Taiteen Sulattamo ry

Viikko 4. Olen puoliksi rikki, katki, poikki, hajalla, muusina, ei niin ehjä, kuollut. Koko viikko on mennyt Luukku esityksen harjoitusten parissa. Tai siis päivät ovat menneet sen parissa. Muut tunnit päivissä ovat menneet festareiden STRESSAAMISEEN. Jäsenten ongelmien ratkomiseen. Jäsenten tukemiseen. Kirjoittamiseen. Pohtimiseen. Vitutukseen. Väsymykseen. PROTESTOINTIIN! Oli hyvinkin odotettavissa, että tämä viikko tulee olemaan poikkeuksellisen erilainen, sekä siltä pohjin myös stressaavampi. Olisin silti toivonut, että olisin edes hivenen pikkaisen vähemmällä päässyt. Jopa maanantai ja huominen lauantai on työpäiviä. Vaikka eivät sitä virallisesti ole. Virallinen työaikakin on vain kello 10-14. Vaikka olenkin tällä viikolla tehnyt lähes 8-10 tuntisia päiviä. Palkatta ;) (ellei kahvituksia lasketa mukaan) Vitutusta ei helpota se, että ensimmäistä kertaa koskaan, löydän itseni tilanteesta, jossa VIHAAN jo ennakkoon esiintymistä. Itsetunto kateissa. Itseluottamus kateissa. ...

TE-käynti takana, enkä taas tiedä itkeäkkö vai nauraa tätä nykypäivää. Taustaa: Sain maaliskuussa kirjeen, jossa minut kutsutaan toukokuun 11. päivänä Itäkeskuksen TE-keskukseen. Merkitsen ajankohdan kalenteriini, ja koska Luukku -näytelmän harjoitusajankohta sattuu osumaan päällekäin tämän ajankohdan kanssa, joudun poistumaan kesken harjoitusten paikalta - tietysti sovittuani asiasta ohjaajan ja muiden läsnäolleiden kanssa hyvissä ajoissa etukäteen. Pääsen ajoissa perille, itse asiassa varttitunnin etuajassa. Odotan kiltisti aulassa että virkailija tulee ja kutsuu minut koppiinsa - erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Mitään ei tapahdu, eikä kukaan kutsu minua minnekään. Puolen tunnin turhan odottelun jälkeen kysyn vapaana olevalta virkailijalta miksei kukaan kutsu minua. Hän lainaa ajokorttiani tarkistaakseen asian. Menee viitisen minuuttia ja hän palaa takaisin keltaisen muistilapun kanssa. "Väärä aika" - kuin suoraan Luukun käsikirjoituksesta. "Aikasi ...

Ennakkoluulot mielenterveyttä kohtaan ovat juurtuneet syvälle yhteiskuntaan, sekä sen rakenteisiin. Ne ovat rakentuneet vuosikymmenten, ellei jopa satojen kuluessa. Ne kertovat ihmisten yleisestä suhtautumisesta, sekä eritoten yleisestä tietämyksestä asiasta, sekä heidän suhtautumisestaan siihen. Koska puhumme vuosikymmenten aikana tapahtuneesta juurtumisesta, ne ovat jo niin syvällä, ettei niitä helposti voida muuttaa. Alkuperäinen käsitys on, että mieleltään särkyneet ihmiset ovat totaalisen erilaisia, vaarallisia, sekä todella täydellisesti irti realismista. He eivät kuulu yhteiskuntaan, eikä heille kuulu myöskään samat oikeudet, saati velvollisuudet kuin normaalille väestölle. Heidän paikkansa on suljetuilla osastoilla, jotka on tehokkaasti valvottuja, eivätkä nämä laitokset sijaitse lähelläkään asutuskeskuksia. Tämänkaltaiset ihmiset aiheuttavat suurta vaaraa ja ongelmaa jokaiselle, joka heitä kohtaa. Heitä varten on toki kehitetty hoitokeinoja. Näitä ovat mm sähköshokkihoito...

Kirjoittaminen ryhmässä. Mitähän siitäkin tulee? Menen kuitenkin rohkeasti mukaan antamatta omien ajatusteni muodostua korkeaksi kynnykseksi.   Ala-asteella aloin kirjoittaa tarinoita, ja minua pidettiin hyvänä ainekirjoittajana. Jo silloin lauseiden muodostaminen oli kuitenkin työlästä, kun koetin hioa niistä päässäni täydellisiä. Tai edes kelvollisia niin että kehtaisin näyttää tuotokseni opettajalle. Saati että kestäisin sen kun tarinani luettaisiin ääneen. Vertailin itseäni kovasti toisiin, ja kirjoittamisesta puuttuikin ilo sekä vapaus.   Olen käyttänyt sanoja paljon itseni peittämiseen, enemmän kuin paljastamiseen. Entä jos paljastaisin kirjoitustyöpajassa liikaa? Mitä me siellä edes teemme? Heittäydyin työpajan tehtäviin kuitenkin ennakkoluulottomasti, tavoittelematta mitään. Oli mielenkiintoista huomata, miten erilaisia ajatuksia esimerkiksi sana "punainen" tai "kesä" herätti. Kun luimme ääneen toisillemme jopa lämmittelyharjoituksetkin, se ava...

Sulattamon vertaisohjaajan työ päiväkirja Vappu, Vappen, Vapaa, Vaihtoehto, Vapaapäivä... Tuo päivä tulossa. Ja sekin juuri vapaapäivänä. Eli en siis saa siitä ylimääräistä vapaapäivää. (epämääräistä mutinaa) Toinen viikko “töitä” on kohta puoliin naputeltu. Kello 14 tänään mikäli tarkkoja ollaan. Kuten viimeksi todettu, tämä viikko oli tautisesti rankempi. Mikäli tälläinen tautisuus jatkuu, en tiedä mitä kaikkea tartuntaa tästä vielä seuraa. Viikko alkoi sopparista poiketen jo maanantaina. Oli sellanen 4:n tunnin kokous. Tai noh, 1:n tunnin kokous ja heti perään 3:n tunnin kokous. Ensimmäinen tunti koski minun “työtäni” ja “työtehtäviäni”. Olivatpa keksineetkin minulle aivan mahtavan läjän työtä. Niin paljon, etten tule tästä selviämään edes 30 vuoden kakulla. Jälkimmäinen kokous olikin sitten jo tärkeämpiä asioita. Jotka valuivat aivoihini sulana massana. (vaikka maanantai ei ole virallisesti työpäiväni, tämä kuitattakoon harrastustoimintana. näin kukaan ei voi valitta...

3-4 vuotta. 3-4 pitkää vuotta. Tuo aika on tapeltu, jotta saataisiin jotakin hienompaa, fiksumpaa, järkevämpää ja ihmisyyttä arvostavampaa maailmalle. Tapeltu, taisteltu. Hetkittäin jotakin voitettu. Hetkittäin liikaakin hävitty. Kun on itse mielenterveyskuntoutuja ja osallistuu tälläiseen hienoon juttuun, se todella voimistaa. Antaa luottamusta, uskoa, voimaa, sekä jopa sitä kuuluisaa päivärytmiä ja sisältöä niihin päiviin. Tärkeämpää silti, mitä itse olen siitä saanut, on se... Mitä niin lukuisat muutkin siitä ovat saaneet. He saavat sitä samaa, kukin omalla tavallaan omille tarpeilleen. Kun jäsen tulee suoraan suljetulta osastolta harjoituksiin. Takoo ne läpi vaikka ei jaksaisi. Sitten kun projekti on valmis, se kyseinen jäsen ei enää edes tarvitse osastoa. Se todella tuntuu jossakin. Se todella on muuttanut jotakin. Vähentänyt stressiä, masennusta, muiden mt-ongelmien vaikutuksia. Antanut sitä luottamusta, sekä yhtä parasta lääkettä koskaan: osallisuutta ja kuuluvuuden...

Ah tuo niin ihana ja odotettu tapahtuma. Pitäisi kaikki mahdolliset pölyt, lika, tavarat yms muut hoitaa kerrasta. Imurointia, pyyhintää, järjestelyä, roskia... Miksei elämässä  voisi siis pyyhkiä roskiin myös murheita ja ongelmia. Veikkaan että se voisi jopa toimia. Joka kerta kun laitan jotakin imuriin tai roskiin, taidan samalla ajatella jotakin ikävää minkä siivoan elämästäni. Eli taidanpa tällä kertaa nauttia siivouspäivästä.