Siirry pääsisältöön

Luukku katosojan kokemus.

Luukku” (Taiteen Sulattamo)

Luukku on Taiteen Sulattamon tuotantoa oleva näytelmä, joka johdattaa tarinassa katsojaa luukulta toiselle, ja aina sille viimeiselle asti.
Näytelmässä on hersyvää sote-satiiria, jolla kerrotaan, miten valtava koneisto on tehty nimenomaan ratkaisemaan terveydenhuollon ongelmaa, mutta joka itse ei aina kykene ratkaisemaan edes itsensä ongelmia: ajan puutetta, ymmärrystä ja kykyä kohdata asiakkaitaan yksilöinä.
Kun miettii näytelmän tapaa esittää luukulta luukulle juoksuttamista, niin teoksesta tulee tunne, että on oltava hyvässä kunnossa ja melko terve, että jaksaa – saati osaa – käydä kaikki luukut läpi ja hankkia auttavaa hoitoa. Näytelmästä tulee vaikutelma, että aivan kuin pitäisi olla terve ja tietää oma diagnoosi apua hakiessaan, että saa tehokasta hoitoa. Pitkän kierroksen jälkeen lopulta tarjoillaankin kaikille helpointa ”nappia napaan”-ratkaisua.
Vielä, ehkä satiirin keinojen loputtua, kuin pisteenä ironian i:n päälle on mukaan otettu ihan ihka-aitoa oikeaa SOTE:n tekstiä lisättynä improvisoiduilla lisäselityksillä, mitkä kontrastina maalaisjärkisiin kysymyksiin herättävät yleisössä hekotuksen hytkyntää ja toistuvia naurahduksia.
Kohtaus, jossa esitetään marssin tahdissa luukuista tulevia vastauksia perustoimeentulon epäämiseen, on joko aitoja kohtauksi karusta arjesta tai erinomainen opinkappale tuleville virkamiehille. Sen kaltaisia lauseita on helppo kuvitella lukevansa sääntö-Suomen virkapäätöksien jälkeen iltapäivälehtien otsikoista.
Lopulta sekin vähäinen aito ihmiskohtaaminen ja läsnäolo haudataan, ja hallinnon digitalisaatiolla saadaan viimeinkin potilaat erotettua heitä auttamaan palkatuista ihmisistä. Tulevaisuudessa ainoaksi humaaniksi asiaksi, millä asiakas kohdataan, osoittautuu vain viidensadan merkin vapaa syöttökenttä.
Viimeisellä luukulla kohdataan lopulta se viimeinen lautakunta, joka päättää ihmisen viimeisestä sijoituspaikasta. Näyttelijöiden taidot tässä kohtaa ylittävät kaikki katsojien kuvitelmat. Pieniin yksityiskohtiin, eleisiin ja sanoilla ilveilyyn on saatu mahtumaan todella paljon sisältöä ja symboliikkaa.
Näytelmän esittävät mielenterveyskuntoutujat, ja monet aiheet pohjautuvat heidän omiin luukkukokemuksiin ja -kertomuksiin. Minulla oli miellyttävä mahdollisuus seurata myös harjoituksia, ja erästä kohtausta harjoitellessaan näyttelijä toteaakin, miten pelottavaa ja samalla helpottavan vapauttavaa on nyt sitä itse esittäessään havaita ja käsittää kokonaisuutta, miten hän lopulta selvisi vaikeista ajoista. Minusta tämä kohtaus ja sen tausta tietäen kertoo, miten hyvää ja ansiokasta työtä Taiteen Sulattamo ry tekee mielenterveyskuntoutujien ja muiden erityisryhmien kanssa, sillä vaikka iso koneisto aikansa jauhettuaan voi tuottaa hyvää yksilölle, niin esimerkiksi tällaisella taiteentekemisen tavalla saadaan kalliisti yhteiskunnan maksamalla koneistolla potilaille tuomien lääketieteellisten apujen lisäksi sitä apua ja toivoa tulevaisuudesta, mitä ei saada pelkillä laitospaikoilla tai jatkuvasti syötävillä resepteillä.
Luukku on tekijöidensä näkökulmaa esiin tuova ja kantaa ottava näytelmä, ja se on ehdottomasti näkemisen arvoinen teos. Voisiko kukaan muu tällaista paremmin osata esittääkään, kuin he jotka ovat itse niillä luukuilla omaa aikaansa viettäneet?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemustoiminnan monet kasvot: Surevan kohtaaminen

  Kokemuksesi on arvokas - hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka monissa organisaatioissa ja monimuotoisena erilaista kokemustoimintaa järjestetään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelemme Surevan kohtaaminen -toiminnassa vaikuttavan Tuijan.  Olen Tuija Udd-Manninen. Olen 37 vuotta ja teen kokemuspuheenvuoroja edustaen niin Nuoret Lesket kuin Surunauha -järjestöäkin. Olen toiminut kokemusasiantuntijana vuodesta 2022 lähtien. Mielestäni tärkein ja arvokkain oppi käymästäni kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli, että puheenvuoroa tehdessä saa ja pitääkin olla oma itsensä.  Kokemuskentällä olen tehnyt puheenvuoroja liittyen työelämään, lasten surusta sekä mitä läheisen itsemurhan kokeminen vie ja tuo omasta elämästä. Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jossa on kehitetty tiedon ja avun löytymistä surun keskellä. Puheenvuoropyynnöt olen usein

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta

Kokemustoiminnan monet kasvot: Virike ry

Kokemuksesi on arvokas -hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Seuravaaksi esittelemme Virike ry :n kokemusasiantuntijan, Heidin. "Olen Heidi, iältäni 46v, ja olen käynyt kokemusasiatuntijakoulutuksen Virike Ry:llä vuonna 2020 Mikkelissä. Olen koulutukseltani päihde- ja mielenterveystyön lähihoitaja, mutta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo useita vuosia kroonisten kipujen, masennuksen, ja Ehlers-Danlosin syndrooman takia. Arvokkain oppi, jonka sain kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli se, että olen ihmisenä tärkeä. Omalla sairastumiskokemuksella on merkitystä, se ei ole mennyt hukkaan. Sain siitä hyvän työkalun, jolla voin auttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita laajentamaan ajattelutapojaan koskien meitä sairastuneita. Lisäksi koulutus poisti sitä valtavan suurta häpeää, jota koin todella pitkään sairastumisestani.  Olen käynyt kertomassa tarinaani kouluilla opiskel