Myöhästyin bussista, kohtaamisia pysäkillä mieleen painuvaa...

Eka bussi, toinen bussi, kolmas bussi. Mutta missä on minun bussini? Ei näy ei kuulu, ei tule bussia.
Odottavan aika on pitkä, niin sitä aina sanotaan. 
Tänään silti odottavan aika kääntyi aivan omituiseksi. 



Kun myöhästyy bussista ja seuraava tulee 20:n minuutin kuluttua, sitä hivenen kiroaa. Kulmat menee kurttuun, saattaa potkaista bussipysäkkiä jos kukaan ei ole näkemässä. Niin,  että isovarvas taittuu 90 asteen kulmaan. Sen jälkeen huomio kiinnittyy vain sattuvaan varpaaseen ja tuska bussista myöhästymisestä helpottaa.



Tänään kuitenkin eräs vanhempi rouva lähestyi minua. Aloitti suoraan näin:
Hei, olen 90 vuotias vanha rouva, kun tässä näin sinut yksin odottamassa, ajattelin tulla tervehtimään.



Tuosta se alkoi. Ja päätyi siihen, että tarkoituksella missasin kaksi seuraavaakin bussia.
Siinä sai kuulla asuinalueestani pitkät pätkät mielenkiintoista historiaa.
Lopuksi selvästi yksinäinen rouva melkein purskahti kyyneliin, kun lopulta hyppäsin bussiin.

Odottavan aika ei ollut pitkä. Odottavan aika olikin ystävällinen, opettavainen, sekä jopa tukeva.
Toivottavasti vanha rouva sai päiväänsä piristystä! Minä ainakin sain.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taiteen ja mielenterveystyön yhdyspinnoilla

Taide ja kulttuuri ovat tärkeä koronakevään exit-väylä.

Mielenterveysbarometri on julkaistu 25.3.2021