Siirry pääsisältöön

Puheenvuoro Pekka Sauri: Jäähyväiset hulluudelle


Jäähyväiset hulluudelle
Pekka Sauri



VOX Helsinki -tilaisuudessa
Tarkoitukseni on tässä lyhyessä puheenvuorossa romuttaa ikuisiksi ajoiksi kielellinen ja käsitteellinen yhteys hulluuden ja mielenterveyden ongelmien välillä. Ikään kuin siihen yhdessä puheenvuorossa kykenisin, mutta tämän voitte vapaasti panna vaikka suuruudenhulluuteni piikkiin.
Mielenterveyden ongelmat merkitsevät ensi sijassa kärsimystä – usein pitkäaikaista ja joskus koko elämän mittaista kärsimystä paitsi ihmiselle itselleen, niin hänen lähimmäisilleen (ja monesti nimenomaan ja erityisesti heille).
Ihmisen leimaaminen tai leimautuminen hulluksi on juuri sitä stigmaa, joka tuo mielenterveyden ongelmista kärsivälle lisää kärsimystä – ikään kuin sitä ei olisi ollut tarpeeksi jo entuudestaan - ja saattaa vaikeuttaa tai viivyttää avun hakemista. Häpeän, syyllisyyden, poikkeavuuden ja huonommuuden tunteet estävät oman hädänalaisen tilan tunnistamista ja tunnustamista. Valtava määrä energiaa saattaa kulua tähän kaksoiselämään - näiden tuskallisten tuntemusten salaamiseen ja peittämiseen lähimmäisiltä ja muilta kohdalle sattuvilta.
Toimin taannoin yhdeksän vuoden ajan Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana. Keskusliitto teetti vuosittain Mielenterveysbarometrin nimellä tunnetun kyselytutkimuksen, jonka avulla yritettiin kartoittaa toisaalta mielenterveyskuntoutujien ja toisaalta ns. tavallisten suomalaisten asenteita mielenterveyden ongelmia ja niistä kärsiviä kohtaan.
Tuloksista mielenkiintoisimpia – ja samalla surullisimpia – oli se, että mielenterveyskuntoutujat leimasivat itse itseään enemmän kuin tavalliset suomalaiset: mielenterveyden ongelmista kärsivien huono omanarvontunto ja itsekunnioitus johtivat leimautumiseen armottomammin kuin muiden ihmisten asenteet. Tässä yhteydessä väsynyt fraasi ”he tekevät sen itse” saa traagisia ulottuvuuksia.
Joskus puhutaan luovasta hulluudesta. Mielenterveyden ongelmat eivät tuota luovaa ajattelua – päinvastoin: mielenterveyden ongelmat nimenomaan kammitsoivat luovaa ajattelua. Puhe luovasta hulluudesta on tietysti sikäli ymmärrettävää, että määritelmän mukaan luova ajattelu irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja tuo tarkasteltaviin ilmiöihin uusia näkökulmia. Parhaassa tapauksessa luova ajattelu voi johtaa koko ihmiskunnalle hyödyllisiin sovelluksiin. (Koko luomakunnasta en uskalla sanoa.) Silloin luovuudella tarkoitetaan rohkeaa, vahvaa ja itsenäistä perinteisten tottumusten ja käytäntöjen kyseenalaistamista ja sen lisäksi sitkeää ja pitkällistä uurastusta, eikä sillä ole mitään tekemistä mielenterveyden ongelmien kanssa.
Joskus mielenterveyden ongelmiin liittyy käyttäytymistä, joka irtautuu totunnaisista, sovinnaisista ajattelumalleista ja saa ihmisen käyttäytymisen tai puheen vaikuttamaan muille ihmisille käsittämättömältä. Vainoharhaisuus ja suuruusharhat ovat klassisia esimerkkejä. Psykoosin vallassa ihminen saattaa puhua kielillä, joita hänen kanssaan tekemisissä olevat ihmiset eivät ymmärrä. Se nyt jos mikä irtautuu totunnaisista ajattelumalleista.
Mutta psykoottistasoiset mielenterveyden häiriöt pysyvät nykyään lääkityksen avulla useimmiten aisoissa, ja arvaamatonta, ennustamatonta käyttäytymistä näkee yhä vähemmän. Useimmiten mielenterveyden ongelmiin liittyy päinvastoin urautuminen, saman kaavan toistaminen, poteroituminen yhteen ja samaan piinalliseen olotilaan, jonka lyijynharmaudessa ei armon eikä vapahduksen pilkahdusta näy.
Luovuuden ja hulluuden yhteys perustuu väärinkäsitykseen. Kuuluisien keksijöiden tai taiteilijoiden mielenterveyden ongelmista löytyy paljon esimerkkejä kautta historian: kaikki tietävät Vincent van Goghin, Friedrich Nietzschen tai Robert Schumannin mielenterveyden ongelmat – kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä puhumattakaan.
Mutta paljon enemmän esimerkkejä on kuitenkin keksijöistä ja taiteilijoista, joiden mielenterveydessä ei ole ollut ainakaan sellaisia ongelmia, joista olisi jäänyt dokumentteja jälkipolville. Boheemius ei ole mikään mielenterveydellinen diagnoosi.
Yleisin mielenterveyden häiriö on masennus, johon ei yleensä liity minkäänlaista ennustamattomuutta tai arvaamattomuutta, ellei itsemurhaa lasketa mukaan. Itsemurhan tehneen ihmisen lähimmäiset sanovat usein, etteivät olisi osanneet ennustaa tai arvata näin traagista ja lopullista ratkaisua. Masennus kilpailee tuki- ja liikuntaelinten sairauksien kanssa eniten työkyvyttömyyseläkkeelle johtavan diagnoosin asemasta. Osittain masennusdiagnoosien lisääntyminen 2000-luvulla johtuu varmasti siitä, että masennuksesta on nyt lupa puhua sen oikealla nimellä tarvitsematta naamioida sitä epämääräiseksi uupumukseksi, päänsäryksi tai selkäkivuksi. Tämä on hyvä asia ja epäilemättä tekee masennuksen tunnistamisen ja hoidon helpommaksi.
Jos etsitään nimenomaan keksijöille ja taiteilijoille tyypillisiä mielenterveyden ongelmia, ne liittyvät todennäköisimmin masennukseen – ja masennus vuorostaan saattaa liittyä yksinäisyyteen, tunnustuksen puutteeseen, ehkä köyhyyteenkin. Ehkä näiden ongelmien yhteinen nimittäjä on huutava ristiriita oman sisäisen todellisuuden ja ankean tai sietämättömän arkielämän välillä. Tästä kokemuksesta kumpuavaan toivottomuuteen ja lohduttomuuteen on moni luova sielu hakenut lievitystä alkoholista tai muista kemikaaleista, jotka tavallisesti ainoastaan pahentavat kärsimystä.
Hyvät ihmiset! Lopetetaan hulluuden romantisoiminen tähän paikkaan. Irrotetaan sana hulluus ja sen johdannaiset kokonaan mielenterveydestä ja mielenterveyden ongelmista. Jätetään hulluus hulluttelulle, urheiluhulluille, hullunkurisuudelle, Hulluille päiville ja mitä näitä harmittomia hulluuden merkityksiä nyt onkin. Kutsutaan mielenterveyden ongelmia mielenterveyden ongelmiksi. Toivottavasti saamme tämän muutoksen aikaan yhteisellä päätöksellä tänä iltana – ja ehkä tällä muutoksella helpotamme mielenterveyden ongelmista kärsivien ihmisten hakeutumista avun piiriin.
Sillä, hyvät ihmiset, viime katsannossa elämän perimmäinen tarkoitus on kärsimyksen vähentäminen. Niin hullulta kuin se saattaakin kuulostaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava