Siirry pääsisältöön

Tekstit

Sulattamon Tukikohta on avannut ovensa

Se on totta, nyt tässä ja eteen päin. Taiteen Sulattamo on avannut kauan haaveena olleen tukikohdan Malmille Helsinkiin.  Täällä on porinaa, ihmisiä tulee menee, toimintaa, innostusta, haaveiden toteutumista ja paljon kaikkea positiivista ja ihanaa. Suunnittelua, työpajoja toimintaa pursuava tila on kuin painekattila sihisisi onnellista sihinää. Kaunis mieli hanke, kulttuuri kokemusasiantuntiuutta ja koulutusta tuloillaan. Hankkeen henkiin puhaltaminen on käynnissä. Suunnittelua ja pohtimista hankkeen purkua, sanoista kohti tekoja ja toimintaa. Kaunis mieli hankkeen ihanat uudet työntekijät Raisa ja Pihla lähtevät kehittämään hankkeen koulutusta ja sen toteutusta. Kolmen vuoden ihana työrupeama on edessä, uutta, luovaa, taidetta, uusia menetelmiä ja ennen kaikkea kokemusasiantuntijutta täysin uudesta näkökulmasta. Joukkoomme liittyy vielä kouluttaja, joka luotsaa koulutusta hankkeessa.  Kaunis mieli hanke, toteutetaan yhdessä Kukunori ry:n kanssa. Kaunis mieli ...

Pohdiskelevaa Tuottamista Sulattamo festari 2018

Olen omituinen ihminen. Haluan kokeilla vaikka mitä. Vaikkakin monetkin tuttavat tietävät, etten kauheesti halua kokeilla esimerkiksi kasvisruokia. Mutta muuten tuo halu vie johonkin... Tuo halu kokeilla omituisia asioita on viimevuosina vienyt minua ihmeellisiin paikkoihin. Sain vuosi sitten mahdollisuuden lähteä toteuttamaan tämän vuoden festareita. Tavalla, jolla en ole koskaan tehnyt mitään. Minulle tarjottiin mahdollisuutta toimia tuottajana. Niin, siis virallisena tuottajana festareille. Voisi sanoa, että ovat varmasti hulluja jos muhun luottavat. Sain varaslähdön siihen hommaan viimeisimmästä teatteriproduktiosta. Virallinen tuottaja oli ylityöllistetty ja hänelle kaivattiin tukea. Tuolloin epävirallisesti osallituin jo tuottamiseen, koska metsästin harjoituspaikat, aikataulutin asioita. Organisoin porukkaa, sekä hoidin paljon paljon paljon muutakin ”tuottamiseen” liittyvää. Mutta pakko myöntää, on täysin eri asia tuottaa sata prosenttisesti jotakin, kuin ...

Uusi Vuosi ja uudet työpajat

Joulu tuli ja meni ja vuosikin vaihtui uuteen. Sulattamon pajatoiminta oli joululomalla kolme viikkoa ja aloitti uuden vuoden toiminnat tällä viikolla. Tiistaina kokoonnuimme tuttuun tapaan Malmin nuorisotalolla kirjoitustyöpajan merkeissä klo 10. Paikalle saapui kaikenkaikkiaan 7, yksi hieman myöhemmin. Kohtaaminen pitkältä tuntuneen tauon jälkeen oli lämmin ja iloinen. Aivan kuin joku tyhjiö olisi saanut täydennyksen. Halasimme ja ilo pulppusi meistä lähes päällekkäis puheena. Meillä on tapana aloittaa jokainen paja kuulumiskierroksella, jolloin jokainen saa kertoa kuulumisensa, ilonsa, murheensa, mitä milloinkin mielen päällä sattuu olemaan. On tärkeää tulla kuuluksi ja huomioiduksi, olipa olo sitten hyvä tai huono. Joskus jonkun kuulumiset saavat aikaan keskustelua ja pohtimista kun muilla on kokemuksia samankaltaisesta asiasta. Silloin saatan napata aiheen yhdeksi teemaksi mistä kirjoitetaan. Se että se puretaan yhdessä paperille ja luetaan se ääneen toisille, on hy...

Vuosi joka päättää kuka olen ja miten tai miksi olen. Jos siis edes olen

Olen risteyksessä. Se ei itsessään ole uutta. Elämässäni olen kohdannut näitä risteyksiä niin monta, että välillä tuntuu että olen ammattilainen siinä. Mutta tämä risteys on erilainen. Paljonkin erilaisempi kuin aikaisemmat. Olen kerrankin itse ohjaamassa itseäni jonnekin. Samaan aikaan oudosti, en päätä mistään mitään. Kaksisuuntaiselle tämä tilanne on koominen, traaginen, että erityinen. Saan siis kerrankin elämässäni päättää sata prosenttisesti itse mikä on tulevaisuuteni ja kohtaloni. Ja siitä huolimatta, en saa taaskaan itse sitä päättää. Vuosi 2018 tulee olemaan monella tapaa historiallinen. Saan sellaisia todellisia mahdollisuuksia, jotka kantavat hyvinkin pitkälle. Muuttavat ison osan elämääni. Tai sitten samat mahdollisuudet tuhoaa menneidenkin mahdollisuuksien mukaan taas lisää. Miten ihmeessä siis tiedän, mitä tehdä? Hyppäsin juuri siis Sulattamon hallitukseen. Lisäksi olen tänä vuonna tuottajana. Jäsenvastaavana. Sponsorikoordinaattorina. Yhteistyökooridina...

Ajan Tuhlaamisen Synti

Kaikkialla puhutaan ajasta. Kellosta. Päivämääristä. Sen tuomasta velvollisuudesta, vaatimuksista. Sekä ennekaikkea siitä, ettei se riitä. Ajasta on tullut käsite, joka määrittelee meitä. Se määrittelee mitä olemme, missä olemme, koska olemme, miten olemme. Mutta eihän aika ole laki. Silti olemme siitä sellaisen tehneet. Aika päättää, aika määrää,  aika on kuluvaa, jota meillä ei ole. Miksi se sitten on niin? Miksi aika määrittelee kaiken? Miten näin on päässyt käymään? Voimme aloittaa pohtimisen siitä, mitä aika on. Aika on käsite. Sen katsotaan olevan jopa luonnonlaki. Luonnonvoima. Yksi niistä perus asioista tieteenkin kannalta. Voin hyväksyä sen siinä suhteessa, että se vaikuttaa olevan voima. Mutta en ole koskaan allekirjoittanut sitä täysin. Vaikka kuinka se vaikuttaisi olevan lineaarinen, systemaattinen ja aina eteenpäin juokseva, katson silti sen olevan enemmänkin käsite. Ei määrite. Luonto on tavallaan sen luonut meille. Mutta me määrittelemme mitä se kenellekin ...

Puheenvuoro Pekka Sauri: Jäähyväiset hulluudelle

Jäähyväiset hulluudelle Pekka Sauri VOX Helsinki -tilaisuudessa … Tarkoitukseni on tässä lyhyessä puheenvuorossa romuttaa ikuisiksi ajoiksi kielellinen ja käsitteellinen yhteys hulluuden ja mielenterveyden ongelmien välillä. Ikään kuin siihen yhdessä puheenvuorossa kykenisin, mutta tämän voitte vapaasti panna vaikka suuruudenhulluuteni piikkiin. Mielenterveyden ongelmat merkitsevät ensi sijassa kärsimystä – usein pitkäaikaista ja joskus koko elämän mittaista kärsimystä paitsi ihmiselle itselleen, niin hänen lähimmäisilleen (ja monesti nimenomaan ja erityisesti heille). Ihmisen leimaaminen tai leimautuminen hulluksi on juuri sitä stigmaa, joka tuo mielenterveyden ongelmista kärsivälle lisää kärsimystä – ikään kuin sitä ei olisi ollut tarpeeksi jo entuudestaan - ja saattaa vaikeuttaa tai viivyttää avun hakemista. Häpeän, syyllisyyden, poikkeavuuden ja huonommuuden tunteet estävät oman hädänalaisen tilan tunnistamista ja tunnustamista. Valtava määrä energiaa saattaa kulu...

Sulattamo Orjan Työtehtävät (Enjoy)

Tervehdys rakkaat immeiset! Minulta on kovasti kyselty, että mitä minä lopulta todella teen tässä “Orjan” roolissani. Joten ajattelin kerrankin tehdä piiitkän luettelon mitä olen tehnyt, mitä teen ja mitä tulen tekemään. Aloitetaan historiasta. Ja kyseessä siis Taiteen Sulattamo. Muistakaa, että suurin osa historiasta on harrastajana, ei virallisena duunarina. Teatteriproduktio: Peili 15 esitystä (näyttelijä), Teatteriproduktio: Pohja Edellä 5 esitystä (näyttelijä), Teatteriproduktio: Ei väliä 3 esitystä (monologi, näyttelijä), Teatteriproduktio: Sirpaleet 6 esitystä (näyttelijä, käsikirjoittaja), Teatteriproduktio: Prinssi joka katsoi mustaan lähteeseen 3 esitystä (äänimies), Teatteriproduktio: Luukut 5 esitystä (näyttelijä), Teatteriproduktio: Rakkauden Hulluus 4 esitystä (näyttelijä, tuottaja-assistentti, käsikirjoittaja) Samaan aikaan toiminut kokemusasiantuntijana, tukihenkilönä, avustajana, toimistotyöntekijänä, vertaisohjaajana.... YMS JNE Lisäksi vo...