Ensi kertaa teatterityöpajassa!
Aluksi hieman hermostutti. Olin selvästi oman mukavuusalueeni ulkopuolella. En oikein tiennyt,
mitä työpaja pitää sisällään ja mitä siellä tehdään. Joudunko lavalle esiintymään? Olin aloittanut
sosionomiopintoihini liittyvän työharjoittelun Taiteen Sulattamolla ja heti ensimmäisellä viikolla
pääsin osallistumaan torstaisin pidettävään teatterityöpajaan, jota vetävät Sulattamon
työpajaohjaajat Minttu ja Karo. Teatteri on taiteen muodoista itselle vierain, vaikka intoa on oppia
siitä lisää.
Teatteripaja alkoi kevyillä fyysisillä lämmittelyillä. Tämän jälkeen esitimme syövämme lempiruokaa
mimiikan keinoin ja toisten tuli arvata, mikä ruoka oli kyseessä. Mimiikka on näyttämötaiteen
muoto, jossa ei käytetä ääntä eikä sanoja, vaan asia esitetään ilmein ja elein. Minä näyttelin
syöväni sushia puikoilla sekä noukkivani omenia puusta ja tekeväni niistä piirakan. Kummatkin
syötävät arvattiin, joten kai esitin ne ihan hyvin.
Seuraavaksi harjoittelimme ilmeiden avulla tunteiden ilmaisemista ja toisen tunteiden lukemista.
Liikuimme vapaasti tilassa, ja kohdatessamme juttelimme niitä näitä, säästä, muusta eikä mistään.
Maski hieman hankaloitti tehtäviä, mutta yllättävän paljon pelkistä silmistä voi lukea toisen
tunnelmia. Harjoituksen jälkeen purimme tehtävän. Miltä tuntuu vieraan tai tutun kanssa
spontaani jutustelu, onko se helppoa vai epämiellyttävää ja miksi.
Kaikki aikaisemmat harjoitteet lämmittelivät kohti ensimmäistä improtehtävää.
Improvisaatiossahan, esitys muodostuu juuri sillä hetkellä, kun sitä esitetään, eikä tekemistä
harjoitella etukäteen. Ymmärsin, että improvisaatio on myös ainutkertainen tapahtuma.
Aloitimme valitsemalla esillä olevista kuvista sen, joka puhutteli eniten. Näiden kuvien pohjalta
mietimme kolmen hengen ryhmissä hieman rooleja sekä esityksen kulkua. Tämän sitten esitimme,
tilanteeseen heittäytyen, toisille pajan kävijöille. Oma heittäytymiseni oli hieman kankeaa, mutta
kun muut uskalsivat, niin miksen minäkin.
Pajaan kuului myös useita muita teatteriharjoitteita. Esimerkiksi muodostimme yhdessä tarinoita
sana kerrallaan, määriteltyyn tyylilajiin pohjautuen, ja teimme niistä lyhyitä esityksiä. Eräässä
tehtävässä harjoittelimme jatkamaan toisen aloittamaa erikoista tilannetta, siten että tarina
muodostui pala palata ja esittäjä kerrallaan. Ennen kuin oli rentoutumisen vuoro, joka tehdään
jokaisen teatterinpajan lopuksi, esittelimme itsemme muiden keksimien ammattien ja tunteiden
perusteella. Kuvitteellisen lavan valtasivat vuorollaan tylsistynyt kaupankassa, pirteä uutistenlukija
ja iloinen sairaalapelle.
Pajan aikana huomasin, että tukala epämukavuus vaihtoi nauruun ja rentoutumiseen. Ei tarvinnut
pelätä, että kukaan nauraisi kömpelyydelleni tai sille etten saanutkaan sanoja suustani omalla
vuorollani. Itsestään saa antaa juuri niin paljon kuin juuri sillä hetkellä pystyy. Ensi viikolla
uudestaan!
Sanna
Sosionomiopiskelija HAMK
Kommentit
Lähetä kommentti