Siirry pääsisältöön

Nuorten Sulattamon kesän taideleirin kuulumisia

Nuorten Sulattamon ensimmäinen taideleiri 13-17 -vuotiaille nuorille pidettiin kesäkuussa ja onneksi pidettiinkin! 

Aloitimme taideleirin pohtimalla yhdessä nuorten kanssa kesää ja siihen liitettyjä suuria odotuksia ja isoja tunteita. Maalasimme canvakselle kesän tunnemaisemaa. Teoksissa näkyi monia värejä kuin tunteitakin ja teokset löytyvät meidän instagramista (@nuortensulattamo) taidenäyttelyn muodossa. Nuoret olivat valinneet teoksiinsa esimerkiksi monia sinisen sävyjä, jotka kertoivat kesällä koetusta yksinäisyydestä.


Taiteen tekeminen voi parhaimmillaan tarjota sopivaa erillisyyttä omiin kokemuksiin ja tunteisiin, jolloin niitä voi olla myös helpompi sanallistaa itselleen sekä muille. 


Nuorten yksinäisyys ja sosiaalinen ahdistuneisuus on kasvanut, minkä takia on tärkeää, että meillä on tarjota nuorille sellaisia turvallisia yhteisen tekemisen tiloja, joihin voisi tulla omana itsenään, ja joissa tekisi mieli käydä alun jännityksestä huolimatta jatkossakin. Jaetun yksinäisyyden kokemuksen lisäksi taideleirillä solmittiin kuitenkin myös uusia ystävyyssuhteita ja parhaimmillaan huomattiin, ettei olekaan yksin vaikeiden tunteiden kanssa.


Taideleirillä mietimme nuorten kanssa yhdessä myös turvan tunnetta ja kaikkea, mikä siihen voi vaikuttaa. Totesimme, että ahdistus heikentää turvan tunnetta ja tuntuu kehossa muun muassa vatsassa, hikoilevina käsinä ja toisilla vaikeutena puhua. Nuorilta nousi turvaa vahvistaviksi tekijöiksi muun muassa ystävien kanssa vietetty aika, taiteen tekeminen ja luonnossa oleminen. Teimme myös omat turvapaikkamme kollaasitekniikalla ja käytössä oli helmiä, värejä, kankaita sekä Pinterestistä tulostettuja kuvia. Turvapaikoista tuli upeita ja nuorten itsensä näköisiä. 


Kaiken sen ensimmäisen päivän jännityksen rinnalle nousi viikon edetessä myös paljon iloa, onnistumisia ja rohkeutta kertoa ajatuksiaan omasta työstään muille.

Taideleirin viimeisenä päivänä ilmassa oli mieltä lämmittävien palautteiden lisäksi myös haikeutta siitä, että leiri loppuu. Onkin ihanaa todeta, että Nuorten Sulattamon toiminta jatkuu nyt syksyllä Taidetiistain sekä Friends-ryhmien merkeissä!


Taidetiistaista halutaan tehdä yhdessä nuorten kanssaan heidän näköinen turvallinen tekemisen ja olemisen tila, jossa pääsee tekemään tunteistaan ja omista kokemuksistaan taidetta. Tämän lisäksi lokakuussa on myös luvassa kolmen päivän Syysloman taideleiri 13-17 -vuotiaille nuorille. Pysy siis kuulolla, sillä ilmoittautuminen seuraavalle taideleirille aukeaa muutaman viikon kuluttua. 





Iloisin terkuin,

Nuorten Sulattamon tiimi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työkokeilu on selvästi kohentanut sosiaalista itsetuntoani

Millaisia kokemuksia Taiteen Sulattamon työkokeilijoilla on työkokeilustaan? Mitkä asiat motivoivat heitä ja millaisia heidän työpäivänsä ovat? Tässä blogitekstissä pääset lukemaan Luovan taidetoiminnan työkokeilijoiden Vilman ja Sateen kokemuksista. Sade (vas.) ja Vilma taidetoiminnassa tekemiensä teosten kanssa. Kuva: Taiteen Sulattamo 4/2025. Työkokeilun tyypillisiä päätavoitteita on saada työkokemusta ja kartoittaa tulevaisuuden uravaihtoehtoja. Toisille työkokeilun tavoitteena on saada arkeen rutiinia ja rakennetta. Työkokeilussa Taiteen Sulattamolla pääsee myös tutustumaan laajasti järjestötoimintaan. Myös työkokeilijat Vilma ja Sade allekirjoittavat nämä tavoitteet. He kokevat tavoitteensa myös toteutuneen erinomaisesti ja uskovat työkokeilusta olevan hyötyä tulevaisuudessa. Vilma kertoo työkokeilustaan näin: “Halusin juuri Taiteen Sulattamolle työkokeiluun, koska huomasin viihtyväni täällä. Taide on minulle tärkeää, joten tuntui luonnolliselta hakeutua työkokeilupaikkaan, jossa...

Erään koulutuksen tarina - Kokemusasiantuntijakoulutuksen osallistuja kertoo

Hengittäkää rauhallisesti sisään ja ulos. Hengittäkää sisään ajatuksia, joita koette tarvitsevanne tänään. Puhaltakaa ulos ajatuksia, joista haluatte päästää irti. Päästän mielessäni irti häpeästä, liiallisesta analysoimisesta ja itsekriittisyydestä. Sisään hengitän lempeyttä, rauhaa sekä kykyä keskittyä hetkeen. Tämän maadoittumisharjoituksen myötä palaan mielessäni muistelemaan sitä, kuinka tällaisen maadoittumisharjoituksen ja fiilisringin jälkeen tuntui luontevalta sukeltaa omaan kokemukseen taiteen keinoin. Taidemenetelmät olivat todella monipuolisia ja oli erityisen tärkeää, että ryhmässä vallitsi lempeä ilmapiiri, jossa oli turvallista kokeilla omien rajojen mukaan myös sellaisia taidemenetelmiä, jotka tuntuivat itselle vaikeilta tai joissa koki olevansa huono. Usein taidemenetelmiä varten piti päättää joku tietty tapahtuma omasta tarinasta. Tapahtuman valitseminen tuntui itselle usein haasteelliselta, mutta lopulta se toi näkyväksi, mitkä tapahtumat omassa tarinassa ovat niitä ...

Nuorten kokemuksia taidetoiminnasta

Toivoa ja turvaa taiteen kautta - Nuorten kokemuksia Sulattamolta Taide voi tukea nuoren mielenterveyttä monin tavoin, erityisesti silloin, kun se mahdollistaa kohdatuksi tulemisen, turvallisuuden tunteen ja yhteyden muihin. Tätä vaikutusta vahvistavat Nuorten Sulattamon palautekyselyt, joihin vastasi kymmeniä nuoria kevään ja kesän 2025 aikana. Vastausten perusteella on selvää: taide ei ole vain tekemistä, se on väylä itsetuntemukseen, yhteyteen ja toipumiseen. Turvallinen tila rakentuu kohtaamisesta Valtaosa nuorista koki taidetoiminnan ilmapiirin turvalliseksi ja avoimeksi. Ohjatut ryhmät, kesäleirit ja vierailupäivät tarjosivat mahdollisuuden tulla nähdyksi sellaisena kuin on, ilman suorituspaineita tai diagnooseja. Taiteen tekeminen toimi paitsi itseilmaisun välineenä, myös tunteiden käsittelyn ja ilon lähteenä. Nuoret sanoittivat kokemuksiaan näin: "Se oli kivaa, että minua kuunneltiin." "Tuli tunne, että mua oikeasti autetaan." "Sain olla oma itseni il...