävät tasan kaikille vai etsitäänkö rekisteristä jokaiseen tehtävään kokemusryhmäänsä parhaiten edustava? Mikä on palkkiollisen ja vapaaehtoisuuteen perustuvan kokemustoiminnan suhde? Kuka kokemusasiantuntijoita tukee ja miten?


Vaikka hanke ei ole halua tai voi määritellä tiukasti käsitteitä tai etiikkaa, on sen tavoitteena kuitenkin myös edistää kokemustoiminnan vastuullisuutta. Välineeksi kehittämistyöhön olemme pilotoineet Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydämen prosessin, jossa kokemuskouluttajaorganisaatiot avaavat kokemustoimintaansa – sen koordinointia, tukea ja vastuullisuutta. Erityisesti toivotaan avaamaan, miten toiminnassa on otettu huomioon eettisyys sekä osallisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistaminen. Lisäksi valitaan oma kehittämiskohde sydämen aihepiireistä. Prosessin jälkeen organisaatiolle myönnetään Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän, joka on merkki sitoutumista vastuullisuuteen niin koulutuksissa kuin kokemustoiminnassakin. Sydänprosessi perustuu luottamukseen.


Uskomme vakaasti, että mitä useampi toimija avaa kokemustoimintansa hyviä käytänteitä, on se koko kentän etu!

 

Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän on matalan kynnyksen laadunhallintaa: omat käytänteet avataan ja julkaistaan yhtenäisellä alustalla – vastuullisuuteen ja kehittämistyöhön sitoudutaan. Sydämen pilottiorganisaatioita olivat syksyllä 2023 Virike ry Mikkelistä, valtakunnallinen Autismiliitto ry sekä Kokemustalo ry/Keski-Suomen hyvinvointialue. Pilottien raportit on julkaistu hankkeen uudistuneessa Kokemuskoulutus-portaalissa. Piloteista saadun palautteen jälkeen sydänprosessi on nyt avattu kaikille kokemuskoulutuksia ja -toimintaa järjestäville. Uskomme vakaasti, että mitä useampi toimija avaa kokemustoimintansa hyviä käytänteitä, on se koko kentän etu!


Ota rohkeasti hankkeeseen yhteyttä ja keskustellaan, miten yhteistyö juuri teidän organisaationne kanssa voisi edetä!


Sydämellisin terveisin,

Kokemuksesi on arvokas -hanketiimi




 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

"Äidit – kiitos teille hoivasta, rajoista ja rakkaudesta!"

ADHD-liitto on tehnyt vahvaa yhteistyötä Taiteen Sulattamon Kokemuksesi on arvokas -hankkeen kanssa. Liitto on tunnistanut kokemus- ja vertaiskoulutustensa oppimisympäristön PAIKKO-järjestelmän avulla. Liitolle on myös juuri myönnetty Kokemustoiminnan vastuullisuuden sydän. ADHD-liiton kokemustoimijan, Leevin, sanoin haluamme toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äidinmielisille! "Äidit – kiitos teille hoivasta, rajoista ja rakkaudesta!  HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ Hei, luet ajatusvirtaani, joten pahoittelen mahdollisia sekoiluja ja ylipitkiä virkkeitä. Ajatus tämän tekstin kirjoittamiseen lähti alun perin kokemustoiminnan kautta. Luodessani omaa tarinaani esitettäväksi ja sitä esittäessäni ADHD-liiton kokemustoimijakoulutuksessa, kouluttajani nosti erään huomion puheestani, joka poiki lopulta idean tämän tekstin kirjoittamiseen. Tuo huomio oli samaan aikaan hyvin pieni asia, jonka itsekin olin naurahtaen ohimennen maininnut huomioimatta sitä kuitenkaan sen enempää, mutta kuten

Kokemustoiminnan monet kasvot: Virike ry

Kokemuksesi on arvokas -hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Seuravaaksi esittelemme Virike ry :n kokemusasiantuntijan, Heidin. "Olen Heidi, iältäni 46v, ja olen käynyt kokemusasiatuntijakoulutuksen Virike Ry:llä vuonna 2020 Mikkelissä. Olen koulutukseltani päihde- ja mielenterveystyön lähihoitaja, mutta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo useita vuosia kroonisten kipujen, masennuksen, ja Ehlers-Danlosin syndrooman takia. Arvokkain oppi, jonka sain kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli se, että olen ihmisenä tärkeä. Omalla sairastumiskokemuksella on merkitystä, se ei ole mennyt hukkaan. Sain siitä hyvän työkalun, jolla voin auttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita laajentamaan ajattelutapojaan koskien meitä sairastuneita. Lisäksi koulutus poisti sitä valtavan suurta häpeää, jota koin todella pitkään sairastumisestani.  Olen käynyt kertomassa tarinaani kouluilla opiskel

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta