Siirry pääsisältöön

Sulattamo Orja + Taide ja Sulattamo


Taiteen Sulattamo tarjoaa taidetta. Se ei kai ole asiasta tietävälle ongelma tai mikään kysymys. On kuitenkin eri asia mitä taide ja kulttuuri on, sekä kuka sitä tekee ja kenelle.
Ajattelin tässä vuosia orjana väsänneenä pohtia hivenen tätä kompinaatiota. Sulattamo + toipujat + taide + katsojat + + + + jotakin...
Ensiksi esitetään kysymys. Mitä taide on? Jotta voin vastata tähän yksinkertaisesti, lainaan vastauksen netin syövereistä: “Tarkoittaa yleisesti kaikkia niitä toimintoja ja tuotteita, joilla ihminen aistein havaittavin keinoin koettaa herättää toisissa itsessään kokemiaan tunnevaikutuksia. Se koostuu erilaisten elementtien tarkoituksellisen järjestelyn tuloksista ja prosesseista, joilla pyritään vaikuttamaan tunteisiin tai ajatteluun. Taide on ilmaisun, viestinnän, kannanoton ja mielihyvän tuottamisen väline. Se, onko jokin teos taidetta, riippuu paljolti tarkastelijan omaksumasta taidekäsityksestä”.
Jos taide siis on tuota, mitä internetti minulle tuossa selitti, siinä tapauksessa se helpottanee sen pohtimista taiteen sulattamon kohdalla. Taiteen Sulattamon tarkoitus on tehdä taidetta alusta loppuun, tehden teoksen / tuotteen, jota taiteeksi kutsutaan.
Taiteen Sulattamossa toipujat (ent kuntoutujat), osallistuvat alusta loppuun. Aina suunnittelusta, käsikirjoituksesta, tuotannosta, puvustuksesta, lavastuksesta, aina näyttelemiseen saakka. Lisäksi sulattamolaiset kirjoittavat itse sitä tarinaansa, monesti täysin omasta kokemuspiiristään ja näkemyksistään. Näyttäisi siltä, että toistaiseksi taiteen sulattamo täyttää taiteen määritelmät.
Vai pyritään tuottamaan joko mielihyvää, kannanottoa, vaikuttamaan tunteisiin tai ajatteluun... No jos kerran se koskettaa jotakuta, joku nauttii siitä, saati saa siitä uusia ideoita tai ymmärrystä... No allekirjoitetaan tuokin kohta. Sulattamo täyttää noi kohdat... Perhana, Taiteen Sulattamo siis tekee taidetta... Ainakin wikipedian taidemääritelmän pohjalta.
Esitetäänpä sitten seuraavaksi erittäin tärkeä ja paha kysymys. Taiteen Sulattamossa siis toipujat (erikoisryhmien jäsenet, kuten mielenterveyskuntoutujat, päihdekuntoutujat, yms jne) tekevät taidetta yhdessä. Voiko se tuolloin olla aitoa taidetta?
Vastaus lyhyesti: Ei. Se ei voi olla aitoa taidetta. Se on tekotaiteellista paskaa. Se on tehty pakkosyöttönä hulluille hulluilta. Tai normaaleille suunnattua hullujen hommaa. Suomessa kun voit olla taiteilija / artisti / näyttelijä / taidemaalari / kirjailija tms muu vastaava VAIN erikoistapauksessa. Erikoistapaus tarkoittanee tutkintoa. Hyväksymistä. Että sinä tienaat sillä elantosi, saat siitä paperit, koulutukset, kurssit, sekä leiman otsaasi. Muutoin et siis voi olla taiteilija, saati muulla tavalla sen tuottaja. Sinulla EI ole oikeutta varastaa arvostetulta alalta kunniaa ja mainetta olemalla vain harrastaja. Vielä kun puhutaan toipujista, no herranen aika sentään, eihän puolikuntoiset ihmiset ole edes taiteen arvoisia. Eiväthän he ole edes tuen tai ymmärryksenkään arvoisia.
Vastaus edelliseen pitkästi: KYLLÄ. Se voi, sekä on juurikin taidetta. Aitoa. Aidompaa kuin rahalla suunniteltu, rahalla ostettu, rahalla lisensoitu, rahalla rahaa varten tehty kaupallinen potaska. Koska juuri esimerkiksi nämä toipujat tekevät sitä täydestä sydämestä, täydellä halulla, täydellä taiteen himolla ja tarmolla. Suomalaisella Sisulla. Aidompaa tunnetta saa hakea. Varsinkin jos miettii edes hetken, että nämä toipujat ovat itse kertomassa omaa oikeata tarinaansa (joskus keksittyäkin), sekä ovat monissa esityksissään ja teoksissaan esiintyneet puhtaasti itsenään. Eivät siis varjoista tekonimien avulla.
Taiteen Sulattamon yksi tunnetuimmista sloganeista menee näin: Taide kuuluu kaikille. Siihen itsekin jopa orjana uskon. Eihän se olisi kamalan mukavaa, jos orjat eivät olisi oikeutettuja nauttimaan teatteriesityksistä tai vaikkapa musiikista. Taide ja kulttuuri kumpuaa ihmisistä itsestään. Sinusta, minusta, heistä, meistä, teistä, kaikista. Tavalla tai toisella. Se edustaa jokaista. Ja tulee sitä tekemään jatkossakin. Näin ollen se on avoin kenttä, jossa voi kaikki toimia, jota kaikki saavat kuluttaa, jota kaikki saavat tuottaa.
Voiko katsoja nauttia Taiteen Sulattamon ja sen jäsenten tekemästä taiteesta? No kerpele. Sehän on jokaisesta itsestään kiinni. Mistä pitää. Mitä arvostaa. Miksi, milloin ja mistä tarpeista. Sulattamolaiset ovat pistäneet katsojat nauramaan, nauttimaan, kauhistumaan, helpottumaan, hyppimään ilosta, yllättymään, sekä itkemään ääneen surusta ja tuskasta. Vieläpä jälleen monesti aidommin, aidommista syistä kuin massatuotannot.
Kompinaatio kuulostaa siis taivaallisen hyvältä. Toipujilla on paikka tuottaa taidetta. Se paikka on Sulattamo. Taidealan ammattilaiset kohtaavat siellä toipujia, sekä tekevät yhdessä hienoa ja koskettavaa taidetta. On ollut henkilökohtaisesti mukavaa tutustua näyttelijöihin, musiikkineroihin, artisteihin, taidemaalareihin, tuottajiin, ohjaajiin, sekä käsikirjoittajiin ja puvustajiin, lavastajiin, valomiehiin, ääniexpertteihin, teatterijohtajiin, sekä taiteen kuluttajiin. Ja pliis sinä sekopää lukija: Huomaa, ettei tuossa listassa oltu mainittu toipujia. Sillä Sulattamossa ei ole ne ammattilaiset ja me heikot kuntoutujat. Vaan sulattamossa olemme ME kaikki. Tekemässä käsikädessä yhdessä samaa työtä, taidetta.
Uskonko itse taiteeseen, jossa olen ollut mukana. Kyllä ja en. Uskon sen voimaan toipujissa, niissä jotka sitä tekevät, sekä heidän lähipiirinsä suhteen. Mutta liian monesti pelkään, ettei sillä ole sanan TAIDE kanssa mitään tekemistä. Koska tuo TAIDE-kirosana aiheuttaa uskomattomia kuvitelmia mitä sen tuotoksen pitäisi olla... Eli toisten ihmisten odotuksista johtuen, en ole varma olenko koskaan osallistunutkaan TAITEEN tekemiseen. Vaikka itse joskus vahingossa olen siihen uskonutkin...
Kun seuraavan kerran tarvitset taideannoksesi, suuntaa katseesi muuallekin, kuin Kansallisteatteriin, kaupunginteatteriin, saati Madonnan cooliin konserttiin... Haasta itsesi kohtaamaan taiteessa niitäkin, jotka eivät ole ammattilaisia. Haasta itsesi myös löytämään siitä jotakin. Sillä uskallan luvata, yllätyt... Positiivisesti.
Ugh. Orja on puhunut. Taidanpa palata ketjujeni ääreen. Pistää itseni takaisin liekaan kiinni ja vääntää muita töitä... Seuraava päiväkirja normaalisti perjantaina. Tämä ku oli vaa ajatuksia taiteesta... Pyh ja Pah ja niiden kaverit.
TEKOTAITEELLISTA ROSKAA SANON MÄ! Siis tää teksti! :)
Ps. Olen Taiteen Sulattamossa kuntouttavassa työkokeilussa. Teen sitä vapaaehtoisesti. Minua ei ole pakotettu mihinkään, enkä näin ollen ole oikeasti minkään tason orja. Tässä blogissa mainitut tapahtumat ja mielipiteet ovat todellisia, joskin hivenen fiktiolla ja “orja” hahmon “roolin” sävyttäminä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kokemustoiminnan monet kasvot: Surevan kohtaaminen

  Kokemuksesi on arvokas - hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Sarjan tarkoituksena on tuoda esiin, kuinka monissa organisaatioissa ja monimuotoisena erilaista kokemustoimintaa järjestetään. Tässä ensimmäisessä osassa esittelemme Surevan kohtaaminen -toiminnassa vaikuttavan Tuijan.  Olen Tuija Udd-Manninen. Olen 37 vuotta ja teen kokemuspuheenvuoroja edustaen niin Nuoret Lesket kuin Surunauha -järjestöäkin. Olen toiminut kokemusasiantuntijana vuodesta 2022 lähtien. Mielestäni tärkein ja arvokkain oppi käymästäni kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli, että puheenvuoroa tehdessä saa ja pitääkin olla oma itsensä.  Kokemuskentällä olen tehnyt puheenvuoroja liittyen työelämään, lasten surusta sekä mitä läheisen itsemurhan kokeminen vie ja tuo omasta elämästä. Olen ollut mukana muutamassa projektissa, jossa on kehitetty tiedon ja avun löytymistä surun keskellä. Puheenvuoropyynnöt olen usein

Best of Both Worlds – Kokemusasiantuntijakoulutuksen järjestäminen yhteistyössä oppilaitosten kanssa

Kokemusasiantuntijuuden laajentuessa kasvaa paradoksaalisesti sekä paine koulutusten yhdenmukaisuuteen että monimuotoisuuteen. Erilaisia kokemusasiantuntijakoulutuksia järjestetään ansiokkaasti sekä järjestöissä, hyvinvointialueilla että oppilaitoksissa. Järjestökoulutusten vahvuuksia ovat esimerkiksi kohderyhmän tunteminen, mahdollisuus pieniin opetusryhmiin, tuttuun toimintaympäristöön ja yksilöllisiin oppimispolkuihin. Järjestöissä ja hyvinvointialueilla on mahdollista luoda myös saumaton polku kokemusasiantuntijalle koulutuksesta kokemustoimintaan – ja sen yli.  Järjestöissä kuitenkaan harvoin on resurssia oppilaitostasoiseen koulutuksen laadunhallintaan. Useat sosiaali- ja terveysalan järjestöt toimivat myös STEA:n rahoituksella, jota ei ole tarkoitettu tutkintoon johtavan koulutuksen järjestämisen (tai edes sen oppimisympäristönä toimimisen) tukemiseen. Harvat järjestöt ovat myöskään vieneet koulutustaan Koski-järjestelmään opintokeskusten kanssa kanssa tehtävän yhteistyön kautta

Kokemustoiminnan monet kasvot: Virike ry

Kokemuksesi on arvokas -hankkeen blogisarjassa “Kokemustoiminnan monet kasvot” esitellään eri organisaatioissa toimivia kokemusasiantuntijoita ja vertaisia. Seuravaaksi esittelemme Virike ry :n kokemusasiantuntijan, Heidin. "Olen Heidi, iältäni 46v, ja olen käynyt kokemusasiatuntijakoulutuksen Virike Ry:llä vuonna 2020 Mikkelissä. Olen koulutukseltani päihde- ja mielenterveystyön lähihoitaja, mutta ollut työkyvyttömyyseläkkeellä jo useita vuosia kroonisten kipujen, masennuksen, ja Ehlers-Danlosin syndrooman takia. Arvokkain oppi, jonka sain kokemusasiantuntijakoulutuksesta oli se, että olen ihmisenä tärkeä. Omalla sairastumiskokemuksella on merkitystä, se ei ole mennyt hukkaan. Sain siitä hyvän työkalun, jolla voin auttaa esim. terveydenhuollon ammattilaisia ja opiskelijoita laajentamaan ajattelutapojaan koskien meitä sairastuneita. Lisäksi koulutus poisti sitä valtavan suurta häpeää, jota koin todella pitkään sairastumisestani.  Olen käynyt kertomassa tarinaani kouluilla opiskel