Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ohjaajan silmin, nuoren mielenterveystoipujan muutoksen matka Taiteen Sulattamossa

Vuonna 2012 istuskelin KokoTeatterin lavan reunalla ja olin jännittynyt. Odotin ihmisiä ensimmäiseen tapaamiseen teatterille joiden kanssa, alkaisin työskentelemään syksyn KokoTeatterin produktiota varten. Katsomo alkoi täyttymään mielenterveystoipujista. osaan heistä minulla oli kosketuspintaa jo aikaisemmin ja osa oli minulle täysin vieraita. Ihmisiä tuli paikalle virtana ja hieman hämmennyin toipujien määrästä. Katseeni kierteli katsomossa, kohdaten ihmisten katseita ja kasvoja. Katsomon vasemmassa ylänurkassa istui vaalea nuori mies ja vasemmassa nurkassa mies josta ei näkynyt muuta kuin lippis. Kasvoista ei oikeastaan saanut selvää millainen ihminen siellä lippiksen ja hiusten peitossa istui. Kerroimme produktiosta aikatauluista ja pyysimme vuoron perään jokaista esittelemään itsensä. Takaa lippiksen alta kuului hiljainen ääni joka oli vähä sanainen. Totesi meille, että voisi olla mukana jossain teknisissä valo jutuissa, mukana. Jäin miettimään, miksi hän oli tullut paika

Hullu luovuus tai luova hulluus

Paljon käytetään sanaa luova hulluus. Monasti se kuitenkin menee niin, että hulluus luo taidetta. Jos katsotaan historiaa niin, moni taiteilija on ollut luovasti hullu tai hullu ja luonnut maailmalle säväyttävää taidetta. Moni taide maalari, kirjailija, teatterin tekijä on kärsinyt mielen särkymisestä ja kuitenkin kyennyt tuottamaan, mitä hienointa taidetta. Kunnes tulee tilanteeseen, että hulluus valtaa ja luovuus katoaa. Hullun ihmisen luovuus on parhaimmillaan suurinta taidetta, pahimmillaan tuhoavaa. Se voi viedä mielenhäiriöön ja mielisairaalaan, jossa taiteilija kulkee ympäri käytävää ja puhuu henkilöhahmonsa suulla. Hahmo voi olla Jeesus tai Napoleon. Sairaalareissunsa tehtyään toipilaalla on kuitenkin taas uutta inspiraatiota. Ellei sairaus tuhoa lopullisesti inspiraation lähdettä. Luovan hulluuden alkuperä lienee syvällä myyttisen taiteilijuuden ytimessä. Taiteilija näkee maailman kuten muut eivät näe. Herkemmin ja syvemmin, ihmettelyänsä koskaan lopettamatta. Suurell

Kävikö hulluus kylässä? Onko hulluus kylässä?

Televisiosta tuli mielenkiintoinen dokkarin Kellokosken sairaalan historiasta. Dokumentti oli positiivinen mutta, karmaiseva myöskin. Totuutta ei ollut kaunisteltu vaan se esitettiin sellaisena kun se on. Mutta jäin miettimään aihetta. Hulluus kylässä. Niin silloin joskus kylässä on ollut mielisairaala ja hulluus on astunut kyläläisten arkeen. Tällaisia ympäristöjä on monia Suomessa ei Kellokoski kai ole ainoa. Vaikka toisaalta monesti pyrittiin mielisairaala laittamaan mahdollisimman syrjään pois silmistä pois mielestä. Kuten esimerkiksi Seilin saari viimeisinä vuosinaan. http://areena.yle.fi/1-3178949?autoplay=true Mutta minä mietin asiaa toisesta vinkkelistä. Minun luonani on melkein aina hulluus kylässä. Joskus se kyläilee enemmän joskus pysyy melkoisen paljon poissakin. Minun hulluuteni ei kysele kun hän tulee kyläilemään, ei pyydä lupaa, ei odota kutsua. Tulee vain, vaikka kuinka yritän pitää oveni kiinni. Oman hulluuteni kanssa saan neuvotella, maanitel

Ennen inhosin pakko joulua nyt hyväksyn joulun...

Ennen tapasin inhota joulua, ikävä pakkojuhla jolloin täytyy olla sukulaisten luona, halusi tai ei, tuli toimeen tai ei. Pakko,koska Joulu. Pakkolahjoja, pakkojouluruokaa. Viime vuosina jouluinhoni on alkanut lientyä, enää ei ole pakkoja. Ja yllättäen inhoni on hellittänyt ensin hyväksymällä sekä sanomalla ääneen sen etten pidä joulusta, ja sittemmin laulamalla joululauluja kuoron mukana. Vapaavalintaisia ihmisiä pakollisten sijaan - sitä paitsi yhdessä laulaminen on terapeuttista, keho rentoutuu ja mieli lepää. Joululounaalla kävin vanhan ystäväni luona kuten joinakin vuosina ennenkin vanhempien kuoleman jälkeen, tällä kertaa en ollut stressaantunut kaikesta hälinästä ympärillä, vaan oli mukavaa olla tuttujen parissa. Jouluyönä puolestaan oli ihanaa olla hämärässä kirkossa laulamassa, henkilökohtaisten pienten ihmeiden äärellä Sen Suuren ihmeen lisäksi jonka vuoksi joulua vietetään. Rauhaa ja rakkautta kaikille <

Mielenhyvinvointia taiteesta vai mielenhyvinvoinnista taidetta....

Tuoko taide mielenhyvinvoitia, mielentaidetta,yhteisötaidetta, yhteisöllisyyttä, taiteella on suuri merkitys.... Taiteen Sulattamossa pohdiskellaan tutkimusta, taiteen vaikutuksia mielenhyvinvointiin. Sulattamo, pohtii strategiassaan paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa, paikkansa juurruttamisessa yhteiskunnan rakenteisiin. Vastaan tuli runsaasti ajatuksia, artikkeleita asiasta. Pohdinta jatkuu ja tutkimusta varten haetaan tutkiaa opiskelijaa joka haluaisi kanssamme ajatuksen äärelle paneutua. Muutamia ajatuksia ja artikkeleja jossa asiaa on nostettu esille. Muutama ajatus aiheesta: Artikkeli kokonaisuudessaan alla linkissä. Mahtavinta on tutustua uusiin ihmisiin Riku Turpeinen tuli mukaan Sulattamon uuteen produktioon Peili-näytelmän kautta. — Aloitin teatteriurani Peilistä ja selvisin hyvin haastavasta roolista siinä. Sitten Eveliina soitti ja pyysi mukaan Häpeään. Mies on harrastanut teatteria hieman jo opiskeluaikoina. — Tärkeintä on yhteishenki ja vu

Luukku vaikuttaa jälkimainikeina

En tiedä, oliko Luukku-Projekti osaltaan vaikuttamassa, mutta ihmisten edessä laulaminen ei enää tunnu niin vaikealta kuin joskus aikaisemmin. Viime viikolla olin mukana laulamassa joululauluja osastoilla, lyhyenä seisoin eturivissä ja joskus keskelläkin. Paniikin tunteita ei tullut, laulaessani saatoin katsoa päiväsaliin tulleita, joskus silmiinkin. Rohkeutta heittäytyä, luottaa siihen ettei pelko välttämättä vedäkään mattoa jalkojen alta. Vähän pelotti kyllä, tuleeko kauhea tyhjyys kun näytelmän viimeinen esitys on ohi, mutta tänä päivänähän minulla on Elämä, en ole enää samalla tavalla kaikin voimin takertunut johonkin kuin joskus ennen, jolloin kaikki päättymiset tuntuivat suorastaan sietämättömiltä. Toki kaipaan Sulattamolaisten keskuudessa vallitsevaa lämpöä, ja ensi vuonna jatkuvat improtreenit ovat jotakin mitä odottaa, mutta en ole tyhjän päällä odottamassa. Tosin nyt kun istun tässä kirjoittamassa, mieleen nousee hetkiä ennen harjoituksia - älyvapaata heittäytymistä absu

Ujuttautuminen improsta, lavalle, Luukkuun

Ujuttaminen lavalle kävi pikkuhiljaa ja huomaamatta, improtreeneissä tottui siihen että osa sulattamolaisista katsoi eikä heitä pitänyt katsojina sillä olimme kaikki samalla viivalla, sitoutuneet tekemään yhdessä. Vähitellen kohtaukset alkoivat muotoutua, ja sain tekstiäkin, eikä sekään tuntunut vieraalta ja pelottavalta vaikka aivan alussa ajattelinkin, etten ole varma pystynkö menemään näyttämölle, tai haluanko edes. Irrallisista kohtauksista koostui näytelmä, ja keskityin vain siihen että oppisin oman osuuteni. Yhtäkkiä se oli käsillä, ensi-ilta, ja sitä ennen läpimeno. Valoissa katsomoon ei nähnyt kovin hyvin, oli kuin olisimme edelleenkin olleet tilassa vain oman porukan kesken. Ja niitä lämpimästi hymyileviä katseita toistemme kesken näyttämön ulkopuolella näytelmän aikana, sanatonta kannustusta, hyvä me. Mikä lämpö ja energia esityksestä jäikään