Siirry pääsisältöön

Ennakkoluulot, stigmat mielensairaudesta tai terveydestä kokemuksen äänellä.

Ennakkoluulot mielenterveyttä kohtaan ovat juurtuneet syvälle yhteiskuntaan, sekä sen rakenteisiin. Ne ovat rakentuneet vuosikymmenten, ellei jopa satojen kuluessa. Ne kertovat ihmisten yleisestä suhtautumisesta, sekä eritoten yleisestä tietämyksestä asiasta, sekä heidän suhtautumisestaan siihen. Koska puhumme vuosikymmenten aikana tapahtuneesta juurtumisesta, ne ovat jo niin syvällä, ettei niitä helposti voida muuttaa.


Alkuperäinen käsitys on, että mieleltään särkyneet ihmiset ovat totaalisen erilaisia, vaarallisia, sekä todella täydellisesti irti realismista. He eivät kuulu yhteiskuntaan, eikä heille kuulu myöskään samat oikeudet, saati velvollisuudet kuin normaalille väestölle. Heidän paikkansa on suljetuilla osastoilla, jotka on tehokkaasti valvottuja, eivätkä nämä laitokset sijaitse lähelläkään asutuskeskuksia. Tämänkaltaiset ihmiset aiheuttavat suurta vaaraa ja ongelmaa jokaiselle, joka heitä kohtaa. Heitä varten on toki kehitetty hoitokeinoja. Näitä ovat mm sähköshokkihoito, eristys, pakkopaidat, lobotomia, sekä jopa ihmistutkimus mm paloittelemalla heidän aivojaan. Mikäli viranomainen tai joskus jopa lähiomainen kohtaa mieleltään järkkyneen ihmisen, hänen on varottava tätä henkilöä ja otettava yhteyttä poliisiin, jonka on automaattisesti ohjattava mieleltään järkkynyt suljetulle osastolle.

Lisäksi täytyy muistaa, ettei varsinkaan läheisestä, joka on mieleltään järkkynyt, saisi koskaan julkisesti puhua. Tämä aiheuttaisi todella suurta häpeää. Tämä häpeä koskettaa siis lähiomaisia, sekä lähialueen ihmisiä. Tästä häpeästä kuuluukin syyttää tätä mieleltään järkkynyttä henkilöä. Joka tieten tahtoen on päättänyt olla erilaisempi ja vaarallisempi, kuin muut normaalit ihmiset. Ja kun tilanne on ollut siis tietynlainen, kuten edellä mainittu. On todella vaikeaa muuttaa ihmisten käsityksiä ja lähestymistapoja kyseistä asiaa kohtaan.

On toki todella hienoa, ettei mielenvikaisuus ole enää lähes rikos ihmisyyttä kohtaan. Mutta vähintäänkin valtiollisella tasolla se monesti vieläkin tuntuu siltä. Mieleltään järkkyneet joutuvat väkisinkin syrjäytetyksi kaikesta, sillä eiväthän he edelleenkään ole normaaleita ihmisiä. Kunpa vain joskus flunssaan sairastuneetkin kokisivat samanlaiset paineet, syytökset ja syrjäytymisen tunteet, kuin mieleltään järkkyneetkin.

Muutosta parempaan toki tapahtuu. Jatkuvasti. Suurimmaksi syyksi tähän on kolmannen sektorin pienet ja hivenen suuremmatkin toimijat. Jotka toistuvasti tuovat asioita ihmisille kuuluviin ja näkyviin, mitä erilaisimmilla menetelmillä. Ilman kolmannen sektorin toimijoita, voisi helposti jäädä jumiin vanhoihin käsitteisiin ja tapoihin. Kolmannen sektorin toimijat pääsääntöisesti vahvistavat mieleltään järkkyneiden ihmisten henkilökohtaista käsitystä itsestään, sekä mahdollisuuksistaan. Saaden tämän yksilön uskomaan enemmän itseensä, sekä löytämään itsestään toimintakykyä yhteiskunnallisemmissakin asioissa.


 Nykyyän lähes trendinä on, että yksilön lisäksi kerrottaisiin asioista myös läheisille, sekä täysin ulkopuolisillekin. Ja nämä ovat juuri ne keinot, joilla korjataan yleisiä vanhoja käsityksiä. Ennakkoluulot poistuvat lisäämällä yleistä tietämystä ja ymmärrystä. Harva ihminen lopulta edes ymmärtää aidosti, mitä tarkoittavat esimerkiksi termit masennus, kaksisuuntaisuus, psykoosi tai skitsofrenia. Jos ihminen oppii ymmärtämään edes noita termejä, hän saisi paremmin käsitystä mitä ihminen, jolla ne on, käy läpi. Sekä oppisi ymmärtämään, että kyseessä ei ole itse ihminen, vaan hänellä oleva ongelma. Masentunut ihminen ei ole masennus. Vaan masennus sattuu olemaan kyseisellä yksilöllä ongelmana. Jos olet onnellinen, olet sitä jostakin syystä. Et sinä itse ole onnellisuus itsessään. Olet vain ihminen, jolla sattuu olemaan onnellisuuden tunteita. Toki se ihminen kuuluu siihen yhtälöön. Hänhän se silti on, jolla ne ongelmatkin ovat. Mutta jos pelkää esimerkiksi psykoosipotilasta, pitäisi ennemminkin pelätä psykoositilaa, ei kyseistä ihmistä. Pelkästään masennuksesta on olemassa lukuisia eri variaatioita. Masennus voi tulla yksinäisyydestä, läheisen kuolemasta, tai jo puhtaasti aivokemian heittelyistä, eli fysikaalisemmista ongelmista. Syitä voi siis olla yksi tai useampi. Mutta ei se ihminen itsessään ole edelleenkään omituisempi. Olisi ehdottoman tärkeää saada ihmiset ymmärtämään eroja sairauksien välillä, kuten yksilöidenkin.

On omituista, että ihmiset puhuvat jatkuvasti yksilöllisyyden tarpeesta ja yrittävät näyttää itsestään puolia, joilla erottuvat joukosta. Silti samaan aikaan käydään yksilöitä vastaan jopa joukolla, jotka eivät satu kuvastamaan juuri sitä omaa ryhmää tai toimintaa johon itse kuuluu. Löytyy toki niitäkin, jotka painottavat erilaisuuden puolesta, mutta monet heistäkin hyväksyvät erilaisuutta vain tiettyyn pisteeseen asti. On niin helppoa näyttää syyttävää sormea toista kohtaa, mutta on todella vaikeaa hyväksyä niitä sormia itseään kohtaan. Jokainen ihminen tarvitsee ymmärrystä, tukea, yhteenkuuluvuutta, sekä erilaisuutta. Jokaisella siihen on myös oikeus. Oli kyse sitten uskonnosta, mielenterveydestä, seksuaalisuudesta, niin kutsutusta rodusta, tai ylipäätään harrastuksista tai muista toiminnoista. Ennakkoluulot vähenevät automaattisesti, kun lisätään tietoa ja ymmärrystä. Pistetään ihmiset kohtaamaan ja ymmärtämään niitä. Mutta toki pitäisi muistaa, ettei kukaan ihminen vastaan ota yhtään mitään pakosta. Sen täytyy tapahtua omasta halusta, omasta tarpeesta. On turha pakottaa ihmistä istumaan 4 tuntia kuuntelemassa mitä mielenterveys tarkoittaa, mikäli se ei häntä kosketa tai kiinnosta. Ihmiselle pitää tarjota mahdollisuus oppia ymmärtämään sellaisilla keinoilla, ettei hänen tarvitse siitä kärsiä.

 Tässä kohtaa tulee jälleen esiin kolmannen sektorin toimijat mielenterveyspuolella. Jotka tarjoavat kaikenlaista toimintaa, sekä tietoa kaikenlaisille ihmisille. Saatat kohdata mielenterveyskuntoutujia vaikka oman työnantajasi tilaisuudessa, vaikket sitä itse edes huomaisi. Mikäli ihmistä ei millään tavalla kiinnosta mielenterveys ongelmat, kuntoutuja, saati sairaudet, hänen olisi silti hyvä pohtia asiaa yksinkertaisemmalta kannalta. Kuka hän on itse, sekä entä jos hänen oma mielensä järkkyy. Mielenterveys asioissa ei ole meitä, eikä heitä. On vain kaikki. Jokainen ihminen kuuluu sen piiriin. Tavalla tai toisella. Tai ainakin suurella todennäköisyydellä kohtaa moisia asioita elämänsä aikana. Ennakkoluulot lähtevät siis aika pitkälle myös asenteista. Hällä väliä asenne ei koskaan auta mitään. Ei opeta uutta, ei vie ketään eteenpäin. Jos asenteisiin ei voida vaikuttaa, ei voida vaikuttaa myöskään ennakkoluuloihin. Yksi tapa vaikuttaa juurikin asenteisiin on osoittaa, että ihminen on ihminen. Oli hän sitten niin sanotusti terve tai kuntoutuja. On tärkeää saada ihminen ymmärtämään, että jokaisella ihmisellä on omat murheensa ja etunsa.

 Asenteissa on jännänä puolena myös ihmisten kyky unohtaa asioita. Ihan ääri esimerkkinä voisi tässä sanoa, että ihmiset tuppaavat asenteidensa takia unohtamaan että mm, yhdet maailman parhaimmista muusikoista, keksijöistä, sekä ylipäätään taiteilijoista ovat olleet mieleltään järkkyneitä. Osin siis koomista, että ihminen nauttii tälläisistä asioista ja ylistää niitä, vaikka samaan aikaan pelkää ja joskus jopa inhoaa niitä niin sanottuja hulluja. Asenne muuttuu jos käsitys muuttuu. Käsitys muuttuu jos asenne muuttuu. Ennakkoluulot muuttuu jos ihminen ei itselleen tai ympäristölleen niitä väkisin tuo, saati niitä ylläpidä.



Voiko mielenterveyskuntoutuja olla vaarallinen? Kyllä. Ehdottomasti voi olla. Mutta ei yhtään sen vaarallisempi, kuin kuka tahansa muukin ihminen. On ehdottomasti eri asia alkaa puhumaan pyskopaateista, jotka jahtaavat jonkinkaltaisia uhreja, kuin vaikka syvästi masentuneesta ihmisestä, jonka ainoa toive on päästä aamulla sängystä ylös. Sinun oma läheisesi, perheenjäsenesi, ystäväsi tai työ- tai opintokaverisi voi olla mieleltään järkkynyt. Se ei silti tarkoita, että sinä sitä edes huomaisit. Saati pitäisit kyseistä ihmistä yhtään sen huonompana kuin ketään muutakaan.

Ennakkoluuloihin vaikuttaa suuresti myös ääripään esimerkit, kuten vaikka ne psykopaatit jotka murhaavat toisia. Lopulta kuitenkin 99,99 % kaikesta mielenterveydellisistä ongelmista ja sitä kautta potilaista ovat 100 % tavallisia ihmisiä. Aivan kuten sinä tai minäkin. Ei heitä erota kadulla. Jos erottaa, kysessä jo hivenen ikävämpi tilanne. Joka on hoidettavissa. Ei nopeasti, mutta silti hoidettavissa. Tuella, ymmärryksellä, vapaudella tehdä, toimia, sekä vain pakosta lääkityksellä. Ole oma itsesi ja tue muitakin olemaan. Olethan ihminen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kulttuuripajat kulttuurihyvinvointitoiminnan ytimessä mielenterveyskentällä

  Mitä eroa on Taiteen Sulattamo ry:n ja kulttuuripajojen toiminnalla? Tämä kysymys nousee säännöllisesti esiin, mutta näkökulman voisi tällä kertaa kääntää myös siihen, mitä yhteistä niillä on. Kulttuuripajatoiminta on kulttuurimenetelmiä hyödyntävän mielenterveystyön johtotähti. Toimintamalli on saavuttanut pitkäjänteisellä menestyksekkäällä työllä vankan aseman ja kehittyy reagoiden kentän muutostarpeisiin. Kulttuuripajamalli on levinnyt ja juurtunut valtakunnalliseksi toimintamuodoksi. Taiteen Sulattamon tausta taas on vahvasti taiteen, erityisesti näyttämötaiteen, menetelmin tehtävässä mielenterveystyössä – taide edellä. Sulattamo tietää, miten taideprosessit edistävät mielenterveyttä. Työmme pureutuu aina taiteen kautta toimintaan ja taiteeseen toimintamme ytimessä. Kulttuuripajatoiminta on kulttuurimenetelmiä hyödyntävän mielenterveystyön johtotähti Vuosi 2023 on Taiteen Sulattamon kymmenes toimintavuosi. Taiteen Sulattamo sai alkunsa ammattitaiteilijoiden ja helsinkiläisten m

Kokemustoiminnan monet kasvot: Surevan kohtaaminen

  Kokemuksesi on arvokas - hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka monissa organisaatioissa ja monimuotoisena erilaista kokemustoimintaa järjestetään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelemme Surevan kohtaaminen -toiminnassa vaikuttavan Tuijan.  Olen Tuija Udd-Manninen. Olen 37 vuotta ja teen kokemuspuheenvuoroja edustaen niin Nuoret Lesket kuin Surunauha -järjestöäkin. Olen toiminut kokemusasiantuntijana vuodesta 2022 lähtien. Mielestäni tärkein ja arvokkain oppi käymästäni kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli, että puheenvuoroa tehdessä saa ja pitääkin olla oma itsensä.  Kokemuskentällä olen tehnyt puheenvuoroja liittyen työelämään, lasten surusta sekä mitä läheisen itsemurhan kokeminen vie ja tuo omasta elämästä. Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jossa on kehitetty tiedon ja avun löytymistä surun keskellä. Puheenvuoropyynnöt olen usein

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta