Siirry pääsisältöön

Luukku! Pitkäaikaistyöttömän arkipäivää?


TE-käynti takana, enkä taas tiedä itkeäkkö vai nauraa tätä nykypäivää.
Taustaa: Sain maaliskuussa kirjeen, jossa minut kutsutaan toukokuun 11. päivänä Itäkeskuksen TE-keskukseen. Merkitsen ajankohdan kalenteriini, ja koska Luukku -näytelmän harjoitusajankohta sattuu osumaan päällekäin tämän ajankohdan kanssa, joudun poistumaan kesken harjoitusten paikalta - tietysti sovittuani asiasta ohjaajan ja muiden läsnäolleiden kanssa hyvissä ajoissa etukäteen.
Pääsen ajoissa perille, itse asiassa varttitunnin etuajassa. Odotan kiltisti aulassa että virkailija tulee ja kutsuu minut koppiinsa - erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Mitään ei tapahdu, eikä kukaan kutsu minua minnekään. Puolen tunnin turhan odottelun jälkeen kysyn vapaana olevalta virkailijalta miksei kukaan kutsu minua. Hän lainaa ajokorttiani tarkistaakseen asian. Menee viitisen minuuttia ja hän palaa takaisin keltaisen muistilapun kanssa.

"Väärä aika" - kuin suoraan Luukun käsikirjoituksesta. "Aikasi on ensi viikon keskiviikkona."
Vakuutan virkailijalle, että saamassani kirjeesstä oli 11.5., eikä 17.5. Hän vastaa, että siihen on saattanut tulla virhe. Kerron virkailijalle uudelleen, että saamassani kirjeessä oli päivämäärä 11.5., olen 100% varma tästä faktasta.
Ainoa mitä virkailija tarjoaa tässä vaiheessa on mahdollisuus lähettää sähköpostia asiaani hoitavalle virkailijalle. Olen siis TE-keskuksessa, virkailijani on todennäköisesti korkeintaan kymmenien metrien etäisyydellä, mutta joudun viestimään hänelle sähköpostitse. Lähettämällä se osoitteeseen kirjaamo piste uusimaa at tekeskus piste fi - en siis edes suoraan ko. virkailijalle. Viestini siis tulee kiertämään ainakin yhden välikäden kautta.
Lähetän viestin todistaakseni, että olen TE-toimistossa heidän etukäteen ilmoittamana ajankohtana, vain kuullakseni että ajankohta on muuttunut ja etten ole saanut muutoksesta mitään etukäteistietoa. Samalla suojelen omaa persettäni mahdolliselta karenssilta, ajattelen. Vaikkakin mieleeni hiipii epäily, että olenko alun perin katsonut ajankohdan väärin? Olenko itse tehnyt virheen?
Vielä surkuhupaisammaksi tilanteen tekee se, että vieressäni on rouva, joka on niin ikään kutsuttu samaan TE-toimistoon, samana ajankohtana kuin minutkin, ja hänkin on orpona odotellut milloin hänet kutsutaan virkailijan luokse, virkailijan jota ei näy eikä kuulu. En ollut siis ainoa joka koki tämän nyky-suomalaisen työllisyyspalvelun "toimivuutta".
Kotiin päästyäni tarkistan maaliskuussa saapuneesta kirjeestä ajankohdan uudelleen. "Sinulle on varattu aika... ...11.5.2017 klo 14.00... "
Joten, muuttaako TE-toimisto työttömien aikoja kertomatta muutoksesta työttömälle itsellleen? Mitä olisi tapahtunut, jos tapaamisaikaani olisikin muutettu aikaisempaan ajankohtaan? Olisinko saattanut saada muutaman kuukauden karenssin siinäkin tilanteessa, koska en olisi osannut arvata oikeaa uutta ajankohtaa?
Kun osallistuin (ja yhä osallistun) Luukku -näytelmään, ajattelin että samalla teemme pienimuotoista, hieman kärjistettyä ja liioiteltua parodiaa nyky-Suomesta ja nostamme esille sitä arkea, mitä niin moni kanssaeläjä nykypäivänä kokee. Mutta huomaan, että me esitämme tämän päivän konkreettista todellisuutta taiteen kautta.
Yhteiskunnastamme on kadonnut inhimillisyys, eikä mikään sähköinen palvelutaito voi korvata aitoa ihmisyyttä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemustoiminnan monet kasvot: Surevan kohtaaminen

  Kokemuksesi on arvokas - hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka monissa organisaatioissa ja monimuotoisena erilaista kokemustoimintaa järjestetään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelemme Surevan kohtaaminen -toiminnassa vaikuttavan Tuijan.  Olen Tuija Udd-Manninen. Olen 37 vuotta ja teen kokemuspuheenvuoroja edustaen niin Nuoret Lesket kuin Surunauha -järjestöäkin. Olen toiminut kokemusasiantuntijana vuodesta 2022 lähtien. Mielestäni tärkein ja arvokkain oppi käymästäni kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli, että puheenvuoroa tehdessä saa ja pitääkin olla oma itsensä.  Kokemuskentällä olen tehnyt puheenvuoroja liittyen työelämään, lasten surusta sekä mitä läheisen itsemurhan kokeminen vie ja tuo omasta elämästä. Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jossa on kehitetty tiedon ja avun löytymistä surun keskellä. Puheenvuoropyynnöt olen usein

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta

Kokemustoiminnan monet kasvot: Virike ry

Kokemuksesi on arvokas -hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Seuravaaksi esittelemme Virike ry :n kokemusasiantuntijan, Heidin. "Olen Heidi, iältäni 46v, ja olen käynyt kokemusasiatuntijakoulutuksen Virike Ry:llä vuonna 2020 Mikkelissä. Olen koulutukseltani päihde- ja mielenterveystyön lähihoitaja, mutta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo useita vuosia kroonisten kipujen, masennuksen, ja Ehlers-Danlosin syndrooman takia. Arvokkain oppi, jonka sain kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli se, että olen ihmisenä tärkeä. Omalla sairastumiskokemuksella on merkitystä, se ei ole mennyt hukkaan. Sain siitä hyvän työkalun, jolla voin auttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita laajentamaan ajattelutapojaan koskien meitä sairastuneita. Lisäksi koulutus poisti sitä valtavan suurta häpeää, jota koin todella pitkään sairastumisestani.  Olen käynyt kertomassa tarinaani kouluilla opiskel