Siirry pääsisältöön

Luukku katosojan kokemus.

Luukku” (Taiteen Sulattamo)

Luukku on Taiteen Sulattamon tuotantoa oleva näytelmä, joka johdattaa tarinassa katsojaa luukulta toiselle, ja aina sille viimeiselle asti.
Näytelmässä on hersyvää sote-satiiria, jolla kerrotaan, miten valtava koneisto on tehty nimenomaan ratkaisemaan terveydenhuollon ongelmaa, mutta joka itse ei aina kykene ratkaisemaan edes itsensä ongelmia: ajan puutetta, ymmärrystä ja kykyä kohdata asiakkaitaan yksilöinä.
Kun miettii näytelmän tapaa esittää luukulta luukulle juoksuttamista, niin teoksesta tulee tunne, että on oltava hyvässä kunnossa ja melko terve, että jaksaa – saati osaa – käydä kaikki luukut läpi ja hankkia auttavaa hoitoa. Näytelmästä tulee vaikutelma, että aivan kuin pitäisi olla terve ja tietää oma diagnoosi apua hakiessaan, että saa tehokasta hoitoa. Pitkän kierroksen jälkeen lopulta tarjoillaankin kaikille helpointa ”nappia napaan”-ratkaisua.
Vielä, ehkä satiirin keinojen loputtua, kuin pisteenä ironian i:n päälle on mukaan otettu ihan ihka-aitoa oikeaa SOTE:n tekstiä lisättynä improvisoiduilla lisäselityksillä, mitkä kontrastina maalaisjärkisiin kysymyksiin herättävät yleisössä hekotuksen hytkyntää ja toistuvia naurahduksia.
Kohtaus, jossa esitetään marssin tahdissa luukuista tulevia vastauksia perustoimeentulon epäämiseen, on joko aitoja kohtauksi karusta arjesta tai erinomainen opinkappale tuleville virkamiehille. Sen kaltaisia lauseita on helppo kuvitella lukevansa sääntö-Suomen virkapäätöksien jälkeen iltapäivälehtien otsikoista.
Lopulta sekin vähäinen aito ihmiskohtaaminen ja läsnäolo haudataan, ja hallinnon digitalisaatiolla saadaan viimeinkin potilaat erotettua heitä auttamaan palkatuista ihmisistä. Tulevaisuudessa ainoaksi humaaniksi asiaksi, millä asiakas kohdataan, osoittautuu vain viidensadan merkin vapaa syöttökenttä.
Viimeisellä luukulla kohdataan lopulta se viimeinen lautakunta, joka päättää ihmisen viimeisestä sijoituspaikasta. Näyttelijöiden taidot tässä kohtaa ylittävät kaikki katsojien kuvitelmat. Pieniin yksityiskohtiin, eleisiin ja sanoilla ilveilyyn on saatu mahtumaan todella paljon sisältöä ja symboliikkaa.
Näytelmän esittävät mielenterveyskuntoutujat, ja monet aiheet pohjautuvat heidän omiin luukkukokemuksiin ja -kertomuksiin. Minulla oli miellyttävä mahdollisuus seurata myös harjoituksia, ja erästä kohtausta harjoitellessaan näyttelijä toteaakin, miten pelottavaa ja samalla helpottavan vapauttavaa on nyt sitä itse esittäessään havaita ja käsittää kokonaisuutta, miten hän lopulta selvisi vaikeista ajoista. Minusta tämä kohtaus ja sen tausta tietäen kertoo, miten hyvää ja ansiokasta työtä Taiteen Sulattamo ry tekee mielenterveyskuntoutujien ja muiden erityisryhmien kanssa, sillä vaikka iso koneisto aikansa jauhettuaan voi tuottaa hyvää yksilölle, niin esimerkiksi tällaisella taiteentekemisen tavalla saadaan kalliisti yhteiskunnan maksamalla koneistolla potilaille tuomien lääketieteellisten apujen lisäksi sitä apua ja toivoa tulevaisuudesta, mitä ei saada pelkillä laitospaikoilla tai jatkuvasti syötävillä resepteillä.
Luukku on tekijöidensä näkökulmaa esiin tuova ja kantaa ottava näytelmä, ja se on ehdottomasti näkemisen arvoinen teos. Voisiko kukaan muu tällaista paremmin osata esittääkään, kuin he jotka ovat itse niillä luukuilla omaa aikaansa viettäneet?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tulevaisuuden kokemusasiantuntijuus

Kokemusasiantuntijuus sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa on ollut läsnä jo pitkään. Ammattilaisten rinnalla toimivat kokemusasiantuntijat tuovat laatua ja lisäävät ymmärrystä monin eri tavoin. Kokemusasiantuntijuuden juuret ovat vertaistoimijuudessa ja kumpuavat vertaisten toisilleen antamasta tuesta. Viimeisten 20-vuoden aikana kokemuksen käyttäminen osana päihde- ja mielenterveyspalveluita on tullut jäädäkseen, siltikään meillä ei ole olemassa selkeää näkemystä siitä miten erilaisia kokemukseen perustuvia toimintoja tai työtä määritellään. Kokemusasiantuntijuuden ja vertaistoimijuuden rajat ovat häilyviä ja määritelmät epäselviä. Kokemukseen perustuvan tiedon ja osaamisen käyttämistä on yritetty selkeyttää palvelurakenteissa erilaisilla nimikkeillä ja jakamalla kokemusasiantuntijoita koulutettuihin ja kouluttamattomiin. Koulutuksen perusteella jaottelu ei toimi täysin sekään koska meillä ei ole olemassa yhtenäistä laatuun perustuvaa kokemusasiantuntijakoulutusta. KA-koulutuste

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen

Kokemusasiantuntijuutta, kokemustietoa ja osaamista yli rajojen!  Taiteen Sulattamossa on jo pitkään tehty eurooppalaista asiantuntijatiedon vaihtamista yli valtakunnan rajojen. Yhteistyötä on tehty Keski-Euroopan, Baltian maiden sekä erityisesti Viron toimijoiden kanssa. Koronapandemia pääsi katkaisemaan yhteiskehittämisen ja hiljensi suunnitelmat kansainvälisestä asiantuntijayhteistyöstä. Nyt Taiteen Sulattamo on kuitenkin päässyt aloittamaan yhteistyön virolaisen Kogemusnõustajate Kodan kanssa. Valmistelut yhteiselle kehittämishankkeelle on käynnistetty ja tavoitteena on aloittaa vuonna 2022 tulevaisuuteen katsova hankeyhteistyö. Virossa ja Suomessa on asiantuntijuutta kummallakin puolella Suomenlahtea, jonka jakaminen on tärkeää ja hyödyllistä. Erityisesti toimintamallien yhteisessä kehittämisessä, sekä asiantuntijuuden vaihdossa on paljon, mitä voimme oppia toisiltamme.  Virossa kokemusasiantuntijatoiminta on kehittynyt nopeasti. Toiminnan ja koulutuksen taso on korkealaatuista se

Pois pulpetista! Osaamisperusteinen kokemusasiantuntijakoulutus

Uskallan väittää, että lähes kaikilla on synkkä muisto tylsästä luentomuotoisesta opetuksesta, johon osallistuessa ajatus harhaili, keho puutui eikä mitään aiheeseen liittyvää oppimista tapahtunut. Aina ei edes muistanut luennon aihetta luokkatilasta poistuessa. Ennen varsinkin lukiot ja yliopistot nojasivat vahvasti perinteiseen opettajajohtoiseen tyyliin ja mekaanisten fakta-listojen pänttäykseen. Vanhempi sukupolvi kertoo myös kauhutarinoita kansakouluajoiltaan, kun Euroopan jokia – tai muuta (työ)elämässä välttämätöntä tietoa – opeteltiin ulkoa häpeän uhan motivoidessa suorituksia.  Vanhan liiton opetusmenetelmät herkistivät kouluallergialle. Tyyli suosi tietynlaista oppijaa, joka mukautui, käyttäytyi ja oppi lukemalla. 2020-luvun työelämän vaatimukset suosivat toisenlaista tyyppiä: energistä ja rohkeaa touhukasta tekijää. Toki akateemisella (humanistisellakin!) osaamisella on yhä tärkeä arvonsa, mikä vallitsevassa arvoilmapiirissä on taloudellisten hyötylaskelmien alla valitettava