Ammattilaisten vaikutus stigmatisaatioon

Kolme sosiaalialan ammattilaista inspiroitui tutkimaan kuinka paljon vaikutusta ammattilaisten tietoisilla tai tiedostamattomilla asenteilla, toiminnalla sekä kielenkäytöllä on mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman ylläpysymiseen.

Lue koko artikkeli tästä:

Asiantuntijasta kanssakulkijaksi

– Mielenterveystyön ammattilaiset stigmaa taklaamassa

Heidi Harju Jenni Karhunen Reetta Sedergren

Laurea 2019

       Johdanto

Olemme kolme sosiaalialan ammattilaista ja työskentelemme pääkaupunkiseudulla mielenterveystyön, kotouttamistyön ja nuorisotyön parissa. Havahduimme yhteisten YAMK-opintojemme sekä asiakastyön kokemuksiemme kautta pohtimaan, millainen rooli ammattilaisten tietoisilla tai tiedostamattomilla asenteilla, toiminnalla sekä kielenkäytöllä on mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman ylläpysymiseen: minkä verran ammattilaiset määrittävät omien asenteidensa kautta asiakkaidensa elämää? Vahvistavatko ammattilaiset asiakkaan sairausidentiteettiä entisestään? Ovatko itsensä kokeminen moniulotteisempana yksilönä eikä ainoastaan mielenterveyskuntoutujana, toiveikas suhtautuminen tulevaan ja unelmointi ihmisoikeuksia?

Halusimme perehtyä aiheeseen tarkemmin, selvittää kuinka yleisiä nämä kokemukset ovat ja ennen kaikkea löytää tutkimukseen perustuvaa tietoa siitä, miten isossa roolissa me ammattilaiset olemme asiakkaidemme leimaantumiseen liittyen. Kirjoitimme tutkimusten pohjalta artikkelin rungon ja pyysimme Nurmijärven Klubitalon (http://nurmijarvenklubitalo.eskot.org/) neljää jäsentä kommentoimaan tekstiämme omien kokemustensa pohjalta. Teema herätti paljon keskustelua.  Jokainen paikallaolijoista totesi omaavansa kokemuksia ammattilaisten ennakkoasenteista, vallankäytöstä ja holhoamisesta suhteessa aikuisiin mielenterveystoipujiin. Kokemuksia nousi myös siitä, kuinka suoraan tai epäsuoraan ammattilaiset ohjasivat toipujia siinä, kuinka “hyvän mielenterveyskuntoutujan” tulisi käyttäytyä ja elää elämäänsä. Stigma on siis vahvasti läsnä.  

        Mikä on stigma?

Stigmalla eli häpeäleimalla tarkoitetaan asenteita, joiden mukaan mielenterveyden ongelmat ovat häpeällisiä. Stigma voi olla sisäistä eli itsensä leimaamista, ulkoista eli toisten tuottamaa tai sosiaalista eli yhteisön tuottamaa. Stigma vaikeuttaa mielenterveyden häiriöistä puhumista, ja jopa 70% masennuspotilaista salaa sairautensa, koska pelkää siitä seuraavan erityiskohtelua ja syrjintää. Stigman seurauksia mielenterveyskuntoutujan arjessa voivat olla alhainen itsetunto, eristäytyminen ja yksinäisyys. Julkisen stigman seurauksia voivat olla esimerkiksi asumis- ja työmahdollisuuksien heikentyminen. (1.)

”Näkyy puheissa ja joskus jopa lausunnot sen tyyppisiä, tylyjä ja piiloviestintää, esim. Se on jopa joskus se kannustuskin sen tyyppistä et aina peukutetaan jos sä teet jotain mut jos sä et jaksa niin sanotaan et sun pitää tästä vaan selvitä et me ei pystytä sua enempää auttaa” -Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Stigma ja siitä johtuva syrjintä voidaan nähdä oleellisina esteinä, kun puhutaan mielenterveystoipujien integroitumisesta yhteiskuntaan (2). Vaikka iso osa ihmisistä ajattelee, että mielenterveyskuntoutuja on vastuussa omasta toipumisestaan, suuri osa ihmisistä kuitenkin ymmärtää, ettei mielenterveyden ongelmista kärsivä ihminen ole itse syyllinen sairauteensa (3). 

”Kyllä niin ajatellaan, siihen törmää kaikkialla et sun pitäs ite yrittää toipua tai et sä et oo yrittäny tarpeeks jos et siitä pääse toipumaan. Esim. masennuksessa tai riippuvuuksissa et sä oot siitä ite vastuussa. Sitä huomaa et tulee hoitotaholtaki joskus.” - Nurmijärven Klubitalon jäsen. 

Mielenterveyden häiriöitä kokeneista yli kolmannes (39%) on sitä mieltä, että psyykkinen sairaus leimaa. Ammattilaisista samaa mieltä on yli kaksi kolmasosaa (69%). (4.) Ammattilaiset voivat joskus olla sokeita sille, kuinka diagnostiikan ja ammattitermien käyttötavat voivat vahingoittaa. Esimerkiksi persoonallisuushäiriödiagnoosin saaminen saattaa pahimmillaan johtaa potilaan vähättelyyn tai halveksuntaan. Diagnoosin ei ole tutkimuksissa (5) todettu muuttavan sairauden kulkua, mutta sen ääneen sanominen voi herättää kielteisiä reaktioita toisissa ihmisissä ja häpeäleima saattaa vain pahentaa kuntoutujan tilannetta. 

Joka toinen suomalainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä jonkun mielenterveyden häiriön (1). Toisin sanoen kukaan meistä ei ole suojassa sairastumiselta ja senkin vuoksi jokaisen on syytä pohtia, kohtaavatko mielenterveyspalvelut asiakkaansa tarpeeksi varhaisessa vaiheessa, vai hakeutuvatko palveluiden piiriin ainoastaan ”jäävuoren huiput”? Osasyynä avun hakemiseen vasta tilanteen kärjistyttyä on varmasti yhä yleinen stigman pelko, mutta vaikuttavatko myös palvelujärjestelmät stigman ylläpysymiseen? Tunteeko joka toinen suomalainen olevansa ”mielenterveyspotilas” tai ”mielenterveyskuntoutuja” vai kenties isä joka masentui, työkaveri joka uupui tai ystävä, joka kuormittavassa elämäntilanteessa ahdistui ja alkoi saada paniikkikohtauksia?

Jos tää paikka (Nurmijärven Klubitalo) olis puhuttu ja mainostettu et tää on mielenterveyskuntoutujille, mä en tiedä olisinks mä tullu tänne. Nyt sillä ei oo enää mitään merkitystä, ku on tutustunu ihmisiin ja me kaikki ollaan sellasia ku ollaan.” -Nurmijärven Klubitalon jäsen. 

    Ylläpitävätkö ammattilaiset mielenterveysongelmiin liittyvää stigmaa?

Ammattilaiset saattavat tarkoittamattaan käyttää leimaavaa kieltä ja sillä voi olla negatiivisia vaikutuksia asiakkaan kokemuksiin. Ammattilaisen käyttämää kieltä on tutkittu väitöstutkimuksessa (6), jossa nousi esille ammattilaisten käyttämien määritelmien ja käsitteiden vaikutukset asiakkaiden minäkuvan rakentumiseen. Ammattilaisten leimaava suhtautuminen ja puhe johtivat negatiiviseen sosiaaliseen identiteettiin, toiseuden kokemiseen ja itsensä leimaamiseen. Ammattilaisten tekemän luokittelun myötä asiakkaat ryhtyivät luokittelemaan itseään ja pahimmillaan siitä aiheutui negatiivinen kehä. (6, 7.)

”Mulle sanottiin et sä et IKINÄ tuu parantumaan. Se oli todella masentavaa ja tuntu ihan hirveeltä. No siinä mä sitte uskoin sitä ammattilaista et näin se varmasti sitten on.” - Nurmijärven Klubitalon jäsen. 

Mielenterveyskuntoutujien ja -potilaiden on toisinaan vaikeaa päästä fyysisten oireiden perusteella tutkimuksiin, koska heidän vaivansa leimataan huomion hakemiseksi, luulotaudiksi, psykosomaattisiksi tai lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuviksi (1). Hoitohenkilökunnan asenteilla on suuri vaikutus heidän käyttäytymiseensä mielenterveyspotilaita kohtaan ja on todettu, että asenteilla on vaikutusta myös hoidon tehokkuuteen. Hoitajat saattavat omien asenteiden ja pelkojen vuoksi vältellä tilanteita, joissa he kohtaavat mielenterveyspotilaita. Negatiiviset asenteet terveydenhuollon ammattilaisten taholta voivat aiheuttaa esteitä mielenterveyspotilaiden hoitamiseen ja vaikeuttaa hoitosuhteen muodostumista. Negatiiviset asenteet voivat myös vähentää hoitajien kykyä arvioida ja hoitaa mielenterveysongelmaisia potilaita. (8.)

”Mul oli sillai hyvä et mä kävin vatsavaivoista lääkärissä ennen ku sain (mielenterveys)diagnoosin ni niitä tutkittiin, nyt mua pelottaa et otetaanko mua enää tosissaan ku mulla on tää diagnoosi.” - Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Eniten leimaamista joutuvat kohtaamaan kroonista, pitkäaikaista skitsofreniaa sairastavat henkilöt. Samat ennakkoluulot ovat olemassa myös psykiatrisen hoitojärjestelmän henkilökunnan keskuudessa. Usein uskomus huonosta ennusteesta toteutuu, vaikka se on ristiriidassa useiden eri tutkimustulosten kanssa. Tutkimustulosten mukaan kroonisessa skitsofreniassa oleellista tilan parantumista voi tapahtua vielä sairauden toisella tai kolmannellakin vuosikymmenellä. (5.) Meidän ammattilaisten olisikin tärkeää muistaa, että olemme avainasemassa luomassa mahdollisuuksia ennakkoasenteita kyseenalaistavalle ajattelulle (6).

Ammattilaisilla on merkittävä rooli toivon luomisessa ja sen ylläpitämisessä suhteessa mielenterveysongelmista toipumiseen (9). Ammattilaisten tulee tiedostaa kuinka heidän asenteensa, ajatuksensa ja arvonsa voivat vaikuttaa asiakkaaseen joko toipumista tukevasti tai toipumista hidastavasti. Ammattilaisten tulee pohtia omaa roolia hoitosuhteessa ja siihen liittyviä valta-asetelmia sekä siirtyä asiantuntijaroolista kohti kanssakulkijuutta. On myös syytä pohtia, ovatko ammattilaisen tai yhteiskunnan asettamat kuntoutustavoitteet kohti työelämään osallistuvaa kansalaisuutta tärkeämpiä kuin kannustus ja valmennus kohti toipujan oman näköistä mielekästä arkea osana yhteiskuntaa. 

”Ykski väärä juttu ammattilaiselta, väärä kommentti, ni sit sä oot vaikeuksissa sun itsetunnon kanssa.. et se niinku vaikuttaa tosi pitkään ja sen niinku kuulee sillai vakavammin.” - Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Leimaantumisen on todettu heikentävän ihmisten itsetuntoa ja sosiaalisia mahdollisuuksia. On huolestuttavaa, että ihmiset epäröivät mielenterveyspalveluiden käyttöä leimaantumisen pelossa.  (10.) Ammattilaisten tulee kannustaa sekä luoda mahdollisuuksia ja siten edistää toipumista kohti oman näköistä arkea. Mielenterveyspalveluiden tulisi olla helposti lähestyttäviä, jotta ihmiset voisivat saada tukea riittävän varhaisessa vaiheessa ja ennen ongelmien kasaantumista.

”Mulle on joskus tullu terkkarilla mieleen et jopa et pelkääks ne mua..” -Nurmijärven Klubitalon jäsen.

         Oirekeskeisestä hoidosta kohti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemista

Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveystyön ammattilaiset tulevat olemaan haasteen edessä. Mielenterveyspalveluiden tulee muuttaa tulokulmaa oirekeskeisestä hoidon ja kuntoutuspalveluiden toteuttamisesta ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä omannäköisen ja -tahtisen toipumisen suuntaan. Ammattilaisten roolin tulee kehittyä laajemmaksi: sairastuneen yksilön tukeminen mielenterveysongelmien oireiden hallinnan suhteen ei enää riitä, vaan todennäköisesti tulevaisuudessa paine yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen lisääntyy. Mielenterveystyön tulee kohdistua vähentämään mielenterveyden häiriöihin liittyvää stigmaa ja syrjintää, lisätä perinteistä normeista poikkeavien, omannäköisten toipumisen polkujen tukemista sekä tukea yksilöitä positiivisen ajattelun taitoon. (11.) 

”Mä koen et tää mun skitsofrenia on kaventanu ihan sikana mun katsomista ja sulautumista maailmaan. Nyt tääl klubitalolla mä oon alkanu enemmän haluta vaikuttaa yhteiskuntaan ja maailmaan, mä kuitenkin oon kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Et kyl mä nyt haluan enemmän vaikuttaa näihin yhteisiin asioihin.” - Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Positiivista mielenterveyttä on määritelty monella eri tavalla. Yhteistä näille kaikille määrittelyille on ajatus positiivisesta mielenterveydestä voimavarana, jota on mahdollista ja tarpeellista vahvistaa. Positiivisen mielenterveyden korostamisella on mahdollista siirtää painopistettä pois oirekeskeisestä mielenterveyden määrittelystä ja huomata, että mielenterveyden häiriöiden kanssa elävät henkilöt voivat saman aikaisesti kokea terveyttä ja sairautta: mielenterveyden häiriöitä sekä mielen hyvinvointia. (12.)

Positiivisen ajattelun harjoittelulla on vaikutusta yksilön resilienssiin eli vastoinkäymisten sietokykyyn sekä ajatusten ja omien erilaisten roolien joustavuuteen. Jos palveluja järjestettäessä ja kohderyhmää kuvattaessa alleviivataan mielenterveyskuntoutuja-roolia enemmän kuin yksilön moninaisuutta korostavaa positiivista mielenterveyttä, voimme tahtomattamme hairahtua ammattilaisina kohderyhmämme stigmatisointiin (11). Jokainen mielenterveyskuntoutuja ja toipuja on pääasiassa kaikkea muuta: tytär, työkaveri, nuori, vapaaehtoistyöntekijä ja paljon muuta.

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutuksissa tulisi ottaa vahvemmin huomioon mielen hyvinvoinnin aspekti. Tällä hetkellä ammattilaisia koulutetaan toimimaan mielenterveyden häiriöiden kanssa, sekä kuntouttamaan mielenterveysongelmien kanssa eläviä hallitsemaan oireiluaan. Todellinen tarve olisi kuntouttaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia pois oirekeskeisyydestä ja kohti positiivisen mielenterveyden tukemista (11).

”Aina kun mä meen vastaanotolle tai tapaamisiin ni musta tuntuu et mä oon sairaampi kuin mä oon, ja kun menee vastaanotolle niin täytyy jopa liiotella ja tehdä itsestään jopa sairaampi kun on…varsinkin silloin kun haluaa saada työeläkettä..se on ihan kauheeta” - Nurmijärven Klubitalon jäsen. 

Ammattilaisten olisi tärkeää keskittyä asiakastyössä ihmiseen - ei diagnoosiin, erityisryhmään eikä sen hetkisiin haasteisiin. Jokaisen mielenterveyden haasteiden kanssa elävän, pakolaisstatuksella maahan saapuneen ja yhteiskunnan vaatimuksiin väsähtäneen nuoren tarina on yksilöllinen ja erilainen. Ammattilaisen tulee asiakkaansa kohdatessa päästää irti niistä ennakkoasenteista ja -käsityksistä sekä valmiiksi nimetyistä siiloista, joihin yhteiskunta ihmiset lokeroi.

”Mulla oli reseptit menny loppuun ku systeemi oli muuttunu ja mä en handlannu sitä ni ne oli ihan vihasia et miks mä en oo hoitanu mun asioita..se tuntu tosi pahalta. Sellanen nuori naislääkäri kimpaantu. Toisaalta se on ihan hyvä et joku sanoo napakasti ni jää mieleen mut kyl se tuntu yllättävältä et hoitohenkilökunta oli niin agressiivinen mua kohtaan kun mä en vaan osannu…” - Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Positiivisen mielenterveyden vahvistaminen onkin erityisen tärkeää toipumisprosessin kannalta. Toipumisprosessin tulee alkaa minuuden tunteen takaisin saamisesta. Kun ammattilainen tukee asiakasta positiivisen mielenterveyteen toivon, identiteetin, oireiden hallinnan ja stigmatisoinnin tunnistamisen kautta, on tukeminen oman toipumisen prosessin käynnistämiseen luontevampaa. Toipuminen etenee ilman hoitohenkilökunnan valmiiksi määrittämää roolia silloin, kun keskitytään vahvistamaan mielen hyvinvointia lisääviä tekijöitä. (11.)

”mul ei oo ollu… eiku Itseasissa mullaki on kyl ollu sellanen et yks hoitsu, se ei ymmärtäny mua ja tuli sellainen olo et ne ajattelee et mä oon ihan hullu.. et se pidensi mun toipumista…” - Nurmijärven Klubitalon jäsen.

Ammattilaisten tulee muistaa, kuinka mielenterveysongelmien kanssa elävä on paljon muutakin kuin itse sairaus ja tämän täytyy näkyä toiminnassamme sekä asenteissamme. Haluaisitko sinä lukea työntekijäsi kirjoittaneen potilastietoihin olevasi toivoton tapaus? (13). Haluaisitko sinä luovuttaa vallan omasta elämästäsi tuntemattomalle ammattilaiselle? Jokainen tarina on yksilöllinen - yhdistävä tekijä meidän kaikkien välillä on ihmisyys, ei diagnoosin omaaminen tai diagnoosittomuus. Kuka tahansa meistä voi nykypäivän vaateiden edessä väsyä, sairastua, pudota tahtomattaan oravanpyörästä. Kuinka sinä toivoisit heikolla hetkellä itsesi kohdattavan? 

Älä poista tätä sivunvaihtoa.

Poista alta tarpeeton otsikko ja ohjerivi.

Lähteet

(1) L'Ecuyer, S. (toim.) 2017. Miten vähentää mielenterveysstigmaa? Viitattu 8.5.2019. Mielenterveyden Keskusliitto 2017. https://www.mielenterveysseura.fi/fi/miten-v%C3%A4hent%C3%A4%C3%A4-mielenterveysstigmaa 

(2) Björkman, T., Angelman, T. & Jönsson, M. 2008, Attitudes towards people with mental illness: a cross-sectional study among nursing staff in psychiatric and somatic care. Scandinavian Journal of Caring Sciences, vol. 22, no. 2, pp. 170–177, viitattu 8.5.2019 <http://search.ebscohost.com.nelli.laurea.fi/login.aspx?direct=true&db=c8h&AN=105675905&site=ehost-live>.

(3) Aromaa, E. 2011. Attitudes towards people with mental disorders in a general population in Finland. Väitöskirja. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. 

(4) Mielenterveysbarometri. 2017. Mielenterveyden Keskusliitto. Viitattu 5.5.2019.  https://www.mtkl.fi/toimintamme/julkaisut/mielenterveysbarometri/

(5) Korkeila, J. 2011. Mitä häpeäleima on? Teoksessa Joutsenniemi, K., Korkeila, J. Oksanen, J. & Sailas, E. (toim.) Irti häpeäleimasta. Helsinki: Duodecim, 20-31.

(6) Kulmala, A. 2006. Kerrottuja kokemuksia leimatusta identiteetistä ja toiseudesta. Tampereen yliopisto. Viitattu 5.5.2019. http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/67610/951-44-6615-2.pdf

(7) Aromaa, E. & Wahlbeck, K. 2011. Mielenterveyden ongelmiin liittyvä stigmatutkimus Suomessa. Teoksessa Joutsenniemi, K., Korkeila, J. Oksanen, J. & Sailas, E. (toim.) Irti häpeäleimasta. Helsinki: Duodecim, 73-85. 

(8) Ranne, P. 2007. Hoitajien asenteet mielisairautta ja mielenterveyspotilaita kohtaan. Pro gradu -tutkielma. Turku: Turun yliopisto.

(9) Hobbs, M. & Baker, M. 2012. Hope for recovery – how clinicians may facilitate this in their work. Journal of Mental Health, April 2012 21, 145–154

(10) Corrigan, P. 2004. How Stigma Interferes With Mental Health Care. University of Chicago. American Psychologist Vol. 59, No. 7, 614 – 625.

(11) Slade, M. 2010. Mental illness and well-being: the central importance of positive psychology and recovery approaches. Viitattu 11.5.2019. https://bmchealthservres.biomedcentral.com/track/pdf/10.1186/1472-6963-10-26

(12) Appelqvist-Schmidlechner, K. 2016. Mitä on positiivinen mielenterveys ja kuinka sitä mitataan? Suomen lääkärilehti , Vuosikerta. 71 , Nro 24 , Sivut 1759-1764. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/230006/SLL242016_1759.pdf?sequence=1&isAllowed=

(13) Rissanen, P. 2015. Toivoton tapaus? Autoetnografia sairastumisesta ja kuntoutumisesta. Kuntoutussäätiön tutkimuksia. Helsinki: Unigrafia Oy.  https://kuntoutussaatio.fi/files/2116/Paivi_Rissanen.pdf

#taklaastigma #ihminenensin