Siirry pääsisältöön

Yhdessä vieritetty lohkare


Minä olen Juho-Akseli Laitalainen ja tämä on kokemukseni Taiteen Sulattamolla niin kävijänä kuin työntekijänä ja ohjaajana.



Elämäni alkoi maaliskuun kolmaskymmenespäivä vuonna 1992 Sipoossa. Ja jottei tästä tule pitkää omaelämäkerrallista tekstiä niin pidän homman lyhyenä. Opiskelin kaksoistutkinnon ja ylioppilastodistuksen lisäksi sain merkonomin paperit. Suoritin siviilipalveluksen Töölön Yhteiskoulussa ja olin töissä pari kuukautta palkallisena siellä. Koko elämänkaareni ennen siirtymistä Taiteen Sulattamolle oli sekalaisia mediatöitä ja poliittista aktiivisuutta.

Omaa elämää on varjostanut jatkuvasti enimmäkseen masennus ja ADHD, joka diagnosoitiin vasta viime vuonna. Aikalailla koko aikani teininä ja aikuisena on ollut lähinnä sumuista sekoitusta ahdistusta, masennusta ja epätoivoa. Hampaita kiristellen jatkuvasti pyrin suoriutumaan ja tekemään erilaisia projekteja unohtaakseni itseni. En ole edes varma kuinka monta burnouttia olen kokenut yhteensä. Sekin on ongelma jos sanoo kaikkeen “kyllä”.

Käytyäni hyvin syvissä kuopissa monta kertaa huomasin, että osasin kuitenkin paremmin kehittää henkistä hyvinvointiani opiskelemalla omatoimisesti erilaisia meditaatiotekniikoita ja selvittämällä kognitiivisen psykoterapian keinoja. Tähän ratkaisuun päädyin, koska näköjään on hyvin vaikea saada oikeata apua terveydenhuollosta näihin ongelmiin. Pari vuotta sitten koin ensimmäistä kertaa etten ollut enää jatkuvasti täysin kyyninen ja vailla toivoa paremmasta maailmasta tai elämästä. Nykyisin koen olevani mielenterveydeltäni terveempi kuin koskaan aiemmin.

Marraskuussa 2018 alkoi kuntouttava työtoiminta Taiteen Sulattamolla. Osallistuin kolmena päivänä viikossa eri työpajoihin. Maanantaisin Kokemuskahvit, tiistaisin kirjoitustyöpaja ja torstaisin teatterityöpaja.

Kaikki nämä olivat hyviä venttiilejä itselleni sillä juurikin esiintyminen ja kirjoittaminen oli sitä millä aikaisemminkin sain purettua pahaa oloani ulos. Minut yllätti kuinka vaikeaa oli heittäytyä teatterityöpajassa ensimmäisinä kertoina harjoitteisiin. Olihan minulla kuitenkin useiden vuosien kokemukset juontajana ties missä projekteissa. Teatterityöpajassa ei kuitenkaan suoritettu yksin vaan yhdessä. Se teki siitä minulle outoa.

Sosiaalisesta ahdistuksestani huolimatta, näyttäytyi Taiteen Sulattamon työpajayhteisö sen verran vastaanottavaisena, että uskaltauduin tekemään enemmän ja enemmän. 

Kuntouttava työtoimintani jatkui yhteensä yhdeksän kuukauden verran kolmen kuukauden erissä. Aloin tekemään yhä enemmän muitakin asioita, kuin vain työpajoissa käyntiä Sulattamolla.

Lopulta päädyin ottamaan ohjattavakseni maanantaiset Kokemuskahvit, jotka oli tarkoitettu matalan kynnyksen keskusteluhetkeksi. Se oli ensimmäinen kerta, kun paneelikeskustelun sijasta olinkin keskustelemassa samalla tasolla muiden kävijöiden kanssa arkisista asioista. Tajusin siinä samalla, että miten paljon ihmisiä voi piristää ihan yksinkertainen keskustelu. Parhaat hetkeni oli tajuttuani kuinka mahtavia pointteja kenellä tahansa voi olla asioihin ja miten paljon pystyin itsekin saamaan keskusteluista.

Ensimmäisiä projektejani oli oma ideani hyödyntää osaamistani videopuolella ja toteuttaa mainosvideot työpajoista. Mentiin aika karvalakkibudjetilla eli kännykällä kuvasin ja kotoa löytyvällä mikillä nauhoitin oman puheeni. Tässä on esimerkki tekemästäni Taidetyöpajasta: https://youtu.be/P0Zhq774mUs



Matkani todelliseksi jokapaikan höyläksi alkoi aloitettuani työkokeilun marraskuussa 2019. Nyt olin ensimmäistä kertaa todellisesti työntekijä yhdeksästä viiteen. Minulle tuli tätä kautta enemmän myös tutuksi muu puoli ja työntekijät Taiteen Sulattamosta, jotka työskentelivät muualla kuin työpajojen puolella.

Taiteen Sulattamon parhaita puolia on nähdä kuinka tärkeää sen toiminta selkeästi on ollut siihen osallistuvilla ihmisillä. Vietettyäni yli vuoden havaiten eri kävijöitä pystyi näkemään ison eron sen välillä, kun joku astuu sisään ja lähtee lopulta ulos täysin erilaisena ihmisenä. 


Samoin vakiokävijöiden kohdalla on voinut huomata jatkuvasti isomman heittäytymisen ja avautuneisuuden mitä ei ekoina kertoina ollut. Näin kävi itsellenikin.

Valitettavaa on huomata miten Taiteen Sulattamo asettuu samalla tavalla veitsen terälle kuin muutkin tärkeätä työtä tekevät järjestöt. Osa ajasta mikä voitaisiin muuten käyttää ihmisten auttamiseen valuu tukien hakemiseen, tärkeästä edelläkävijän roolista hyvinvoinnin ja taiteen yhdistämisestä huolimatta. Mihin nämä ihmiset päätyvät jos Taiteen Sulattamoa ei ole?

Halusin tästä tekstistä katkeransuloisen, koska sitä meidän todellisuus on. Kaikesta huolimatta haluan kiittää Taiteen Sulattamoa siitä työstä mitä se tekee, tuoden omilla teatteriprojekteillaan ääntä mielenterveystoipujille, antaen yhteisöllistä lämpöä niille, jotka on syrjäytetty. Ennen kaikkea ymmärtäen omasta mielestäni tärkeimmän roolin mikä taiteella on. Taide on kaikkia varten.

Filosofi Albert Camus kiinnostui hyvin vahvasti Sisyfoksen myytistä, jossa Sisyfos oli tuomittu työntämään lohkaretta ylös vuorta, jotta se voisi aina vain uudestaan tippua takaisin alas. Camus asetti elämän tarkoitukseen liittyvän kysymyksen meille kaikille. Voisimmeko kuvitella itsemme iloisena työntäen ikuisesti tuota lohkaretta? Aiemmin en voinut kuvitella. Nykyään voin, koska tiedän etten työnnä sitä lohkaretta yksin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erään koulutuksen tarina - Kokemusasiantuntijakoulutuksen osallistuja kertoo

Hengittäkää rauhallisesti sisään ja ulos. Hengittäkää sisään ajatuksia, joita koette tarvitsevanne tänään. Puhaltakaa ulos ajatuksia, joista haluatte päästää irti. Päästän mielessäni irti häpeästä, liiallisesta analysoimisesta ja itsekriittisyydestä. Sisään hengitän lempeyttä, rauhaa sekä kykyä keskittyä hetkeen. Tämän maadoittumisharjoituksen myötä palaan mielessäni muistelemaan sitä, kuinka tällaisen maadoittumisharjoituksen ja fiilisringin jälkeen tuntui luontevalta sukeltaa omaan kokemukseen taiteen keinoin. Taidemenetelmät olivat todella monipuolisia ja oli erityisen tärkeää, että ryhmässä vallitsi lempeä ilmapiiri, jossa oli turvallista kokeilla omien rajojen mukaan myös sellaisia taidemenetelmiä, jotka tuntuivat itselle vaikeilta tai joissa koki olevansa huono. Usein taidemenetelmiä varten piti päättää joku tietty tapahtuma omasta tarinasta. Tapahtuman valitseminen tuntui itselle usein haasteelliselta, mutta lopulta se toi näkyväksi, mitkä tapahtumat omassa tarinassa ovat niitä ...

Suljettujen ovien äärellä – osallistujan kokemuksia projektista

Mistä kaikki alkoi? Suljetut ovet -tapahtuman ideointi alkoi avointen ovien pohdinnasta. Aluksi vitsillä heitetty ajatus siitä, että kävijät suljettaisiinkin ulkopuolelle muuttui nopeasti viehätykseksi sisälle kurkistamisen ajatukseen. Mitä ovien takaa löytyisi, jos antaisimme ihmisille mahdollisuuden nähdä ulkoa sisäpuolelle, julkisesta yksityiseen? Idea sai konkretiaa, kun joku sai ajatuksen hyödyntää Taiteen Sulattamon isoja, avoimia ikkunoita, joista muodostuisi pimeässä syysillassa täydellinen näyttämö.  Näin alkoi muodostumaan tapahtuma, jonka toteutumista varten oli tietenkin saatava esityksiä ja esitysten tekijöitä. Esitysten luominen päätettiin toteuttaa kurssin avulla. Esityksiä ikkunaan nimetyllä kurssilla pohtisimme suljettujen ovien teemaa ja antaisimme osallistujille mahdollisuuden luoda ikkunaan oman näköisiään esityksiä ammattilaisen johdolla. Tervetulleita olisivat kaikki Taiteen Sulattamon kävijät.  Kun aloitin harjoitteluni Taiteen Sulattamolla, Esityksiä i...

Nuorten kokemuksia taidetoiminnasta

Toivoa ja turvaa taiteen kautta - Nuorten kokemuksia Sulattamolta Taide voi tukea nuoren mielenterveyttä monin tavoin, erityisesti silloin, kun se mahdollistaa kohdatuksi tulemisen, turvallisuuden tunteen ja yhteyden muihin. Tätä vaikutusta vahvistavat Nuorten Sulattamon palautekyselyt, joihin vastasi kymmeniä nuoria kevään ja kesän 2025 aikana. Vastausten perusteella on selvää: taide ei ole vain tekemistä, se on väylä itsetuntemukseen, yhteyteen ja toipumiseen. Turvallinen tila rakentuu kohtaamisesta Valtaosa nuorista koki taidetoiminnan ilmapiirin turvalliseksi ja avoimeksi. Ohjatut ryhmät, kesäleirit ja vierailupäivät tarjosivat mahdollisuuden tulla nähdyksi sellaisena kuin on, ilman suorituspaineita tai diagnooseja. Taiteen tekeminen toimi paitsi itseilmaisun välineenä, myös tunteiden käsittelyn ja ilon lähteenä. Nuoret sanoittivat kokemuksiaan näin: "Se oli kivaa, että minua kuunneltiin." "Tuli tunne, että mua oikeasti autetaan." "Sain olla oma itseni il...