Siirry pääsisältöön

Yhdessä vieritetty lohkare


Minä olen Juho-Akseli Laitalainen ja tämä on kokemukseni Taiteen Sulattamolla niin kävijänä kuin työntekijänä ja ohjaajana.



Elämäni alkoi maaliskuun kolmaskymmenespäivä vuonna 1992 Sipoossa. Ja jottei tästä tule pitkää omaelämäkerrallista tekstiä niin pidän homman lyhyenä. Opiskelin kaksoistutkinnon ja ylioppilastodistuksen lisäksi sain merkonomin paperit. Suoritin siviilipalveluksen Töölön Yhteiskoulussa ja olin töissä pari kuukautta palkallisena siellä. Koko elämänkaareni ennen siirtymistä Taiteen Sulattamolle oli sekalaisia mediatöitä ja poliittista aktiivisuutta.

Omaa elämää on varjostanut jatkuvasti enimmäkseen masennus ja ADHD, joka diagnosoitiin vasta viime vuonna. Aikalailla koko aikani teininä ja aikuisena on ollut lähinnä sumuista sekoitusta ahdistusta, masennusta ja epätoivoa. Hampaita kiristellen jatkuvasti pyrin suoriutumaan ja tekemään erilaisia projekteja unohtaakseni itseni. En ole edes varma kuinka monta burnouttia olen kokenut yhteensä. Sekin on ongelma jos sanoo kaikkeen “kyllä”.

Käytyäni hyvin syvissä kuopissa monta kertaa huomasin, että osasin kuitenkin paremmin kehittää henkistä hyvinvointiani opiskelemalla omatoimisesti erilaisia meditaatiotekniikoita ja selvittämällä kognitiivisen psykoterapian keinoja. Tähän ratkaisuun päädyin, koska näköjään on hyvin vaikea saada oikeata apua terveydenhuollosta näihin ongelmiin. Pari vuotta sitten koin ensimmäistä kertaa etten ollut enää jatkuvasti täysin kyyninen ja vailla toivoa paremmasta maailmasta tai elämästä. Nykyisin koen olevani mielenterveydeltäni terveempi kuin koskaan aiemmin.

Marraskuussa 2018 alkoi kuntouttava työtoiminta Taiteen Sulattamolla. Osallistuin kolmena päivänä viikossa eri työpajoihin. Maanantaisin Kokemuskahvit, tiistaisin kirjoitustyöpaja ja torstaisin teatterityöpaja.

Kaikki nämä olivat hyviä venttiilejä itselleni sillä juurikin esiintyminen ja kirjoittaminen oli sitä millä aikaisemminkin sain purettua pahaa oloani ulos. Minut yllätti kuinka vaikeaa oli heittäytyä teatterityöpajassa ensimmäisinä kertoina harjoitteisiin. Olihan minulla kuitenkin useiden vuosien kokemukset juontajana ties missä projekteissa. Teatterityöpajassa ei kuitenkaan suoritettu yksin vaan yhdessä. Se teki siitä minulle outoa.

Sosiaalisesta ahdistuksestani huolimatta, näyttäytyi Taiteen Sulattamon työpajayhteisö sen verran vastaanottavaisena, että uskaltauduin tekemään enemmän ja enemmän. 

Kuntouttava työtoimintani jatkui yhteensä yhdeksän kuukauden verran kolmen kuukauden erissä. Aloin tekemään yhä enemmän muitakin asioita, kuin vain työpajoissa käyntiä Sulattamolla.

Lopulta päädyin ottamaan ohjattavakseni maanantaiset Kokemuskahvit, jotka oli tarkoitettu matalan kynnyksen keskusteluhetkeksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun paneelikeskustelun sijasta olinkin keskustelemassa samalla tasolla muiden kävijöiden kanssa arkisista asioista. Tajusin siinä samalla, että miten paljon ihmisiä voi piristää ihan yksinkertainen keskustelu. Parhaat hetkeni oli tajuttuani kuinka mahtavia pointteja kenellä tahansa voi olla asioihin ja miten paljon pystyin itsekin saamaan keskusteluista.

Ensimmäisiä projektejani oli oma ideani hyödyntää osaamistani videopuolella ja toteuttaa mainosvideot työpajoista. Mentiin aika karvalakkibudjetilla eli kännykällä kuvasin ja kotoa löytyvällä mikillä nauhoitin oman puheeni. Tässä on esimerkki tekemästäni Taidetyöpajasta: https://youtu.be/P0Zhq774mUs



Matkani todelliseksi jokapaikan höyläksi alkoi aloitettuani työkokeilun marraskuussa 2019. Nyt olin ensimmäistä kertaa todellisesti työntekijä yhdeksästä viiteen. Minulle tuli tätä kautta enemmän myös tutuksi muu puoli ja työntekijät Taiteen Sulattamosta, jotka työskentelivät muualla kuin työpajojen puolella.

Taiteen Sulattamon parhaita puolia on nähdä kuinka tärkeää sen toiminta selkeästi on ollut siihen osallistuvilla ihmisillä. Vietettyäni yli vuoden havaiten eri kävijöitä pystyi näkemään ison eron sen välillä, kun joku astuu sisään ja lähtee lopulta ulos täysin erilaisena ihmisenä. 


Samoin vakiokävijöiden kohdalla on voinut huomata jatkuvasti isomman heittäytymisen ja avautuneisuuden mitä ei ekoina kertoina ollut. Näin kävi itsellenikin.

Valitettavaa on huomata miten Taiteen Sulattamo asettuu samalla tavalla veitsen terälle kuin muutkin tärkeätä työtä tekevät järjestöt. Osa ajasta mikä voitaisiin muuten käyttää ihmisten auttamiseen valuu tukien hakemiseen, tärkeästä edelläkävijän roolista hyvinvoinnin ja taiteen yhdistämisestä huolimatta. Mihin nämä ihmiset päätyvät jos Taiteen Sulattamoa ei ole?

Halusin tästä tekstistä katkeransuloisen, koska sitä meidän todellisuus on. Kaikesta huolimatta haluan kiittää Taiteen Sulattamoa siitä työstä mitä se tekee, tuoden omilla teatteriprojekteillaan ääntä mielenterveystoipujille, antaen yhteisöllistä lämpöä niille, jotka on syrjäytetty. Ennen kaikkea ymmärtäen omasta mielestäni tärkeimmän roolin mikä taiteella on. Taide on kaikkia varten.

Filosofi Albert Camus kiinnostui hyvin vahvasti Sisyfoksen myytistä, jossa Sisyfos oli tuomittu työntämään lohkaretta ylös vuorta, jotta se voisi aina vain uudestaan tippua takaisin alas. Camus asetti elämän tarkoitukseen liittyvän kysymyksen meille kaikille. Voisimmeko kuvitella itsemme iloisena työntäen ikuisesti tuota lohkaretta? Aiemmin en voinut kuvitella. Nykyään voin, koska tiedän etten työnnä sitä lohkaretta yksin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava