Siirry pääsisältöön

Kohti modernia orjuutta



Kun Suomen talous on menossa lujaa vauhtia kuralle, tehdään hienoja, nykyaikaisia, mahtavia suunnitelmia sen korjaamiseksi.
Tärkeimmät näistä korjauksista liittyy suoraan alemman kastin henkilöihin. Alempi kasti Suomessa tarkoittaa työttömiä. Niitä rottiin rinnastettavia loiseläimiä, joiden ihmisarvo on jo kauan sitten omasta halusta kadotettu.
On erittäin tärkeää viedä näiltä olennoilta Suomen laissa heille annetut oikeudet. Näitä oikeuksia ovat vapaus, itsemääräämisoikeus, perustoimeentulo, ihmisarvo, perhe, lopulta koko elämä.
Hallitus toiminnan ensimmäinen hyökkäys:
Työttömyyskorvaus on irroitettu muista tuista, eikä sen sallita enää nousevan. 3 kk välein on uhkana, että työttömyysturvan määrä laskee 5%, mikäli työtön ei ole viitenä päivänä kuukaudessa töissä / työ ja elinkeinotoimiston osoittamassa toiminnassa.
Tätä ensimmäistä vaihetta avustetaan leikkaamalla opintotukia, vanhusten tukia, lapsilisiä, sekä perheellisten hyvinvointia. Myös lääkekorvausten omavastuu osuus nostetaan.
Hallitukset toiminan seuraava hyökkäys:
Työttömien on haettava aktiivisesti 12 työpaikkaa 2:n kuukauden välein, jotta henkilö todistaa olevansa halukas palaamaan avoimille työmarkkinoille. Tämä varmasti korjaa tilanteen. Hallitushan lupaa samalla tuottaa yhtä paljon avoimia työpaikkoja, kun on hakijoitakin. Muussa tapauksessa tämä olisi vain rottiin rinnastettavien loiseläimien kiduttamista. Eläin rääkkäys on muuten Suomen laissa kiellettyä.
Hallituksen pohdintaa:
Työtön on työtön, koska haluaa sitä olla. Koskaan ei missään ole annettu aiheetta potkuja kenellekkään, eikä yksikään yritys ole koskaan mennyt konkurssiin tai vähentänyt työntekijöidensä määrää esimerkiksi tuotannollisista ja taloudellisista syistä.
Työtön työllistyy hakemalla työtä. Yksinkertaista. On se kumma, ettei työttömät rottiin rinnastettavat loiseläimet moista voi käsittää. Hakemusten määrä näyttää olevan suoraan verrannollinen avointen työpaikkojen olemassaoloon.
Hallitus on päättänyt, että Suomen valtion kassa lähtee positiiviseen kasvuun, kun ihmisillä ei ole toimeentuloa, eivät kuluta rahaa, eivätkä koskaan tule enää eläessään olemaan sellaisessa kunnossa, että edes yrittäisivät.
Hallitus on päättänyt, ettei yrityksiä ja yrittäjiä kannata lakimuutoksilla, tai muilla keinoilla tukea ja auttaa palkkaamaan uusia henkilöitä tekemään töitä. Tuetaan mielummin potkuja, rahankiertoa, ahneita sijoittajia, sekä talouden osaajia, kuten pääministeriä itseään.
Hallitukselle tärkeää on, että siivotaan tilastot, koska siten meillä ei ole Suomen valtiossa enää ongelmia. Tämä on erittäin tärkeää varsinkin siksi, että sillä ostetaan aikaa seuraaviin vaaleihin, joissa varmasti samat henkilöt pääsevät jälleen läpi. Pääseväthän sitten uudelleen pätemään ja viemään Suomen valtiota kohti parempia päiviä.
Nykyajan orjuus:
Työtön voidaan jossakin vaiheessa pakottaa tekemään täysin ilmaiseksi työtä. Jos siitä saa 9 € / päivä kulukorvausta, se kattanee kaiken. Hallitus pyrkii siihen, että orjuutetaan koko Suomen kansa, jotta yritykset pärjäävät. Tässä haittapuolena toki on, että jos ei ole kuluttajia, ei ole myöhemmin yrityksiäkään. Mutta se voidaan kiertää ajattelemalla, että Suomi ei myöhemmin osta ulkomailta mitään, mutta kaikki mahdollinen myydään muille kansakunnille. Pääsemme varmasti jopa Kiinan kanssa kilpailemaan halpatyöstä. Kiinassa kun täytyy silti maksaa palkkaa, Suomessa orjatyönä.
Ihminen on vain numero massiivisessa järjestelmässä. Hallituksen mukaisesti sillä numerollakaan ei ole enää muuta merkitystä, kun työskennellä täysin ilmaiseksi ja kärsien valtion taskuun.
Tulevaisuudessa olisi ehdottomasti myös hyvä, jos hallitus kaikessa viisaudessaan alkaisi joukko teurastukset sairaiden, vanhusten, työttömien, osaamattomien orjien ja valtion rahojen tuhlaajien osalta. Jos viiden miljoonan kansakunnasta tehdäänkin vain miljoonan menestyjän kansakunta, kaikki pärjäävät paremmin.
Muistakaa te työttömät, sairaat, vanhukset, pummit ja muut surkeat olennot. Suomen laki turvaa teitä. Suomen laki on teitä varten. Mutta hallitus haluaa sen teiltä poistaa. Teistä tulee nykyisessä modernissa maailmassa, sekä aikakaudessa täysin laillisia orjia. Ilman valitus tai palautusoikeutta. Te ette ole ihmisiä. Ette ainakaan vapaita. Näin sanoo Suomen tuleva laki ja Suomen kaikkien aikojen paras hallitus, sekä eduskunta. Suomi nousuun!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työkokeilu on selvästi kohentanut sosiaalista itsetuntoani

Millaisia kokemuksia Taiteen Sulattamon työkokeilijoilla on työkokeilustaan? Mitkä asiat motivoivat heitä ja millaisia heidän työpäivänsä ovat? Tässä blogitekstissä pääset lukemaan Luovan taidetoiminnan työkokeilijoiden Vilman ja Sateen kokemuksista. Sade (vas.) ja Vilma taidetoiminnassa tekemiensä teosten kanssa. Kuva: Taiteen Sulattamo 4/2025. Työkokeilun tyypillisiä päätavoitteita on saada työkokemusta ja kartoittaa tulevaisuuden uravaihtoehtoja. Toisille työkokeilun tavoitteena on saada arkeen rutiinia ja rakennetta. Työkokeilussa Taiteen Sulattamolla pääsee myös tutustumaan laajasti järjestötoimintaan. Myös työkokeilijat Vilma ja Sade allekirjoittavat nämä tavoitteet. He kokevat tavoitteensa myös toteutuneen erinomaisesti ja uskovat työkokeilusta olevan hyötyä tulevaisuudessa. Vilma kertoo työkokeilustaan näin: “Halusin juuri Taiteen Sulattamolle työkokeiluun, koska huomasin viihtyväni täällä. Taide on minulle tärkeää, joten tuntui luonnolliselta hakeutua työkokeilupaikkaan, jossa...

Erään koulutuksen tarina - Kokemusasiantuntijakoulutuksen osallistuja kertoo

Hengittäkää rauhallisesti sisään ja ulos. Hengittäkää sisään ajatuksia, joita koette tarvitsevanne tänään. Puhaltakaa ulos ajatuksia, joista haluatte päästää irti. Päästän mielessäni irti häpeästä, liiallisesta analysoimisesta ja itsekriittisyydestä. Sisään hengitän lempeyttä, rauhaa sekä kykyä keskittyä hetkeen. Tämän maadoittumisharjoituksen myötä palaan mielessäni muistelemaan sitä, kuinka tällaisen maadoittumisharjoituksen ja fiilisringin jälkeen tuntui luontevalta sukeltaa omaan kokemukseen taiteen keinoin. Taidemenetelmät olivat todella monipuolisia ja oli erityisen tärkeää, että ryhmässä vallitsi lempeä ilmapiiri, jossa oli turvallista kokeilla omien rajojen mukaan myös sellaisia taidemenetelmiä, jotka tuntuivat itselle vaikeilta tai joissa koki olevansa huono. Usein taidemenetelmiä varten piti päättää joku tietty tapahtuma omasta tarinasta. Tapahtuman valitseminen tuntui itselle usein haasteelliselta, mutta lopulta se toi näkyväksi, mitkä tapahtumat omassa tarinassa ovat niitä ...

Nuorten kokemuksia taidetoiminnasta

Toivoa ja turvaa taiteen kautta - Nuorten kokemuksia Sulattamolta Taide voi tukea nuoren mielenterveyttä monin tavoin, erityisesti silloin, kun se mahdollistaa kohdatuksi tulemisen, turvallisuuden tunteen ja yhteyden muihin. Tätä vaikutusta vahvistavat Nuorten Sulattamon palautekyselyt, joihin vastasi kymmeniä nuoria kevään ja kesän 2025 aikana. Vastausten perusteella on selvää: taide ei ole vain tekemistä, se on väylä itsetuntemukseen, yhteyteen ja toipumiseen. Turvallinen tila rakentuu kohtaamisesta Valtaosa nuorista koki taidetoiminnan ilmapiirin turvalliseksi ja avoimeksi. Ohjatut ryhmät, kesäleirit ja vierailupäivät tarjosivat mahdollisuuden tulla nähdyksi sellaisena kuin on, ilman suorituspaineita tai diagnooseja. Taiteen tekeminen toimi paitsi itseilmaisun välineenä, myös tunteiden käsittelyn ja ilon lähteenä. Nuoret sanoittivat kokemuksiaan näin: "Se oli kivaa, että minua kuunneltiin." "Tuli tunne, että mua oikeasti autetaan." "Sain olla oma itseni il...