Jäähyväiset hulluudelle
Pekka Sauri
VOX Helsinki -tilaisuudessa
…
Pekka Sauri
VOX Helsinki -tilaisuudessa
…
Tarkoitukseni on tässä lyhyessä puheenvuorossa romuttaa ikuisiksi ajoiksi kielellinen ja käsitteellinen yhteys hulluuden ja mielenterveyden ongelmien välillä. Ikään kuin siihen yhdessä puheenvuorossa kykenisin, mutta tämän voitte vapaasti panna vaikka suuruudenhulluuteni piikkiin.
Mielenterveyden ongelmat merkitsevät ensi sijassa kärsimystä – usein pitkäaikaista ja joskus koko elämän mittaista kärsimystä paitsi ihmiselle itselleen, niin hänen lähimmäisilleen (ja monesti nimenomaan ja erityisesti heille).
Ihmisen leimaaminen tai leimautuminen hulluksi on juuri sitä stigmaa, joka tuo mielenterveyden ongelmista kärsivälle lisää kärsimystä – ikään kuin sitä ei olisi ollut tarpeeksi jo entuudestaan - ja saattaa vaikeuttaa tai viivyttää avun hakemista. Häpeän, syyllisyyden, poikkeavuuden ja huonommuuden tunteet estävät oman hädänalaisen tilan tunnistamista ja tunnustamista. Valtava määrä energiaa saattaa kulua tähän kaksoiselämään - näiden tuskallisten tuntemusten salaamiseen ja peittämiseen lähimmäisiltä ja muilta kohdalle sattuvilta.
Toimin taannoin yhdeksän vuoden ajan Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Keskusliitto teetti vuosittain Mielenterveysbarometrin nimellä tunnetun kyselytutkimuksen, jonka avulla yritettiin kartoittaa toisaalta mielenterveyskuntoutujien ja toisaalta ns. tavallisten suomalaisten asenteita mielenterveyden ongelmia ja niistä kärsiviä kohtaan.
Tuloksista mielenkiintoisimpia – ja samalla surullisimpia – oli se, että mielenterveyskuntoutujat leimasivat itse itseään enemmän kuin tavalliset suomalaiset: mielenterveyden ongelmista kärsivien huono omanarvontunto ja itsekunnioitus johtivat leimautumiseen armottomammin kuin muiden ihmisten asenteet. Tässä yhteydessä väsynyt fraasi ”he tekevät sen itse” saa traagisia ulottuvuuksia.
Joskus puhutaan luovasta hulluudesta. Mielenterveyden ongelmat eivät tuota luovaa ajattelua – päinvastoin: mielenterveyden ongelmat nimenomaan kammitsoivat luovaa ajattelua. Puhe luovasta hulluudesta on tietysti sikäli ymmärrettävää, että määritelmän mukaan luova ajattelu irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja tuo tarkasteltaviin ilmiöihin uusia näkökulmia. Parhaassa tapauksessa luova ajattelu voi johtaa koko ihmiskunnalle hyödyllisiin sovelluksiin. (Koko luomakunnasta en uskalla sanoa.) Silloin luovuudella tarkoitetaan rohkeaa, vahvaa ja itsenäistä perinteisten tottumusten ja käytäntöjen kyseenalaistamista ja sen lisäksi sitkeää ja pitkällistä uurastusta, eikä sillä ole mitään tekemistä mielenterveyden ongelmien kanssa.
Joskus mielenterveyden ongelmiin liittyy käyttäytymistä, joka irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja saa ihmisen käyttäytymisen tai puheen vaikuttamaan muille ihmisille käsittämättömältä. Vainoharhaisuus ja suuruusharhat ovat klassisia esimerkkejä. Psykoosin vallassa ihminen saattaa puhua kielillä, joita hänen kanssaan tekemisissä olevat ihmiset eivät ymmärrä. Se nyt jos mikä irtautuu totunnaisista ajattelumalleista.
Mutta psykoottistasoiset mielenterveyden häiriöt pysyvät nykyään lääkityksen avulla useimmiten aisoissa, ja arvaamatonta, ennustamatonta käyttäytymistä näkee yhä vähemmän. Useimmiten mielenterveyden ongelmiin liittyy päinvastoin urautuminen, saman kaavan toistaminen, poteroituminen yhteen ja samaan piinalliseen olotilaan, jonka lyijynharmaudessa ei armon eikä vapahduksen pilkahdusta näy.
Luovuuden ja hulluuden yhteys perustuu väärinkäsitykseen. Kuuluisien keksijöiden tai taiteilijoiden mielenterveyden ongelmista löytyy paljon esimerkkejä kautta historian: kaikki tietävät Vincent van Goghin, Friedrich Nietzschen tai Robert Schumannin mielenterveyden ongelmat – kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä puhumattakaan.
Mutta paljon enemmän esimerkkejä on kuitenkin keksijöistä ja taiteilijoista, joiden mielenterveydessä ei ole ollut ainakaan sellaisia ongelmia, joista olisi jäänyt dokumentteja jälkipolville. Boheemius ei ole mikään mielenterveydellinen diagnoosi.
Yleisin mielenterveyden häiriö on masennus, johon ei yleensä liity minkäänlaista ennustamattomuutta tai arvaamattomuutta, ellei itsemurhaa lasketa mukaan. Itsemurhan tehneen ihmisen lähimmäiset sanovat usein, etteivät olisi osanneet ennustaa tai arvata näin traagista ja lopullista ratkaisua. Masennus kilpailee tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa eniten työkyvyttömyyseläkkeelle johtavan diagnoosin asemasta. Osittain masennusdiagnoosien lisääntyminen 2000-luvulla johtuu varmasti siitä, että masennuksesta on nyt lupa puhua sen oikealla nimellä tarvitsematta naamioida sitä epämääräiseksi uupumukseksi, päänsäryksi tai selkäkivuksi. Tämä on hyvä asia ja epäilemättä tekee masennuksen tunnistamisen ja hoidon helpommaksi.
Jos etsitään nimenomaan keksijöille ja taiteilijoille tyypillisiä mielenterveyden ongelmia, ne liittyvät todennäköisimmin masennukseen – ja masennus vuorostaan saattaa liittyä yksinäisyyteen, tunnustuksen puutteeseen, ehkä köyhyyteenkin. Ehkä näiden ongelmien yhteinen nimittäjä on huutava ristiriita oman sisäisen todellisuuden ja ankean tai sietämättömän arkielämän välillä. Tästä kokemuksesta kumpuavaan toivottomuuteen ja lohduttomuuteen on moni luova sielu hakenut lievitystä alkoholista tai muista kemikaaleista, jotka tavallisesti ainoastaan pahentavat kärsimystä.
Hyvät ihmiset! Lopetetaan hulluuden romantisoiminen tähän paikkaan. Irrotetaan sana hulluus ja sen johdannaiset kokonaan mielenterveydestä ja mielenterveyden ongelmista. Jätetään hulluus hulluttelulle, urheiluhulluille, hullunkurisuudelle, Hulluille päiville ja mitä näitä harmittomia hulluuden merkityksiä nyt onkin. Kutsutaan mielenterveyden ongelmia mielenterveyden ongelmiksi. Toivottavasti saamme tämän muutoksen aikaan yhteisellä päätöksellä tänä iltana – ja ehkä tällä muutoksella helpotamme mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten hakeutumista avun piiriin.
Sillä, hyvät ihmiset, viime katsannossa elämän perimmäinen tarkoitus on kärsimyksen vähentäminen. Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa.
Mielenterveyden ongelmat merkitsevät ensi sijassa kärsimystä – usein pitkäaikaista ja joskus koko elämän mittaista kärsimystä paitsi ihmiselle itselleen, niin hänen lähimmäisilleen (ja monesti nimenomaan ja erityisesti heille).
Ihmisen leimaaminen tai leimautuminen hulluksi on juuri sitä stigmaa, joka tuo mielenterveyden ongelmista kärsivälle lisää kärsimystä – ikään kuin sitä ei olisi ollut tarpeeksi jo entuudestaan - ja saattaa vaikeuttaa tai viivyttää avun hakemista. Häpeän, syyllisyyden, poikkeavuuden ja huonommuuden tunteet estävät oman hädänalaisen tilan tunnistamista ja tunnustamista. Valtava määrä energiaa saattaa kulua tähän kaksoiselämään - näiden tuskallisten tuntemusten salaamiseen ja peittämiseen lähimmäisiltä ja muilta kohdalle sattuvilta.
Toimin taannoin yhdeksän vuoden ajan Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Keskusliitto teetti vuosittain Mielenterveysbarometrin nimellä tunnetun kyselytutkimuksen, jonka avulla yritettiin kartoittaa toisaalta mielenterveyskuntoutujien ja toisaalta ns. tavallisten suomalaisten asenteita mielenterveyden ongelmia ja niistä kärsiviä kohtaan.
Tuloksista mielenkiintoisimpia – ja samalla surullisimpia – oli se, että mielenterveyskuntoutujat leimasivat itse itseään enemmän kuin tavalliset suomalaiset: mielenterveyden ongelmista kärsivien huono omanarvontunto ja itsekunnioitus johtivat leimautumiseen armottomammin kuin muiden ihmisten asenteet. Tässä yhteydessä väsynyt fraasi ”he tekevät sen itse” saa traagisia ulottuvuuksia.
Joskus puhutaan luovasta hulluudesta. Mielenterveyden ongelmat eivät tuota luovaa ajattelua – päinvastoin: mielenterveyden ongelmat nimenomaan kammitsoivat luovaa ajattelua. Puhe luovasta hulluudesta on tietysti sikäli ymmärrettävää, että määritelmän mukaan luova ajattelu irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja tuo tarkasteltaviin ilmiöihin uusia näkökulmia. Parhaassa tapauksessa luova ajattelu voi johtaa koko ihmiskunnalle hyödyllisiin sovelluksiin. (Koko luomakunnasta en uskalla sanoa.) Silloin luovuudella tarkoitetaan rohkeaa, vahvaa ja itsenäistä perinteisten tottumusten ja käytäntöjen kyseenalaistamista ja sen lisäksi sitkeää ja pitkällistä uurastusta, eikä sillä ole mitään tekemistä mielenterveyden ongelmien kanssa.
Joskus mielenterveyden ongelmiin liittyy käyttäytymistä, joka irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja saa ihmisen käyttäytymisen tai puheen vaikuttamaan muille ihmisille käsittämättömältä. Vainoharhaisuus ja suuruusharhat ovat klassisia esimerkkejä. Psykoosin vallassa ihminen saattaa puhua kielillä, joita hänen kanssaan tekemisissä olevat ihmiset eivät ymmärrä. Se nyt jos mikä irtautuu totunnaisista ajattelumalleista.
Mutta psykoottistasoiset mielenterveyden häiriöt pysyvät nykyään lääkityksen avulla useimmiten aisoissa, ja arvaamatonta, ennustamatonta käyttäytymistä näkee yhä vähemmän. Useimmiten mielenterveyden ongelmiin liittyy päinvastoin urautuminen, saman kaavan toistaminen, poteroituminen yhteen ja samaan piinalliseen olotilaan, jonka lyijynharmaudessa ei armon eikä vapahduksen pilkahdusta näy.
Luovuuden ja hulluuden yhteys perustuu väärinkäsitykseen. Kuuluisien keksijöiden tai taiteilijoiden mielenterveyden ongelmista löytyy paljon esimerkkejä kautta historian: kaikki tietävät Vincent van Goghin, Friedrich Nietzschen tai Robert Schumannin mielenterveyden ongelmat – kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä puhumattakaan.
Mutta paljon enemmän esimerkkejä on kuitenkin keksijöistä ja taiteilijoista, joiden mielenterveydessä ei ole ollut ainakaan sellaisia ongelmia, joista olisi jäänyt dokumentteja jälkipolville. Boheemius ei ole mikään mielenterveydellinen diagnoosi.
Yleisin mielenterveyden häiriö on masennus, johon ei yleensä liity minkäänlaista ennustamattomuutta tai arvaamattomuutta, ellei itsemurhaa lasketa mukaan. Itsemurhan tehneen ihmisen lähimmäiset sanovat usein, etteivät olisi osanneet ennustaa tai arvata näin traagista ja lopullista ratkaisua. Masennus kilpailee tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa eniten työkyvyttömyyseläkkeelle johtavan diagnoosin asemasta. Osittain masennusdiagnoosien lisääntyminen 2000-luvulla johtuu varmasti siitä, että masennuksesta on nyt lupa puhua sen oikealla nimellä tarvitsematta naamioida sitä epämääräiseksi uupumukseksi, päänsäryksi tai selkäkivuksi. Tämä on hyvä asia ja epäilemättä tekee masennuksen tunnistamisen ja hoidon helpommaksi.
Jos etsitään nimenomaan keksijöille ja taiteilijoille tyypillisiä mielenterveyden ongelmia, ne liittyvät todennäköisimmin masennukseen – ja masennus vuorostaan saattaa liittyä yksinäisyyteen, tunnustuksen puutteeseen, ehkä köyhyyteenkin. Ehkä näiden ongelmien yhteinen nimittäjä on huutava ristiriita oman sisäisen todellisuuden ja ankean tai sietämättömän arkielämän välillä. Tästä kokemuksesta kumpuavaan toivottomuuteen ja lohduttomuuteen on moni luova sielu hakenut lievitystä alkoholista tai muista kemikaaleista, jotka tavallisesti ainoastaan pahentavat kärsimystä.
Hyvät ihmiset! Lopetetaan hulluuden romantisoiminen tähän paikkaan. Irrotetaan sana hulluus ja sen johdannaiset kokonaan mielenterveydestä ja mielenterveyden ongelmista. Jätetään hulluus hulluttelulle, urheiluhulluille, hullunkurisuudelle, Hulluille päiville ja mitä näitä harmittomia hulluuden merkityksiä nyt onkin. Kutsutaan mielenterveyden ongelmia mielenterveyden ongelmiksi. Toivottavasti saamme tämän muutoksen aikaan yhteisellä päätöksellä tänä iltana – ja ehkä tällä muutoksella helpotamme mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten hakeutumista avun piiriin.
Sillä, hyvät ihmiset, viime katsannossa elämän perimmäinen tarkoitus on kärsimyksen vähentäminen. Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa.
Kommentit
Lähetä kommentti