Siirry pääsisältöön

Tekstit

Koronakriisillä on suuri vaikutus ihmisten mielenterveyteen - tukea mielenterveysjärjestöistä

Tänään perjantaina 15.5. saimme lukea huolestuttavan uutisen, jonka mukaan itsemurhissa Suomessa on tapahtunut koronakevään aikana 15 prosentin kasvu.  "Koronakevät näyttää lisänneen itsemurhien määriä Suomessa. Maalis–huhtikuun aikana epäiltyjä itsemurhia tehtiin Suomessa lähes 15 prosenttia enemmän verrattuna viime vuoteen.    Poliisihallituksen keräämän kuolemansyyntutkintatilaston mukaan epäiltyjä itsemurhia tapahtui tänä keväänä kahdessa kuukaudessa 129.   Tilaston mukaan itsemurhaan päätyi siis 16 ihmistä enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna."                           Selventää Anni Tolonen Yle uutisten artikkelissaan Tämä uutinen on hälyyttävä. Nyt on ryhdyttävä nopeisiin toimenpiteisiin, jotta voimme kääntää tämänhetkisen tilanteen suunnan, ennen kuin se pahenee entisestään. Mitä se tarkoittaa mielenterveysjärjestön näkökulmasta? Se tarkoittaa yhä suurempaa paloa vaik...

Yhdessä vieritetty lohkare

Minä olen Juho-Akseli Laitalainen ja tämä on kokemukseni  Taiteen Sulattamolla  niin kävijänä kuin työntekijänä ja ohjaajana. Elämäni alkoi maaliskuun kolmaskymmenespäivä vuonna 1992 Sipoossa. Ja jottei tästä tule pitkää omaelämäkerrallista tekstiä niin pidän homman lyhyenä. Opiskelin kaksoistutkinnon ja ylioppilastodistuksen lisäksi sain merkonomin paperit. Suoritin siviilipalveluksen Töölön Yhteiskoulussa ja olin töissä pari kuukautta palkallisena siellä. Koko elämänkaareni ennen siirtymistä Taiteen Sulattamolle oli sekalaisia mediatöitä ja poliittista aktiivisuutta. Omaa elämää on varjostanut jatkuvasti enimmäkseen masennus ja ADHD, joka diagnosoitiin vasta viime vuonna. Aikalailla koko aikani teininä ja aikuisena on ollut lähinnä sumuista sekoitusta ahdistusta, masennusta ja epätoivoa. Hampaita kiristellen jatkuvasti pyrin suoriutumaan ja tekemään erilaisia projekteja unohtaakseni itseni. En ole edes varma kuinka monta burnouttia olen kokenut yhteensä. S...

Vieraskynä: Metropolia Ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden kulttuurituotannon opiskelijat

Taiteen Sulattamolla vieraili viime vuoden aikana valtava määrä toiminnastamme kiinnostuneita eri alojen edustajia. Olemme tavanneet hankkeiden ja perustoiminnan puitteissa asiakkaidemme lisäksi niin taiteilijoita, mielenterveyden ammattilaisia eri sektoreilta kuin opiskelijoitakin. Meillä on nyt ilo katsella taaksepäin hienoja kohtaamisia ja jakaa muistoja kiinnostavista keskusteluista. Tämän kertaisen blogimme vieraskynänä ovat toimineet Metropolia Ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden kulttuurituotannon opiskelijat jotka vierailivat Taiteen Sulattamolla tutustumassa Kaunis mieli -hankkeen toimintaan 29.10.2019. Haastattelimme seitsemää hankkeessa toimijaa tuottajista kouluttajiin ja osallistuimme itse kokemusasiantuntija taiteen keinoin kouluttajien koulutukseen. Kaunis mieli -hankkeeseen tutustuminen oli meille kulttuurituottajina erityisen mielenkiintoista, sillä taidetta ja mielenterveystyötä yhdistävän hankkeen toiminta eroaa monelta osin pelkän kulttuurikentän s...

Taiteen Sulattamon katsahdus menneeseen vuoteen 2019

Taiteen Sulattamon vuosi 2019 on ollut kasvun ja toiminnan vuosi. Sulattamo on, löytänyt paikkansa mielenterveys, taide ja kulttuurihyvinvoinnin järjestönä sekä olemme juurtuneet valtakunnalliseen kenttään. Olemme olleet monessa mukana, pienestä yhdistyksestä olemme kasvaneet kovalla työllä toimijaksi, jolla on oma paikkansa uudenlaisena järjestötoimijana kolmannella sektorilla. Hankkeet: Taiteen Sulattamon Kaunis mieli -hanke on tehnyt matkaa, kehittäen ja kouluttaen valtakunnallisesti uudenlaisia kokemusasiantuntijoita taiteen menetelmin kentälle. Olemme luoneet menetelmän, joka hyödyttää uudella tavalla taidetta ja kokemusasiantuntijuuden osaamista, sekä luo uudenlaista asiantuntijuutta maahamme. Matka jatkuu tulevana vuonna maakunta koulutuksilla, josta valmistuu uusia kokemusasiantuntijoita yhteiskuntamme tarpeisiin. Vahvistaen jo olemassa olevaa tärkeää asiantuntijuus osaamista. Vuonna 2019 starttasi myös uusi hanke Kulttuurin Verso toimintansa. Verso...

Ansaittua aikaa

LOMA! Moniongelmaisille elämän pienetkin ilot saattavat olla turhankin saavuttamattomissa. Sitä turhankin paljon joutuu pyörimään vain ympyrää pienessä kehässä. Samoja pieniä rutiineja päivästä toiseen. Joskus tilanne kääntyy siihen, ettei osaa enää edes toivoa parempaa. Sitä tavallaan vaan hyväksyy asiat kuten ne on. Yksi "pienistä" elämän iloista on loma. Kesäloma. Tai no, oikeus sellaiseen. Jos olet työtön, et voi pitää lomia. Ei ole vapaita, ei ole rentoutta. Joudut aina olemaan käytettävissä ja tavoitettavissa. 24/7/365. Nyt kuitenkin olin töissä. Sain loman. Aidon, ansaitun loman. Monien vuosien jälkeen se tuntui uskomattomalta. Sain mennä jonnekin, sain tehdä jotakin. Sain halutessani vain olla ja ihmetellä.  Ei stressiä, ei murheita. Ei puhelinta, ei päivystämistä. Elämän pieni ilo olikin suuri, ihmeellinen ilo. Sen ansaitseminen tuntui hyvältä. Se tuntui palkinnolta ja palkalta. Tuntui kuin olisi oikeasti saavuttanutk...

Ammattilaisten vaikutus stigmatisaatioon

Kolme sosiaalialan ammattilaista inspiroitui tutkimaan kuinka paljon vaikutusta  ammattilaisten tietoisilla tai tiedostamattomilla asenteilla, toiminnalla sekä kielenkäytöllä on mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman ylläpysymiseen. Lue koko artikkeli tästä: Asiantuntijasta kanssakulkijaksi – Mielenterveystyön ammattilaiset stigmaa taklaamassa Heidi Harju Jenni Karhunen Reetta Sedergren Laurea 2019         Johdanto Olemme kolme sosiaalialan ammattilaista ja työskentelemme pääkaupunkiseudulla mielenterveystyön, kotouttamistyön ja nuorisotyön parissa. Havahduimme yhteisten YAMK-opintojemme sekä asiakastyön kokemuksiemme kautta pohtimaan, millainen rooli ammattilaisten tietoisilla tai tiedostamattomilla asenteilla, toiminnalla sekä kielenkäytöllä on mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman ylläpysymiseen: minkä verran ammattilaiset määrittävät omien asenteidensa kautta asiakkaidensa elämää? Vahvistavatko ammattilaiset asiakkaan sairausid...

Taiteen Sulattamo kohti taiteen ja hyvinvoinnin vuosikymmentä.

Taiteen Sulattamolla pidettiin keskiviikkona 8.5.2019 upea tilaisuus  SULATTAMON KICK OFF  -   taiteen ja hyvinvoinnin vuosikymmenelle. Olin iloinen nähdessäni niin paljon sulattamon ystäväviä, yhteistyökumppaneita ja sulattamolaisia potkaisemassa Sulattamoa uudelle vuosikymmenelle. Tilaisuus käynnisti uusia tuulia,  laski uusia verkkoja taiteen ja hyvinvoinnin kenttään. Taiteen Sulattamo on edelläkävijä, uudistaja ja innovatiivinen toimija joka edistää hyvinvointia taiteen, kulttuurin keinoin.  Tulevaisuuden unelmana, tavoitteena on muuttaa, maailmaa ja tehdä asioita uudella tavalla. Tuoda kulttuuri ja taide osaksi yhteiskuntamme rakenteita vielä vahvemmin kuin tänään tässä hetkessä. Työskennellä sen ajatuksen eteen että kulttuuri ja taide kuuluu kaikille ja kaikkialle. Tehdä taiteen kautta näkyväksi näkymätöntä ja kuuluvaksi niitä ääniä jotka monesti jäävät hiljaisuuteen. Nostimme maljan taiteelle, hyvinvoinnille, paremmal...