Siirry pääsisältöön

Uuden Esityksen Startti



Uusi teatteri proggis sai hienon alun! Teemme tänä vuonna esitystä Teatteri Museon lavalle. Paikalle olis saapunut runsain mitoin uusia ja vanhoja kasvoja. Kaikkien kasvoilta pystyi lukemaan samat ajatukset, kuin mitä minullakin: Jännitystä, intoa, iloa, odotusta!

Kaikki kiinnostuneina siitä, mitä tuleman pitää. Millainen tämä esitys tulee olemaan. Mitä kukakin tekee ja missä ja miten. Kaikkiin noihin saamme pian vastauksen!

Ensimmäinen intensiivi viikko sisältää kolme tapaamiskertaa. Maanantai, tiistai ja huominen keskiviikko. Ajattelin aluksi kirjoittaa tämän huomenna, mutta päädyin sitten tähän päivään.

Miten tiivistäisin omat ajatukseni muutenkin, kuin miten jo aluksi hivenen vihjasinkin. No ehkä siten, että todella mahtava fiilis. Todella lämmin olotila. Näiden Sulattamolaisten kanssa kun tekee produktioita, ne todella tuntuu jossakin. Henkilökohtaisella tasolla. Se tarjoaa niin paljon. Saa kuulua johonkin hienoon ryhmään, joka toimii saumattomasti yhteen. Tekee kaiken totaalisella innolla ja ilolla, jakaen jokaisen hetken avoimesti kaikkien kanssa. Aivan uskomattoman lämminhenkinen ryhmä.

Siinäpä tämä. Olen täynnä intoa, odotusta, sekä uskomatonta onnellisuutta. Kohti uutta esitystä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suljettujen ovien äärellä – osallistujan kokemuksia projektista

Mistä kaikki alkoi? Suljetut ovet -tapahtuman ideointi alkoi avointen ovien pohdinnasta. Aluksi vitsillä heitetty ajatus siitä, että kävijät suljettaisiinkin ulkopuolelle muuttui nopeasti viehätykseksi sisälle kurkistamisen ajatukseen. Mitä ovien takaa löytyisi, jos antaisimme ihmisille mahdollisuuden nähdä ulkoa sisäpuolelle, julkisesta yksityiseen? Idea sai konkretiaa, kun joku sai ajatuksen hyödyntää Taiteen Sulattamon isoja, avoimia ikkunoita, joista muodostuisi pimeässä syysillassa täydellinen näyttämö.  Näin alkoi muodostumaan tapahtuma, jonka toteutumista varten oli tietenkin saatava esityksiä ja esitysten tekijöitä. Esitysten luominen päätettiin toteuttaa kurssin avulla. Esityksiä ikkunaan nimetyllä kurssilla pohtisimme suljettujen ovien teemaa ja antaisimme osallistujille mahdollisuuden luoda ikkunaan oman näköisiään esityksiä ammattilaisen johdolla. Tervetulleita olisivat kaikki Taiteen Sulattamon kävijät.  Kun aloitin harjoitteluni Taiteen Sulattamolla, Esityksiä i...

Erään koulutuksen tarina - Kokemusasiantuntijakoulutuksen osallistuja kertoo

Hengittäkää rauhallisesti sisään ja ulos. Hengittäkää sisään ajatuksia, joita koette tarvitsevanne tänään. Puhaltakaa ulos ajatuksia, joista haluatte päästää irti. Päästän mielessäni irti häpeästä, liiallisesta analysoimisesta ja itsekriittisyydestä. Sisään hengitän lempeyttä, rauhaa sekä kykyä keskittyä hetkeen. Tämän maadoittumisharjoituksen myötä palaan mielessäni muistelemaan sitä, kuinka tällaisen maadoittumisharjoituksen ja fiilisringin jälkeen tuntui luontevalta sukeltaa omaan kokemukseen taiteen keinoin. Taidemenetelmät olivat todella monipuolisia ja oli erityisen tärkeää, että ryhmässä vallitsi lempeä ilmapiiri, jossa oli turvallista kokeilla omien rajojen mukaan myös sellaisia taidemenetelmiä, jotka tuntuivat itselle vaikeilta tai joissa koki olevansa huono. Usein taidemenetelmiä varten piti päättää joku tietty tapahtuma omasta tarinasta. Tapahtuman valitseminen tuntui itselle usein haasteelliselta, mutta lopulta se toi näkyväksi, mitkä tapahtumat omassa tarinassa ovat niitä ...

Nuorten kokemuksia taidetoiminnasta

Toivoa ja turvaa taiteen kautta - Nuorten kokemuksia Sulattamolta Taide voi tukea nuoren mielenterveyttä monin tavoin, erityisesti silloin, kun se mahdollistaa kohdatuksi tulemisen, turvallisuuden tunteen ja yhteyden muihin. Tätä vaikutusta vahvistavat Nuorten Sulattamon palautekyselyt, joihin vastasi kymmeniä nuoria kevään ja kesän 2025 aikana. Vastausten perusteella on selvää: taide ei ole vain tekemistä, se on väylä itsetuntemukseen, yhteyteen ja toipumiseen. Turvallinen tila rakentuu kohtaamisesta Valtaosa nuorista koki taidetoiminnan ilmapiirin turvalliseksi ja avoimeksi. Ohjatut ryhmät, kesäleirit ja vierailupäivät tarjosivat mahdollisuuden tulla nähdyksi sellaisena kuin on, ilman suorituspaineita tai diagnooseja. Taiteen tekeminen toimi paitsi itseilmaisun välineenä, myös tunteiden käsittelyn ja ilon lähteenä. Nuoret sanoittivat kokemuksiaan näin: "Se oli kivaa, että minua kuunneltiin." "Tuli tunne, että mua oikeasti autetaan." "Sain olla oma itseni il...